Erikoisraportti: Onko oudossa kirjeessä ratkaisu murhamysteeriin? "Tajuttoman tuntuista tyttöä oltiin kantamassa henkilöautoon"

Sateinen perjantai

Syksyllä 1988 Suomi on kulutusjuhlaa viettävä Euroopan lintukoto. Muuri on vielä murtumatta Berliinissä ja itänaapuri Neuvostoliiton presidentiksi on juuri ryhtynyt Mihail Gorbatsov. Salolainen Nokia-Mobira on vuotta aiemmin rekisteröinyt tavaramerkikseen sanan kännykkä.

Kolmastoista Uuno-elokuva Tupla-Uuno pyörii elokuvateattereissa. Nuorten tyttöjen kasettisoittimissa soi Kylie Minoguen The Loco-motion ja Pet Shop Boysin Domino Dancing.

Piikkiöläinen Piia Irmeli Ristikankare on juuri aloittanut ammatilliset opinnot Turussa.

Perjantaina 7. lokakuuta Piia aloittaa koulupäivän tavalliseen tapaan. Iltapäivällä hän jää sovitusti muiden nuorten kanssa tekemään ryhmätyötä kirjastoon. Kun kello lähestyy puolta neljää, Piia kiirehtii ryhmätöiden lopettamista. Hän haluaa ehtiä Turusta kello 15.30  Piikkiöön lähtevään linja-autoon.

Piikkiö on muutaman tuhannen asukkaan kunta Varsinais-Suomessa, alle puolen tunnin ajomatkan päässä Turun keskustasta. Poliisin arvion mukaan Piia on kotonaan viimeistään kello 16.30.

Viiden aikaan Piia soittaa naapurikylässä Paimiossa asuvalle ystävälleen Tiinalle. Hän peruu viikonlopuksi suunnitellun yökyläilyn. Syyksi Piia kertoo isän työkeikan, jonka aikana Piian velvollisuus on hoitaa 3-vuotiasta pikkuveljeä Kallea. Äiti on jättänyt perheen noin kaksi vuotta aiemmin, ja taaperon hoitaminen on Piialle tuttua.

Myöhemmin samana iltana lapsenvahtikeikka peruuntuu, kun muuraustyön tilaajat soittavat ja toivottavat pikkuveljen tervetulleeksi työkeikalle isänsä mukana.

Iltakahdeksan aikaan perheen isä Heikki Ristikankare on saunomassa kodin kellarikerroksessa appensa kanssa.

Piia viettää aikaa talon asuinhuoneissa 3- ja 14-vuotiaiden veljiensä seurassa.

Perheen teineille tulee mitätön riita kaukosäätimestä, minkä seurauksena Piia lähtee ulos. Ulkona sataa. Hänellä ei ole matkatavaroita, mutta todennäköisesti hän nappaa mukaansa pienen laukun, jossa hänellä on vähän rahaa, ja painuu ulos.

Ja katoaa jäljettömiin.

14-vuotias kertoo riidasta isälle, isä ja appi eivät ole kuulleet riitelyä. 

Koko viikonloppu on sateinen. Maanantaina 10. lokakuuta isä ilmoittaa Piian kadonneeksi kello 8.45. Hän kertoo saaneensa kuulla sunnuntai-iltana, ettei hänen tyttärensä ole koskaan saapunut Paimioon.

Etsinnät meren pohjasta

Se, miten kalastajan havainnot päätyvät poliisin tietoon, kuvaa hyvin median roolia selvittämättä jääneiden murhien tutkinnassa.

Kun keskusrikospoliisi ottaa jutun tutkittavakseen syksyllä 2003, tutkimusten aloittamisesta uutisoidaan ainakin paikalliselehdessä näyttävästi.

Ilman uutisointia kalastajan tiedoista kertonut henkilö ei ehkä koskaan olisi rohkaistunut ottamaan yhteyttä poliisiin.

Noin 400 suomalaista jäänyt kateisiin

Vuosittain yli tuhat ihmistä ilmoitetaan kadonneeksi. Valtaosa heistä löydetään ensimmäisten tuntien aikana. 15-20 ihmistä jää vuosittain kateisiin pidemmäksi aikaa. Suurin osa heistä löytyy vesistöistä myöhemmin.

