Erikoisartikkeli: Julman sarjamurhaajan tarina järkyttää yhä – saalisti naisia vuosien ajan

Ted Bundy erikoisartikkeli

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu

    MTV UUTISET / Tieteen Kuvalehti, Historia - Hakon Mosbech

    Yhdysvaltalainen Ted Bundy menestyi opinnoissaan, teki vapaaehtoistyötä ja osallistui republikaanisen puolueen toimintaan. Tuttavat pitivät Bundya varmana menestyjänä, mutta hänestä tulikin väkivaltainen murhaaja, joka päätti päivänsä sähkötuolissa.


    MTV Uutiset julkaisee artikkelin Ted Bundyn kylmäävistä teoista yhteistyössä Tieteen Kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.

    1971, Seattlen kriisipuhelin, Washington

    Ted Bundyn elämä näytti olevan kunnossa: hän menestyi niin opinnoissa, työssä kuin rakkaudessakin. Hän jopa aloitti vapaaehtoistyön auttavassa puhelimessa.

    Tullessaan vuoroonsa kriisipuhelimeen Ann Rule näki toimistolla nuoren miehen, jota ei ollut tavannut aiemmin.

    ”Tässä on Ted Bundy”, kollega esitteli miehen Rulelle. ”Olette tänään samassa vuorossa.”

    Bundy nosti katseensa ja hymyili. Hänellä oli sileä leuka ja siistit hiukset – ei pitkää kuontaloa, kuten nuorilla miehillä yleensä. Hänen pöydällään oli läjä kurssikirjoja. Bundy haki pyytämättä Rulelle kupillisen kahvia, ja tämä ajatteli heti pitävänsä miehestä.

    Bundy katseli mietteliäästi puhelimia; monet soittajista hautoivat itsemurhaa, ja heidät oli saatava unohtamaan sellaiset ajatukset.

    ”Uskotko, että selviämme tästä kunnialla?” hän kysyi. ”Toivon niin”, Rule vastasi.

    24-vuotiaalla Bundylla näytti olevan kaikki kunnossa. Hän menestyi hyvin psykologian opinnoissaan, ja hän toimi republikaanisen puolueen vaalityöntekijänä Washingtonissa. Puolueessa hänelle ennustettiin menestyksekästä uraa, mahdollisesti politiikan saralla.

    Bundy oli kihloissa, ja hänen morsiamensa selvästikin palvoi häntä – eikä mikään ihme, Rule ajatteli. Bundy oli älykäs, kohtelias ja Rulen mielestä jopa varsin hyvännäköinen.

    4. tammikuuta 1974, opiskelija-asuntola Washingtonin yliopiston lähellä

    Ted Bundy oli pitkään fantisoinut väkivaltaisesta seksistä ja alistamisesta. Nyt hän ei pystynyt enää hillitsemään halujaan.

    Joni Lenz oli mennyt nukkumaan. 18-vuotias arka tyttö asui yliopiston lähellä opiskelija-asuntolassa, ja kaikki asukkaat olivat unessa.

    Kukaan ei nähnyt, kun Ted Bundy pimeän turvin pujahti sisään kellarinovesta. Hän suorastaan tärisi vaaran aiheuttamasta jännityksestä ja kiihtymyksestä.

    Bundy avasi hiljaa huoneen oven ja hiipi Lenzin sängyn luo.

    Bundy iski naista metallitangolla päähän niin, että tämä menetti tajuntansa. Sitten hän löi uudestaan. Seuraavaksi hän tunki gynekologien käyttämän instrumentin väkivaltaisesti Lenzin sisään.

    Hän pakeni paikalta jättäen naisen pahoinpideltynä ja tajuttomana makaamaan.

    3l. tammikuuta 1974, Washingtonin yliopisto

    Ted Bundy oli jälleen saalistamassa. Tällä kertaa hän oli entistä kylmäverisempi.

    Lynda Healy oli ollut opiskelijatovereidensa kanssa oluella Dante’s-opiskelijabaarissa. Kotiin palattuaan hän jutteli entisen poikaystävänsä kanssa puhelimessa ja katseli televisiota, ennen kuin hän yhdentoista maissa meni nukkumaan.

