Näyttelijä Risto Autio joutui alle kuusikymmentävuotiaana sairaseläkkeelle, mutta mies kokee vahvaa paloa takaisin teatterilavoille.
Flunssainen mies vastaa puhelimeen lokakuisena torstaina. Hän vitsailee, kuinka tyypillinen ilmiö tämä on tähän aikaan vuodesta, mutta uhoaa, ettei tauti ole saanut kaatumaan vielä sänkypotilaaksi.
Näyttelijä Risto Autio, 64, on elänyt vailla parrasvaloja jo muutaman vuoden ajan. Kaksi ja puoli vuotta sitten Autio muutti Hämeenlinnaan, jonka yhteisöön hän kertoo kotiutuneensa hyvin.
– Nyt alkaa olemaan kaikki illat täynnä jotain, mies nauraa puhelimen päässä.
Tällä hetkellä Autio kertoo toimivansa erään paikallisen teatteriporukan vetäjänä ja kirjoittavansa heille parhaillaan näytelmää. Lisäksi hän oli alkusyksystä mukana erään kuunnelman tuotannossa.
Autio toimii myös Hämeen taidetoimikunnan sekä Näyttelijäliiton tekijänoikeusjärjestö Filmexin puheenjohtajana. Kaiken päälle mies soittaa myös kahdessa bändissä.
– Mutta sairaseläkkeellähän minä virallisesti olen, eli nämä ovat enemmänkin joko luottamustehtäviä tai harrastuspohjaisia, etten niistä voi palkkaa ottaa.
Muun muassa Kotikatu-sarjasta erittäin suureen suosioon ja julkisuuteen noussut Autio kertoo kaipaavansa näyttelijäntyötä jatkuvasti. Palo päästä takaisin lavoille on erittäin voimakas.
– Asun ihan teatterin vieressä – vähän niin kuin kiusaan itseäni koko ajan. Joka päivä mietin, että pitäisikö minun mennä tuonne, ja sanoa, että: "Hei, antakaa minulle duunia".
Sairastuminen muutti koko elämän
Eräs helmikuinen päivä Helsingin Pasilassa vuonna 2011 muutti Risto Aution elämän lopullisesti. Näyttelijä toimi tuolloin kansanedustajana, ja hän oli matkalla Ylen hallintoneuvoston kokouksesta Pasilan asemalle. Juna oli lähdössä ja miehellä oli kiire.
– Sinä päivänä satoi hirveästi lunta Helsingissä ja kävelytie oli aurattu, muttei hiekoitettu.
– Näin heti, kun tulin siihen mäen päähän, että perhana tuo näyttää liukkaalta. Ja lähdin menemään sitä reunaa pitkin tosi varovasti ja hitaasti.
Varovaisuudesta huolimatta Autio kaatui niin, että toinen jalka lähti liukumaan yllättäen hänen altaan ja mies päätyi spagaattiin keskellä katua. Seuraukset olivat vakavat: useita jänteitä katkesi ja reisilihas irtosi paikoiltaan.
Autio sai itsensä ylös ja pääsi nilkuttaen junan kyytiin. Matkalla kohti Riihimäkeä kivut olivat niin kovat, ettei hän pystynyt edes nostamaan junan lattialle pudonneita hanskojaan.
Ennen kaatumistaan ja reumadiagnoosia Risto Autio liikkui erittäin aktiivisesti. Kuva vuodelta 2005.
Näyttelijä pääsi lääkäriin ja lopulta hänet leikattiin, seitsemän päivää tapahtuneen jälkeen. Leikkauksen suoritti tunnettu urheilukirurgi Sakari Orava. Autio harmittelee sitä, että monen asian summana hänen hoitoon pääsynsä viivästyi.
– Harva suomalainen uskaltaa soittaa itselleen ambulanssia. Minun olisi pitänyt älytä heti soittaa itse itselleni siinä apua, mutta en sitä siinä tajunnut.
Ensin Autio sai pitkän sairasloman töistään. Hän kertoo ajatuksen olleen ensiksi hykerryttävä: saisiko hän todella vain lomailla ja tehdä mitä halusi. Näin ei kuitenkaan ollut – ja se realisoitui näyttelijälle hyvin pian. Onnettomuuden jälkeen hänellä diagnosoitiin myös monilihaskipureuma.
– Olihan se helvetillistä.
– Ei pystynytkään tekemään mitä vaan. Se olikin ihan oikeasti vaan sitä sairastamista. Sitten rupesi mieli menemään ankeaksi. Toki se lopullinen päätös, että se on nyt sitten sairaseläke, olihan se tietysti kova juttu.
Kivut mukana arjessa
Tällä hetkellä Autio kertoo voivansa vaihtelevasti. Reuma on muuttunut krooniseksi ja arki oireiden kanssa ei ole helppoa.