1950-luvulta lähtien kateisiin on jäänyt noin 400 henkilöä. Pikkulapsia ei ole heidän joukossaan juuri ollenkaan, jos ei oteta huomioon huoltajuuskiistoihin liittyviä lapsikaappauksia.
Kadonneiden teinien joukossa on puolet enemmän tyttöjä kuin poikia, yleensä koti- tai koulukotikarkureita. Teinitytöt karkaavat tyypillisesti kesäisin.
Aikuisten kohdalla kadonneiden joukossa suhdeluku on toisin päin: miehiä on enemmän kuin naisia.

Lähde: Keskusrikospoliisi

Marraskuussa 2003 keskusrikospoliisi aloittaa vesietsinnät Piikkiönlahdella yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Lahden mutaista pohjaa tutkitaan sukeltajan ja avustuksella.

Tutkinnanjohtaja Kimmo Heinonen seuraa etsintöjä jännittyneenä. Hän on vasta aloittanut tutkimusten johdossa ja myös keskusrikospoliisissa, johon hänet on nimitetty rikoskomisarioksi suoraan päällistyökurssilta. Hän epäilee ettei vuonna 1988 veteen heitetystä ruumiista olisi enää paljon jäljellä, mutta jotain saattaa silti löytyä. Kalastajan havainnot vaikuttavat luotettavilta.

Kyseessä ei ole viimeinen kerta, kun Heinonen ja jutun tutkijat joutuvat pettymään. Jauhosaaren edusta on tutkittu yhdessä päivässä ja vesietsinnät Piikkiönlahdella lopetetaan tuloksettomina. Kalastajan osoittama kohta on korkeintaan kolmen metrin syvyydessä, mutta vaikeinta on naarattavan alueen järkevä rajaaminen. Vuonna 1988 pudotettu ruumis on saattanut kulkea virran mukana.

Ei kuitenkaan avomerelle ja tavoittamattomiin, siitä tutkinnanjohtaja Heinonen on melko varma. Jos Piia Ristikankareen ruumis pudotettiin tuona päivänä Piikkiönlahteen, hän löytyy vielä.

”Mitään ei ole suljettu pois”

Murhatutkimusten aloittamisesta on kohta kulunut 13 vuotta. Rikoskomisario Kimmo Heinonen selailee kansioitaan neuvotteluhuoneessa ja palauttaa mieleen, mitä kaikkea tutkimukset ovat käsittäneet.

– Mitään tutkintalinjoja ei ole suljettu pois, Heinonen painottaa.

13 vuoden aikana Heinosen johtamat tutkijat ovat selvittäneet muun muassa Suomen pankin Turun konttorin ryöstön ja Liedon rahankuljetusauton ryöstöyrityksen. Iskujen takana olleiden ammattirikollisten paljastamista pidetään keskusrikospoliisissa yhtenä viime vuosien merkittävimmistä tutkinnallisista saavutuksista.

Aina välillä, kun kiireellisimmiltä jutuilta on jäänyt aikaa, tutkijat ovat selvittäneet Piia Ristikankareeseen liittyviä vihjeitä. Murha on rikosnimikkeensä perusteella prioriteettilistan kärjessä, mutta tuoreemmat jutut vaativat monesti kaikkien tutkijoiden huomion. Heinosen mukaan jutun tuntee erityisen hyvin 2-3 keskusrikospoliisin tutkijaa.

– Jos arvioisin lukumääriä, varmaan 5-6 kertaa olemme pystyneet tekemään tällaisen isomman iskun. Aina, kun tulee jokin uusi vihje, pystymme reagoimaan tavalla tai toisella.

Murhatutkimukset ovat olleet suurimmaksi osaksi reagointia vihjeisiin. Ainakin kaksi vihjeistä on annettu nimettömänä. Lisäksi useampi vihje on päätynyt poliisin tietoon kiertotietä, eli niistä on kerrottu ensin sivullisille.

Tällä hetkellä murhatutkinnassa ei ole epäiltyjä. Muutama asia on jäänyt kuitenkin vaivaamaan Heinosta.

Tavallinen tyttö

Piia Ristikankareen katoaminen on mysteeri, joka on vuosien aikana kiehtonut netin murhaharrastajia erityisen paljon.

Tutkinnanjohtajan mukaan uutisointi ja nettikeskustelut sisältävät paljon väitteitä, joille ei vaikuta löytyvän pohjaa tutkintamateriaalista. 