    Ulkona pimeässä seisoi Ted Bundy ja piti taloa silmällä. Hän oli ollut paikalla aiemminkin ja tiesi, että talossa asui useita nuoria opiskelijanaisia.

    Bundy livahti sisään lukitsemattomasta ovesta. Sitten hän avasi satunnaisesti valitsemansa huoneen oven ja astui Healyn huoneeseen. Bundy tukahdutti mieleensä hiipivän paniikin tunteen.

    Nopeasti Bundy kävi nukkuvan naisen kimppuun, iski tämän tajuttomaksi ja pani tälle suukapulan herättämättä viereisessä sängyssä nukkuvaa naista. Hän riisui Healyltä yöpaidan ja ripusti sen kaappiin. Sitten hän kietoi tämän sängyssä olleeseen lakanaan ja petasi sänkyyn uuden lakanan.

    Lopuksi hän pakkasi naisen vaatteita reppuun, jonka hän otti mukaansa raahatessaan uhrinsa ulos talosta. Tarkoitus oli uskotella, että Healy oli lähtenyt vapaaehtoisesti. Bundy kantoi naisen autoonsa ja ajoi pois.

    Lynda Healyä ei nähty enää koskaan.

    14. kesäkuuta 1974 klo 12, Lake Sammamish, Washington

    Ted Bundy oli surmannut naisen joka kuukausi tammikuisesta Joni Lenzin pahoinpitelystä lähtien. Poliisi oli ymmällään.

    Oli kaunis aurinkoinen päivä. Ihmiset heittelivät frisbeetä, kävivät järvessä pulikoimassa ja grillasivat Lake Sammamishin puiston rannalla.

    22-vuotias Janice Graham seisoskeli puiston esiintymislavan luona, kun nuori mies lähestyi häntä. Mies oli pukeutunut valkoisiin, ja hänen toinen kätensä oli kantositeessä.

    Mies kysyi, voisiko Graham auttaa häntä vetämään purjeveneen traileriin. Mies vaikutti luotettavalta, joten Graham suostui. Kun he tulivat miehen Volkswagenin luo, missään ei näkynyt traileria eikä venettä.

    ”Missä se vene on?” Graham kysyi.

    ”Se on vanhempieni pihassa tuolla mäellä”, mies vastasi.

    ”Valitettavasti sitten en voi auttaa. Olen sopinut tapaavani mieheni ja vanhempani. Paljonko kello on?”

    Mies kertoi ajan: 12.20. Graham oli jo viisi minuuttia myöhässä.

    ”Ei se mitään”, mies sanoi ystävällisesti. ”Kiitos vaivannäöstä.”

    He palasivat yhdessä puistoon miehen pahoitellessa moneen kertaan kohteliaasti aiheuttamaansa häiriötä.

    Rannalla 23-vuotias Jan Ott makasi huovalla ja otti aurinkoa bikineissään. Yhtäkkiä joku astui auringon eteen, ja hän avasi silmänsä.

    ”Anteeksi”, miellyttävän näköinen mies aloitti ja esitteli itsensä Tediksi. ”Voisitko auttaa minua lastaamaan veneeni traileriin?”

    Jonkin matkan päässä Janice Graham näki miehen, jonka kanssa oli hetki aiemmin puhunut, kävelevän poispäin jonkun naisen kanssa. ”Siinäpä nopealiikkeinen mies”, hän ajatteli.

    Kolmisen tuntia myöhemmin mies palasi rannalle yksin. Hän alkoi jälleen puhutella nuoria naisia ja tuli torjutuksi moneen kertaan. Noin kello neljä iltapäivällä Ted Bundy onnistui kuitenkin suostuttelemaan 18-vuotiaan Denise Naslundin lähtemään mukaansa autolleen.

    Ottista ja Naslundista ei enää koskaan näkynyt jälkeäkään.

    6. syyskuuta 1974 klo l0, metsä lähellä Issaquahin kaupunkia Washingtonissa

    Poliisi oli julkaissut piirroskuvan oletetusta murhaajasta. Ted Bundysta tuli monia vinkkejä, mutta poliisi sai niin paljon yhteydenottoja, ettei se ehtinyt tarkistaa kaikkia.