– Kyllähän minulla on ihan päivittäin saamarinmoisia kipuja ympäri kehoa. Ne kivut voivat olla ihan mitä vaan. Ei siis välttämättä lihaskipua, vaan myös niveliä. Liikkuminen on hankalaa.
Autio muistelee tavanneensa kesällä miehen, joka oli juuri menettänyt itse vaimonsa ja koki suurta tarvetta jakaa tuskaansa näyttelijän kanssa. Miehet olivat todenneet yhdessä, ettei elämä todella ole kovinkaan reilua.
Näyttelijä ei ole antanut sairautensa kuitenkaan lannistaa hänen mieltään. Uuden tilanteen kanssa on elettävä, mitä vaan vastaan tulikaan. Tilannetta pahentaisi entisestään se, että Autio jäisi vain paikoilleen makaamaan.
– Sitten tämä olisi ihan kauheaa. On pakko tehdä jotain.
Risto Autio juoksi aikoinaan ahkerasti maratoneja, josta hän kertoo haaveilevansa edelleen.
Autio on kärsinyt sairaudestaan jo yli seitsemän vuoden ajan, mutta tehnyt kuitenkin töitä kulttuurin parissa aktiivisesti. Neljä vuotta sitten Autio nähtiin jopa esiintymislavalla kesäteatterissa.
– Ja se oli ihan älyttömän nastaa, pitää mielen korkealla. Teatterihan sallii sen. Siis jos olet liian terveen näköinen, sinusta tehdään kipeän näköinen. Terve voi näytellä vammaista, mutta vammainen ei voi näytellä tervettä.
– Mutta jos vaan pää pelaa ja puhetta tulee, niin kyllä sitä vielä pystyy tekemään kaikenlaista. Kai olen niin kuin kaikki muutkin näyttelijät, että veri vetää aina vaan sinne näyttämölle.
Näytteleminen on identiteetti ja elämäntapa
Vaikka Autiota ei olla nähty moneen vuoteen televisiossa, hän kertoo ihmisten pysäyttävän hänet kadulla lähes päivittäin. Hän esitti Kotikatu-sarjassa vuosien 1995–2006, 2007 ja 2012 ajan Hannes Luotolaa, ja hänen roolihahmonsa on tehnyt pysyvän vaikutuksen suomalaisiin.
– Olen sairauteni ja lääkkeiden vuoksi lihonut paljon, mutta kyllä ihmiset tunnistavat minut esimerkiksi äänestä.
Näyttelijä päätyi itse mukaan sarjaan mutkien kautta. Vuonna 1993 MTV3 eriytyi omaksi kanavakseen, kun se oli aiemmin seikkaillut Ylen kahden kanavan välissä. Tämä tarkoitti sitä, että yhtäkkiä tarvittiin paljon lisää kotimaista tv-tuotantoa.
Eräänä varhaisena lauantaiaamuna Autio sai yllättäen puhelun sarjan ohjaajalta Hannu Kahakorvelta, joka kysyi, kiinnostaisiko näyttelijää roolihahmo, joka pyörittää bensa-asemaa ja leipoo pullaa. Autio nauroi ajatukselle, mutta Kahakorpi jatkoi kertomalla, että roolihahmo on istunut vankilassa. Tämä sai Aution kiinnostuksen heräämään.
– Heti kun on tämmöinen ristiriita, se herättää näyttelijän, että sen on oltava mielenkiintoinen tyyppi, kun siinä on tämmöisiä puolia.
Kotikatu muutti elämän
Kotikatu keräsi esitysvuosinaan valtavan suosion suomalaisten keskuudessa. Tämä tarkoitti myös sitä, että Autiolle tarjottiin kaikenlaisia töitä myös sarjan kuvausten ulkopuolella.
Autio teki yhden levyn, kiersi tapahtumissa ja keikkailevana muusikkona ympäri Suomea – ja päätyi ties minkälaisille esiintymislavoille. Autio itse kuitenkin tiedosti vahvasti, mihin tämä ilmiö perustui.
– Ihmiset tulivat paikalle, eivät kuuntelemaan minua, vaan Hannesta. Se oli ihan selvää, ettei ketään kiinnostanut kuka on Risto Autio, heitä kiinnosti nähdä Hannes.
Työskenneltyään Kotikadussa usean vuoden ajan Autio koki lopulta kyllästyneensä. Hän tarvitsisi muutosta, vaihtelua. Eräänä päivänä hän päätti soittaa ohjaajalle kertoakseen haluavansa lähteä sarjasta. Kohtalo kuitenkin puuttui myös tällöin peliin.