Piia ei vaikuta olleen erityisen koulukiusattu tai ahdistunut. Käsitystä eivät tue Piian päiväkirja tai edes hänen kavereidensa kertomukset, jotka Kaarinan poliisi on tosin kirjannut hyvin lyhyesti pian katoamisen jälkeen. Poliisin hallussa on Piian vuodesta 1985 lähtien pitämä päiväkirja, jonka kirjoituksia tutkinnanjohtaja kuvailee nuoren ja elämäniloisen tytön merkinnöiksi elämästään. Piia kirjoitti päiväkirjaan noin kerran viikossa, välillä useammin. Pojat kiinnostivat, ja etenkin viimeisen syksyn kirjoituksissa ihastukset tulivat ja menivät.

Lähipiirin tai päiväkirjan mukaan Piialla ei ollut poikaystävää. Katoamista edeltävänä keväänä Maarianhaminan luokkaretkellä Piia oli tosin tavannut erään pojan, mutta mikään ei viittaa siihen että nuoret olisivat jatkaneet yhteydenpitoa enää luokkaretken jälkeen.

Julkisuudessa katoamiseen on liitetty Börje-niminen poika, jonka auton kyytiin Piia olisi noussut. Börjestä ei löydy poliisin hallussa olevasta päiväkirjasta merkintöjä. Ahvenanmaalaista poikaa Piia kutsuu päiväkirjassa kerran Börgeksi, hänen kaveriaan Andersiksi.

Millainen Piia sitten oli? Paimiolainen läheinen ystävä kuvaili Piiaa poliisille. Puhuttelusta on kirjattu seuraava kuvaus.

”Isäänsä sietää, mutta ei veljeään, joka on 14-vuotias. Höpöttäjä, häärää ja juttelee. Hakee aina hyvää ruokaa.”

Piikkiöläisen yläastekaverin mukaan Piialla oli aina rahaa. Pankkitilillä hänellä oli katoamishetkellä 2600 markkaa.

”Käytti rahaa melkoisesti yhdessä ollessaan.”

Katoamista tutkineet poliisit kysyivät mielipidettä myös Piian uusilta ammattikoulukavereilta. Eräs kavereista kuvaili Piiaa hiljaiseksi.

”Vaikutti toisinaan hiljaiselta, mutta kylläkin suuttui jos joku sanoi sellaista mikä ei ollut aivan hänen mielensä mukaista.”

Piian perhe oli uskonnollinen. Jehovan todistajien seurakunta oli kiinteä osa yksinhuoltajaperheen elämää. Heinosen mukaan mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että Piiaa olisi katoamisen lähiaikoina erityisesti syrjitty tai kiusattu taustansa vuoksi.

Laajaa kaveripiiriä Piialla ei ollut. Päiväkirjamerkintöjen perusteella myös Piialla oli uskonnollisia ajatuksia.

Etsinnät alkavat verkkaisesti

Mitä ilmeisimmin Piiaa aletaan etsiä toden teolla vasta useita viikkoja katoamisen jälkeen. Syytä tähän voidaan vain arvailla, sillä tutkinnan alkuvaiheet on dokumentoitu melko niukasti.

Yksi merkittävä selittäjä maastoetsintöjen lykkääntymiseen vaikuttaa olevan kuitenkin se, että Piiasta saadaan katoamista seuraavina viikkoina ainakin kaksi luotettavalta vaikuttavaa silminnäkijähavaintoa.

Ensimmäisen antaa Piian entinen opettaja, joka kertoo poliisille varmuudella nähneensä Piian linja-autossa keskiviikkona 13. lokakuuta, eli vajaa viikko katoamisen jälkeen.

Toisen havainnon kertoo koulukaveri Turusta. Havainto on kirjattu 4. marraskuuta. Kaveri on varma, että näki Piian edellisenä tiistaina, vaikka hänen näkemänsä tyttö olikin pukeutunut erilaisiin vaatteisiin kuin Piialla oli tapana: vaaleisiin housuihin ja kävelypuvun takkiin. Siitä, missä kaveri teki havainnon, ei ole merkintää.

Mitä ilmeisimmin molemmat havainnot ovat olleet vääriä. Opettajan linja-autossa näkemä tyttö löydettiinkin myöhemmin, ja tutkijoiden mukaan yhdennäköisyys Piian kanssa oli hämmästyttävä.