    Elzie Hammonin vatsaa väänsi. Metsälintujahdissa ollut 36-vuotias rakennustyöläinen tuijotti edessään metsätiellä olevaa luurankoa. Hieman sivumpana näkyi pääkallo. Hammon kokosi itsensä ja lähti soittamaan hätänumeroon.

    Poliisi löysi metsästä kaksi luurankoa ja yhden reisiluun. Tutkinnan johtajat pitivät löytöä läpimurtona. Kaupungissa riehui murhaaja, mutta heillä ei ollut aiemmin ollut mitään johtolankoja.

    Epätoivoissaan poliisi oli jopa turvautunut selvänäkijän apuun.

    4 marraskuuta 1974 klo 19, ostoskeskus Murrayssa, Utahissa

    Kun poliisit vihdoin saivat johtolangan, Ted Bundy oli asunut jo kuukausia Utahin osavaltiossa, missä hän opiskeli lakia.

    19-vuotias Carol DaRonch kuljeskeli ostoskeskuksessa, kun vastaan tullut mies alkoi puhutella häntä. Mies kertoi olevansa komisario Roseland paikallisesta poliisista.

    DaRonchista poliisi vaikutti kummalliselta – tämä haiskahti alkoholilta, ja hänellä oli taakse suittu tukka ja kiiltonahkakengät. Mies kertoi, että DaRonchin autoon oli ehkä murtauduttu. Tämä seurasi miestä pysäköintipaikalle ja totesi autonsa olevan kunnossa.

    Mies pyysi häntä kuitenkin lähtemään mukaansa asemalle, ja vastahakoisesti hän seurasi tätä surkean, kolhiintuneen Volkswagenin luo. Jonkin matkan päässä ostoskeskuksesta Bundy ohjasi auton tien sivuun ja kävi DaRonchiin käsiksi.

    DaRonch yritti taistella vastaan, jolloin Bundy osoitti häntä pistoolilla ja huusi pamauttavansa hänen aivonsa pihalle. DaRonch sai oven työnnettyä auki ja oli jo puoliksi ulkona, kun Bundy yritti iskeä häntä sorkkaraudalla.

    DaRonch ehti kuitenkin väistää, ja pelon antamin voimin hän irrottautui miehen otteesta ja ryntäsi tielle. Paetessaan hän kuuli, miten volkkari kaasutti tiehensä renkaat ulvoen.

    DaRonch onnistui pysäyttämään vastaantulleen auton, jossa ollut aviopari otti vapisevan ja hervottomasti itkevän naisen kyytiinsä.

    Myöhemmin samana iltana, Bountiful, Utah

    Ted Bundy ajoi kohti pohjoista läheiseen kaupunkiin, missä hän meni etsimään uutta uhria Viewmontin lukiosta.

    Koulunäytelmä oli alkamassa, ja 1 500 ihmistä istui katsomossa. Tuntematon mies tuli draamanopettaja Raelynne Shepardia vastaan koulun käytävällä. He tervehtivät toisiaan kohteliaasti, ja Shepard jatkoi matkaansa.

    Ennen väliaikaa Shepard tapasi jälleen saman miehen käytävällä. Tällä kertaa mies tuli hänen luokseen, asetti kätensä hänen käsivarrelleen ja sanoi: ”Sinun pitäisi tulla tunnistamaan yksi auto. Tiedän, että ehdit kyllä.”

    Mies ei katsonut naista silmiin vaan tuijotti tätä sen sijaan kaula-aukkoon ja rintoihin. Shepard hämmentyi ja kiirehti takaisin saliin.

    Väliajalla eräs opiskelijatyttö lähti pysäköintialueelle, missä hänen oli määrä tavata veljensä. Hän katosi jäljettömiin.

    16. elokuuta 1975 klo 2.30, Granger, Utah

    Bundy ajeli esikaupunkialueella, kun partioivan liikennepoliisin epäilys heräsi ja tämä lähti seuraamaan Bundya.

    Liikennepoliisi Robert Hayward painoi kaasua. Edellä ajava Volkswagen yritti päästä pakoon ja ajoi pysähtymättä kahden stop-merkin ohi.