– Otin kännykän käteeni ja samalla puhelin soi: Kahakorpi soittaa. Hän kertoo, että Anitta Niemi, eli vastanäyttelijäni, on saanut sairaskohtauksen. Hän sai aivoverenvuodon ja se tapahtui onneksi Helsingin kaupunginteatterin harjoituksissa, niin hän sai heti apua. Jos se olisi tapahtunut kotona, olisi varmasti käynyt todella kohtalokkaasti.
Risto Autio ja hänen Kotikatu-vastanäyttelijänsä Anitta Niemi vuonna 2003.
Niemen sairaskohtauksen takia Kahakorpi soitti kertoakseen, että naisen tilalle tulee sijaisnäyttelijä ja pyysi Autiota varautumaan tähän. Muutama viikko tapahtuneen jälkeen Autiolta kysyttiin haluaisiko hän myös käsikirjoittaa sarjaa.
– Yhtäkkiä se kääntyi niin, että kun olin luopumassa siitä, olinkin kaulaani myöten siinä, sillä suostuin heti siihen kirjoittajan työhön. Siitä tuli uusi haaste ja siitä tuli taas jännittävää.
Erityisesti Autio muistelee Kotikadussa syntynyttä yhteisöä. Se ei pitänyt sisällään ainoastaan sarjan työryhmää, vaan myös kuvausten ympäristössä liikkuneet ihmiset.
Sarjaa kuvattiin ensin Helsingin Eirassa ja myöhemmin Kalliossa, keskellä normaalia elämää ja ihmisiä. Ohikulkijat pystyivät seuraamaan näyttelijöiden töitä melko vapaasti, ja välillä kaikille ei ollutkaan ihan selvää, että käynnissä olivat tv-sarjan kuvaukset.
Autio kertoo esimerkiksi olleen hyvin normaalia, että hänen roolihahmonsa Hanneksen bensa-asemaa luultiin oikeaksi, ja ohikulkijat tulivat usein sisälle lavasteisiin ja yrittivät ostaa aseman tiskiltä kahvia, pullaa tai jopa öljyä.
– Sitten ne ihmiset olivat aina siellä ihan pallo hukassa.
Juokseminen haaveissa
Kotikadun jälkeen Aution elämä on saanut useita käänteitä. Ennen sairastumistaan hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2007 ja samana vuonna hän tuli yllättäen uudestaan isäksi 53-vuotiaana, kun hän sai entisen puolisonsa kanssa kaksospojat.
Tällä hetkellä 11-vuotiaat Eetu ja Aapo viettävät paljon aikaa isänsä luona. Sairautensa takia Autio ei pysty liikkumaan paljon lastensa kanssa, mutta hän pyrkii aina tekemään heidän kanssaan niin paljon kuin pystyy.
– Totta kai he ovat huolissaan, varsinkin silloin jos he näkevät, että minulla on kivut päällä.
Risto Autio sai Marianna-puolisonsa kanssa kaksospojat Eetun ja Aapon vuonna 2007. Kuvassa näyttelijä poseeraa lastensa kanssa vuonna 2008.
Kaksospoikien lisäksi Autiolla on kolme aikuista lasta, jotka kaikki ovat löytäneet tiensä teatterialalle isänsä jalanjäljissä – vaikka Autio ei ole heitä siihen suuntaan kannustanutkaan.
Autio kertoo lastensa olevan ehdottomasti hänen elämänsä suurin voimavara. Vaikka hän saa lapsistaan paljon voimaa, hän unelmoi edelleen fyysisistä suorituksista.
– Kaikista eniten haaveilen juoksemisesta. Se on ehkä vaan unohdettava. Lisäksi haaveilen kyllä siitä, että jos pääsisi vielä johonkin elokuvaan tai tv-sarjaan. Joka toinen kadulla pysäyttävistä ihmisistä sanoo, että menet vielä johonkin vaikka poliisipäälliköksi tai jotain.
Elämässään kokemiensa vastoinkäymisten kautta Autio on aina pyrkinyt olemaan rohkea tekemään erilaisia valintoja elämässään ja pyrkinyt tasaisin väliajoin kohti uutta.
– Kukaan meistä ei tiedä, mitä meille tapahtuu ja koska meidän elämämme päättyy. Jokaisen ihmisen elämän suurin ongelmanasettelu ja dilemma on se, että tiedostamme ja yritämme määritellä itsemme, että mikä ja kuka minä olen.
– Vaikein kysymys on se, kuinka kauan minä olen. Kuinka kauan minä saan elää. Mitä vaan voi tapahtua, onnettomuus tai sairastuminen. On siis ihan turhaa rajoittaa elämäänsä, sen laatua tai insentiteettiä. Sen olen ottanut elämäni motoksi.