Mahdollisesti juuri ne kuitenkin johtivat katoamista tutkineen poliisin arvelemaan, että Piia palaisi jossain vaiheessa omaehtoisesti kotiin karkumatkaltaan. Kimmo Heinonen pitää johtopäätöstä ymmärrettävänä.

– Kun tällaisia vihjeitä tulee, ei tiedetä että ne ovat kaikki vääriä. On haastavaa perustella suuria etsintäoperaatioita. Tällaisessa tilanteessa helposti jäädään siihen että ok, eihän etsinnälle ole mitään tarvetta.

Kun Piia on ollut kateissa viisi viikkoa, isä kertoo katoamista tutkivalle Kaarinan poliisille, ettei tiennyt Piian ehtineen kertaalleen perua kyläilynsä. Kuulustelu on kirjattu tutkintamateriaaliin.

”Piian lähdöstä on nyt kulunut viisi viikkoa. -- Piian oli tarkoitus lähteä seuraavana päivänä eli lauantaina ystävättärensä luo Paimioon. Piia oli melko usein viikonvaihteita Tiinan luona. Piia oli peruuttanut tulonsa Tiinan luokse mutta en ollut tästä tietoinen. Eikä Piia ollut minulle mitään siitä maininnut.”

Katoamisiltana Piian kotitalon viereisellä Pontelan nuorisotalolla järjestettiin disko. Kukaan paikkakunnan nuorista ei ole kertonut nähneensä Piiaa.

Kotitalon lähellä kulkee vilkas Helsingintie. Sille Piia olisi saattanut lähteä, mutta autoilijoiltakaan ei ole tullut luotettavia vihjeitä, ja kyseessä on vilkasliikenteinen tie.

Yksi erikoinen havainto tosin on. Sen vuoksi katoaminen muuttuu murhatutkinnaksi 15 vuotta myöhemmin.

Kirje käynnistää murhatutkimukset

Huhtikuussa 2002 Kaarinan poliisi saa postia Ylen Poliisi-tv:ltä. Kuori sisältää toimitukseen tulleen vihjekirjeen.

Kirje seikkailee poliisiyksiköiden välillä ja unohtuu paperipinoon useammaksi kuukaudeksi. Lopulta kirje yhdistetään Piia Ristikankareen tapaukseen.

Kirje on vuosien takaisena silminnäkijähavaintona hyvin poikkeuksellinen tarkkoine päivämäärineen ja rekisterinumeroineen. Kirjeen kirjoittaja kertoo, miten saapui Suomeen Piian katoamisiltana ja lähti ajamaan kohti Itä-Suomea sen jälkeen, kun oli selvinnyt ajokuntoon.

- Piikkiössä näin noin keskiyöllä kun tajuttoman tuntuista tyttöä oltiin nostamassa henkilöautoon, ruotsalaiseen paikkakuntaan viitaavalla nimimerkillä kirjoittava henkilö kertoo kirjeessä.

Kaarinan poliisi selvittää, kenen autolle rekisterinumero on kuulunut vuonna 1988. Selvittelyt yhdistyvät mieheen, jota on aiemmin epäilty seksuaalirikoksista Turun seudulla. Tutkijat kiinnostuvat.

Kaarinan poliisi toteaa tutkinnan olevan resursseihinsa nähden liian laaja. Jutun tutkinta tutkinta siirretään syyskuussa 2003 paikallispoliisin aloitteesta keskusrikospoliisin Turun yksikköön. Juttua aletaan tutkia vihjeen luonteen takia murhana.

Valkoisella autolla vuonna 1988 liikkunut mies kuulustellaan epäiltynä. Epäilyjen tueksi ei löydy näyttöä. Heinonen pitää todennäköisenä, ettei nykyisin normaalia päivätyötä tekevä mies liity tapaukseen. Varmaa se ei ole.

Sen sijaan poliisi on edelleen kiinnostunut siitä, kuka kirjeen kirjoitti. Vihjeitä pyydetään Turun keskusrikospoliisille.

- Kaipaamme edelleen vihjeitä ammattikuljettajilta, jotka ovat liikkuneet Piikkiön keskustassa sinä aikana. Ammattikuljettajat voisivat olla sellaisia henkilöitä, jotka muistavat vielä jotain erikoista tapahtumaillalta, Heinonen toteaa.

On mielenkiintoista, miksi kirje on kirjoitettu, jos vihje johtaa tarkoituksellisesti harhaan.