    Hayward pani hälytysvilkun ja sireenin päälle. Hän ajoi Volkswagenin vierelle, jolloin auto pysähtyi bensa-asemalle.

    Autosta nousi mies leveästi hymyillen. ”Olen varmaan eksynyt”, hän totesi.

    ”Ajoitte pysähtymättä kahden Stop-merkin ohi. Saisinko nähdä ajokorttinne?” Hayward vastasi. Autoilija ojensi ajokorttinsa, jossa oli nimi Theodore Robert Bundy.

    Nimi ei sanonut Haywardille heti mitään. Hän kuitenkin huomasi, että autosta puuttui matkustajanistuin, ja kurkattuaan sisään hän löysi kuljettajan istuimen takaa sorkkaraudan. Hän osoitti taskulampullaan avoimeen laukkuun. Laukussa oli hiihtomaski, toinen sorkkarauta, jääpiikki, köyttä ja pätkä johtoa – ilmiselvästi murtovarkaan varusteet, Hayward ajatteli.

    Kello 3.30 hän pani miehen käsirautoihin.

    Syyskuu 1975, Salt Lake City, Utah

    Poliisi oli varma, että Bundy oli syyllistynyt sieppauksiin ja murhiin, mutta todisteet puuttuivat. Poliisi oli saanut etsintäluvan Bundyn asuntoon.

    Konstaapeli Jerry Thompson tuijotti lihakoukkua, jossa riippuvaan pyöränkumiin oli isketty veitsiä.

    ”Pidän ruuanlaitosta”, totesi Bundy, joka seurasi tarkasti Thompsonin etsintää asunnossaan.

    Thompson pani merkille, että Bundyn koti oli siisti ja kirjahyllyssä oli lakikirjoja. Muutama pieni, näennäisen viaton asia kuitenkin kiinnitti poliisin huomion, kuten Bountifulin lomakeskuksen esite – Bontifulissa oli noin vuosi aiemmin kadonnut opiskelijatyttö.

    Kun Thomson lähti Bundyn asunnosta, hänestä tuntui, että ratkaisun hetki oli lähellä. Ensimmäistä kertaa pitkän tutkinnan aikana poliisilla oli nyt joku pääepäilty.

    7. kesäkuuta 1977 klo 10.30, oikeustalo Aspenissa, Coloradossa

    Bundy oli tuomittu sieppauksesta raskauttavien todisteiden perusteella, ja syyttäjä ajoi nyt murhasyytettä häntä vastaan.

    Oikeussalin ilma oli raskas ja tunkkainen, ja tuomari suostui pitämään tauon. Bundylla oli yllään paksu villapaita, jonka alle hän oli piilottanut varusteita pakoa varten, mutta villapaita ei tuntunut hämmästyttävän ketään.

    ”Ted ei tarvitse tänään käsirautoja”, yksi vartijoista sanoi. ”Tuskinpa hän yrittää paeta”.

    Bundy meni oikeustalon kirjastoon vartijan saattamana ja näytti syventyvän oikeudenkäynnin asiakirjoihin. Kun vartija lähti ulos tupakalle, Bundy livahti ikkunan luo. Kirjasto oli toisessa kerroksessa, ja pudotusta oli seitsemisen metriä. Nyt tai ei koskaan, hän ajatteli. Vartija palaisi hetkellä minä hyvänsä.

    Maahan tömähtäessään Bundy tunsi vihlaisun nilkassaan, mutta hän nousi nopeasti ylös ja lähti pinkomaan pakoon niin lujaa kuin pystyi. Hän hyppäsi aidan yli ja jatkoi juoksuaan kadulla olleita ihmisiä väistellen. Ihmiset jatkoivat matkaansa hänestä välittämättä.

    Bundy jatkoi matkaansa Aspenvuorelle ja pysähtyi läkähtyneenä vasta päästyään vuoren laelle.

    13. kesäkuuta 1977 klo 2, Aspen, Colorado

    Bundy oli oleskellut autiotuvassa monta päivää ja oli väsynyt ja nääntynyt. Hän päätti, että oli aika palata Aspeniin.

    Bundy pysähtyi Cadillacin viereen. Hän oli paennut 80 kilometriä jalkapatikassa ja laihtunut useita kiloja pakomatkansa aikana, ja häntä heikotti.

    Hänen mielialansa kohosi hieman, kun hän näki avaimet virtalukossa. Bundy istuutui autoon ja ajoi kaupungin laidalle. Hän tuijotti harittavin silmin pimeyteen ja epäili näkevänsä etäämpänä tiesulun. Niinpä hän käänsi auton ja ajoi takaisin kohti keskustaa.

    Kaksi liikennepoliisia näki tien laidasta laitaan seilaavan Cadillacin ja pysäytti sen.

    Toinen poliiseista käski kuljettajan ulos, ja nähdessään tämän hän uskoi tunnistavansa Bundyn ja kutsui radiolla parinsa apuun.

    30. joulukuuta 1977 illalla, vankila Coloradossa

    Bundy oli vangittu, ja häntä syytettiin monista uusista rikoksista, muun muassa paosta oikeussalista.

    Oli rauhallinen perjantai-ilta, kun Ted Bundy irrotti varovasti metallilevyn sellinsä katosta. Pienikin ääni voisi paljastaa hänet. Tällä kertaa Bundy oli suunnitellut pakonsa hyvin pelastautuakseen väistämättömältä kuolemantuomiolta.

    Hän oli uurastanut monta viikkoa leikatakseen 30 x 30 sentin palan irti sellin katossa olevasta metallilevystä. Hän oli sahannut palaa selliin salakuljetetulla rautasahalla muiden vankien ollessa suihkussa. Pala oli niin taidokkaasti leikattu, että kun se oli paikallaan, vartijat eivät huomanneet mitään.

    Mahtuakseen aukosta Bundy oli laihduttanut itsensä 63-kiloiseksi, ja hän oli kahden viikon ajan tehnyt tiedusteluretkiä sisäkaton päällä ryömien. Hän oli löytänyt pakoreitin, jota pitkin pääsi vartijoiden asuintilojen yläpuolelle.

    Bundy pujottautui aukosta ja asettui varovasti mahalleen pimeään tilaan ulko- ja sisäkaton väliin. Hänen piti olla todella varovainen, että häntä ei huomattaisi. Tilassa kaikui, ja pienikin ääni kasvoi onkalossa moninkertaisesti.

    Bundy liikkui äänettömästi kunnes hän tuli vartijoiden asuntojen yläpuolelle. Hän kuuli alhaalta ääniä. Vanginvartija Morrison söi illallista vaimonsa kanssa. Puolen tunnin kuluttua Bundy kuuli pariskunnan lähtevän ulos.

    Bundy ryömi takaisin selliinsä ja asetteli mappeja ja kirjoja kasaksi peiton alle niin, että näytti siltä kuin hän olisi nukkunut sängyssä.

    Hän pujahti taas aukosta, asetti metallilevyn paikoilleen ja ryömi Morrisonin asunnon päälle. Sitten hän pudottautui alas, pujahti ovesta ulos ja hävisi kylmään yöhön.

    Bundy oli eristetty muista vangeista, eikä hän aterioinut näiden kanssa. Niinpä hän oli varma, että hänen pakoaan ei todennäköisesti havaittaisi ennen kuin seuraavana aamuna.

    14. tammikuuta 1978, yliopistokampus, Tallahassee, Florida

    Bundy pakeni Floridaan, missä hän eli pikkurikoksilla ja väärän henkilöllisyyden turvin.

    Treffeiltä palaava Nita Neary suuteli seuralaistaan naisten opiskelijajärjestön Chi Omegan talon ovella kolmen aikaan aamuyöllä. Kun Neary meni sisälle, hän huomasi, että ovi ei ollut lukossa. Alakerran olohuoneessa paloi valo, joten hän meni sammuttamaan sen.

    Äkkiä hän kuuli juoksuaskelia käytävästä yläkerrasta, jossa makuuhuoneet olivat. Äänet tulivat alas portaita ja lähestyivät olohuonetta, jossa Neary oli.

    Mies juoksi pää alas painettuna olohuoneen ohi kohti ulko-ovea. Hänellä oli oikeassa kädessään noin metrin pituinen patukka tai pamppu. Miehen lakki oli vedetty otsalle, mutta Neary ehti nähdä vilauksen miehen profiilista, ennen kuin tämä katosi ovesta ulos.