Kirjeestä on turha etsiä esimerkiksi sormenjälkiä, sillä sitä ovat pidelleet kymmenet tai jopa sadat käsiparit Poliisi-tv:n toimituksessa ja poliisissa.

Kirje on kirjattu kirjoitetuksi ruotsalaisella paikkakunnalla 20.11.2001, 13 vuotta Piia Ristikankareen katoamisen jälkeen. Kirjeen kirjoittajaa on pitkän murhatutkinnan aikana etsitty tuloksetta myös yhteistyössä Ruotsin poliisin kanssa.

Myös muita erikoisia vihjeitä

Piia Ristikankareen katoamiseen liittyen poliisille on tullut myös muita, yllättävän tarkkoja vihjeitä, jotka eivät ole johtaneet mihinkään.

Samoihin aikoihin, kun viranomaiset tutkivat Piikkiönlahtea, keskusrikospoliisi havahtuu merkintään Piian sukulaisnaisen 18. tammikuuta vuonna 1990 saamasta puhelusta. Lyhyessä puhelussa tuntematon, matala miesääni kertoi tarkan paikan, minne Piia olisi haudattu. Soittaja ei jättänyt aikaa lisäkysymyksille, vaan katkaisi puhelun nopeasti. Sukulaisnainen ilmoitti aikanaan vihjeestä poliisille, joka ei vihjeen perusteella pystynyt paikantamaan kiinteistöä.

Vuosien 2007-2008 tienoilla soittajan antama vihje paikannetaan Sauvossa sijaitsevan kiinteistön pihalla olevaan puuliiteriin. Keskusrikospoliisi tutkii paikkaa arkeologin avustuksella. Taaskaan mitään ei löydy.

Piian tapaus yhdistyy myös Jammu Siltavuoren tekemiin lapsimurhiin. Siltavuori murhasi kaksi tyttöä Vihdissä sijaitsevalla mökillään vuonna 1989. Kun keskusrikospoliisi tutkii mökkiä ja toista Siltavuoren hallussa ollutta kiinteistöä, se pitää mahdollisena, että alueelta löytyisi myös Piia Ristikankareen jäänteitä. Epäilylle on hyvä syy, sillä Siltavuoren vaimo asui katoamisen aikaan Piikkiön alueella, minkä vuoksi myös Siltavuori olisi saattanut olla Piikkiössä katoamisyönä. Mitään Piiaan viittaavaa ei kuitenkaan löydy.

Myös Piia Ristikankareen isään on otettu yhteyttä puhelimitse. Yhteydenotto tapahtui vuonna 2013. Kyseisestä vihjeestä poliisi ei halua kertoa tässä yhteydessä kertoa tarkemmin julkisuuteen, sillä siihen liittyvä tutkintalinja on parhaillaan selvittelyn alla. Vihjeen antajan henkilöllisyys on kuitenkin tiedossa. Erikoista vihjeessä on se, että se osoittaa taas samaan suuntaan kuin MTV:n nyt julkaisema vihjekirje johti.

Vaikea rikostutkinta

Piia Ristikankareen tapauksessa nousee esiin tuttu syy sille, miksi rikos jää pimeäksi. Kyse on usein heti alussa väärille urille lähteneestä tutkinnasta. Alun virheitä on vaikea paikata enää myöhemmin.

Kun ensimmäisten viikkojen aikana Piian oletettiin lähteneen omaehtoisesti karkuteille, menetettiin kallisarvoisia todisteita tulevan murhatutkinnan kannalta.

Piian kotitalon etsinnöistä ei löydy asiakirjoja.

– Meidän toimesta taloa ei ole tutkittu, Heinonen sanoo.

Keskusrikospoliisin haasteita lisää se, että alun tutkintatoimenpiteistä on kirjattu todennäköisesti vain pieni osa. Kuulustelukertomuksia on muutamia, mutta osa on kirjattu käsin. Vuonna 1988 poliisilla ei ollut tietokoneita. Rikosilmoitukset kirjattiin aikanaan kirjoituskoneella, jossa oli kalkkeripaperi, tai sähköisellä kirjoituskoneella.

Mitättömiltä tuntuneita tutkintalinjoja tai tapahtumia ei todennäköisesti ole kirjattu lainkaan. Tämä johdosta tutkijoiden käytössä on nyt 27 vuotta myöhemmin joitain kymmeniä kuulustelukertomuksia, jotka käsittävät lähimmät ystävät, koulukaverit, kouluterveydenhoitajan ja perheessä aika ajoin käyneen kotiapulaisen.