    Neary kiiruhti yläkertaan ja herätti nukkumassa olleita ystäviään kysyäkseen, tiesivätkö he jotakin salaperäisestä miehestä. Heidän jutellessaan huoneen 8 ovi avautui ja ulos hoiperteli yksi talon asukkaista, Karen Chandler. Muista näytti siltä kuin hän olisi ollut humalassa.

    Muut naiset huusivat Karenin nimeä. Tämä kääntyi, ja samassa muut näkivät veren. Chandlerin kasvot olivat veren peitossa, ja hän yritti turhaan sanoa jotakin.

    Yksi naisista riensi hänen luokseen ja toinen meni huoneeseen 8, josta Chandler oli tullut. Chandlerin huonetoveri Kathy Kleiner istui sängyllä keinutellen itseään edestakaisin.

    Hänen suustaan valui verta, ja hän voihki ja kutsui isäänsä ja äitiänsä. Huone oli veriroiskeiden peitossa kattoa myöten.

    ”Herranjumala! Hän tarvitsee apua! Auttakaa häntä”, joku huusi. Kleinerin leuka oli murtunut, ja hänen kehonsa oli täynnä syviä viiltohaavoja. Sängyllä verisillä lakanoilla näkyi irronneita hampaita.

    Poliisi ja ambulanssit saapuivat nopeasti, ja poliisi tutki kaikki huoneet. Huoneen numero 4 asukas makasi vatsallaan liikkumatta.

    Kun poliisi käänsi naisen ympäri, hän näki, että tämän kurkku oli leikattu. Naisen katse oli eloton.

    Lisa Levy oli murhattu ja mitä ilmeisimmin raiskattu. Murhaaja oli iskenyt Levyä jollakin esineellä päähän, purrut häntä eri puolelle kehoa ja tunkenut hiuskiinnepullon hänen peräaukkoonsa.

    Huoneesta 9 löytyi vielä yksi uhri. Ted Bundy oli kuristanut Margaret Bowmanin sukkahousuilla. Hänen päästään vuosi vuolaasti verta siitä, mihin Bundy oli häntä iskenyt.

    9. helmikuuta 1978 aamupäivä, Lake City, Florida

    Poliisi sai vihiä, että Ted Bundy oleskeli Floridassa. Bundy väijyi parkkipaikalla erään koulun pihalla.

    Kimberly Leach oli haljeta riemusta. Hoikka 12-vuotias Leach oli juuri saanut tietää, että hänet oli hyväksytty kauneuskilpailuihin.

    Leach oli menossa koulutunnille, kun hän huomasi unohtaneensa laukkunsa toiseen rakennukseen. Hän lähti hakemaan laukkua yhdessä koulukaverinsa kanssa, ja he oikaisivat pysäköintialueen läpi. Kun he palasivat takaisin, ystävätär muisti yllättäen unohtaneensa vielä jotakin, joten Leach meni edellä.

    Pysäköintialueella oli valkoinen pakettiauto. Ohi ajanut silminnäkijä kertoi myöhemmin poliisille nähneensä auton vierellä pitkähiuksisen nuoren tytön ja miehen.

    Tyttö näytti itkevän, kun mies raahasi häntä autoa kohti. Silminnäkijä kertoi ajatelleensa, että tyttö vain riiteli isänsä kanssa.

    57 päivää myöhemmin tytön ruumis löytyi läheiseen sikalaan piilotettuna. Hänen kurkkunsa oli leikattu ja hänelle oli tehty seksuaalista väkivaltaa.

    15. helmikuuta 1978 klo 1.30, Pensacola, Florida

    Kimberly Leachin ruumista ei ollut löydetty, mutta tieto hänen katoamisestaan kiihdytti Bundyn etsintää.

    Konstaapeli David Lee pyysi radiolla tarkistamaan edellään hitaasti ajavan oranssin kupla-volkkarin rekisterinumeron. Auto osoittautui varastetuksi. Lee pani sireenin päälle, jolloin edellä ajanut auto kiihdytti. Lee lähti perään ja pakotti auton pysähtymään tien sivuun.

    Lee otti aseensa esiin ja pyysi kuljettajaa nousemaan autosta. Kun Lee pani Bundylle käsi-autoja, tämä kääntyi äkkiä ympäri ja potkaisi poliisilta jalat alta.

    Bundy yritti käydä Leen kimppuun, jolloin tämä laukaisi aseensa. Bundy pinkaisi pakoon Lee perässään.

    ”Pydähdy tai ammun!” Lee ampui laukauksen pakenijaa kohti, ja Bundy kaatui. Lee juoksi miehen luokse ja kumartui tämän ylle. Samassa Bundy nousi ja tarttui poliisin käteen.

    Miehet teutaroivat tovin painiotteessa.

    Yhtäkkiä Bundy alkoi Leen suureksi hämmästykseksi huutaa apua. Hetken kamppailun jälkeen Lee sai lopulta Bundyn käden väännettyä tämän selän taakse ja pantua tälle käsiraudat.

    Leellä ei ollut aavistustakaan, että hän oli juuri saanut kiinni yhden Yhdysvaltain etsityimmistä rikollisista.

    ”Toivoin, että olisit tappanut minut”, Bundy totesi. ”Jos pakenen vankilasta, tapatko minut sitten?”

    31. kesäkuuta 1979, oikeus Miamissa, Floridassa

    Ted Bundy tuomittiin syylliseksi Chi Omegan opiskelija-asuntolassa tehtyihin murhiin.

    Ted Bundy oli opiskellut lakia ja halusi puolustaa itseään oikeudessa. Puhuessaan Bundy huitoi välillä villisti käsillään. ”En pyydä armoa”, hän sanoi. ”Minusta olisi absurdia anoa armoa jostakin, mitä en ole tehnyt.”

    Tuomari Edward Cowart yritti pitää koko ajan mielessään, mikä mies syytettyjen penkillä tänään oli. Mies ei ollut se terävä lainoppinut tai kohtelias hurmuri, jollaisena hän esiintyi, vaan Yhdysvaltojen pahin sarjamurhaaja.

    Mies, joka oli kylmäverisesti pahoinpidellyt, viillellyt ja raiskannut lukuisia naisia ja tyttöjä.

    Ted Bundy todettiin syylliseksi, ja hän sai kuolemantuomion, joka pantaisiin täytäntöön sähkötuolissa.

    Luettuaan tuomion tuomari kääntyi Bundyn puoleen ja jatkoi: ”On surullista nähdä tuollaisten lahjojen menevän hukkaan. Olette älykäs nuori mies. Teistä olisi tullut hyvä asianajaja, ja olisin mieluummin nähnyt teidät oikeussalissani niissä merkeissä.”

    Tuomari piti tauon ja sanoi sitten: ”Pitäkää itsestänne huoli, kaveri.”

    24. tammikuuta 1989 klo 6, osavaltion vankilan kuolemankäytävä, Florida

    Lukuisten vetoomusten ja lykkäysten jälkeen Ted Bundyn aika oli koittanut: hänet teloitettaisiin sähkötuolissa.

    Teloituspäivänä Bundy tunnusti vielä kaksi murhaa. Parina edellisenä päivänä hän oli tunnustanut jo muutamia murhia, joten nyt niitä oli yhteensä yli 30.

    ”Onko teillä vielä jotakin kerrottavaa?” häneltä kysyttiin. ”Saisinko tupakan?” Bundy vastasi. Hän sai savukkeen, mutta ei paljastanut enää uusia nimiä.

    Kello 7 aamulla Bundy vietiin teloitushuoneeseen, jossa sähkötuoli odotti häntä. Kuusi minuuttia myöhemmin huppupäinen pyöveli tuli sähkötuoliin sidotun Bundyn luo. Pyöveli painoi nappia, ja 2 000 volttia johdettiin Bundyn kehon läpi. Hän sätki hetken ja oli sitten liikkumatta.

    Ted Bundy oli kuollut.

    Lue lisää Historia-artikkeleita: 

    Lue lisää aiheesta:
    Ulkomaat

     

    Lue myös:

      Uusimmat

      •