Niiden pohjalta on vaikea hahmottaa, miten perinpohjaista tutkinta on ensimmäisten 15 vuoden aikana ollut.

Nyt käytäntö on toisenlainen, mutta oikeaa tietoa on puhuttelujen muodossa vaikeaa saada enää näin pitkän ajan päästä.

– Kun ajatukset ottavat jonkun uran, niitä on hyvin vaikea saada siltä uralta pois.

Ensimmäinen ja viimeinen karkaaminen

Piinallisinta selvittämätön katoaminen on läheisille.

Piian äiti kuoli muutama vuosi tyttärensä katoamisen jälkeen. Myös katoamishetkellä 3-vuotias pikkuveli on nyt kuollut.

Isä Heikki Ristikankare odottaa toimittajaa piikkiöläisen omakotitalon pihalla. Talon rappaus on halkeillut.

Valo pääsee sisään olohuoneen ikkunoista vain vaivoin. Huonekalut ja tavarat kertovat ajan pysähtyneen talossa vuosikymmeniä sitten, hyllyllä on Piian koulukuva. Tässä olohuoneessa sisarukset riitelivät kaukosäätimestä 27 vuotta aiemmin.

Heikki Ristikankareen mukaan veli osasi olla siskolleen aika ärsyttävä, kuten pikkuveljillä on tapana.

Muistikuvat katoamisen jälkeisistä tapahtumista ovat hatarat. Heikki Ristikankareelle kävi pari kertaa niinkin, että hän lähti ajamaan autolla eikä perille päästyään muistanut, miksi oli tullut sinne.

– Sanoin poliisillekin, että minulta olisi pitänyt ottaa kortti pois. Olin jonkunnäköisessä shokissa silloin. Ihme, ettei sattunut mitään pahempaa.

Hän kertoo poliisin uskoneen pitkään, että Piia karkasi omille teilleen. Karkaaminen ei kuitenkaan ollut tyypillistä Piialle.

– Se oli ensimmäinen ja sitten se oli myös viimeinen kerta. Aina tiesin, missä hän liikkuu tai jos hän oli ystäviensä luona. Ei hän ollut omilla teillään. Minäkin ensin tosin oletin. Mutta hän olikin ehtinyt perumaan, soittanut ettei pääsekään. Mutta oletin että hän lähti kuitenkin.

Heikki Ristikankare kävi pian katoamisen jälkeen etsimässä tytärtään muun muassa Turun keskustassa, jossa Piia oli nähty. Hän muistaa kantaneensa Piian kuvaa käsissään ja näyttäneensä sitä vastaantulijoille, joista yksikään ei ollut nähnyt Piiaa.

Pian hän alkoi ajatella, ettei Piia enää löytyisi hengissä. Poliisi teki ensimmäiset maastoetsinnät hänen muistikuviensa mukaan muutama viikko katoamisen jälkeen.

– Sanoin jo lokakuussa, kun ilmat olivat jäähtyneet, että Piia pitäisi löytää ennen kuin lumi tulee maahan. Sitten, kun lumi tulee maahan, häntä ei löydetä enää ennen kuin keväällä. Poliisi sanoi minulle, että älä tuommoisia ajattele, kyllä se jostain tulee.

Heikki kertoo poliisin myöntäneen hänelle myöhemmin, että Piian oletettiin tulevan takaisin.

– Jäljet pääsivät kylmenemään, jutun tutkija oli sanonut Heikki Ristikankareelle.

Muisto viimeiseltä viikonlopulta

Heikki Ristikankare ei muista, että Piiaa olisi erityisemmin kiusattu koulussa.

– En tiedä oliko hän kiusattu, mutta sen tiedän, että kun äiti alkoholisoitui pahasti ja kun meille tuli avioero, Piia sanoi joskus että häntä kiusattiin äidin tähden. Piia sanoi, että jos äiti tulee takaisin, hän lähtee.

Avioero Piian äidin kanssa pari vuotta ennen katoamista oli hankala. Kun ero tuomittiin, äidille ei annettu Heikki Ristikankareen mukaan tapaamisoikeutta.

Piia oli tottunut huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan. Isä kertoo järjestäneensä perheen pienimmälle lapselle päivähoitopaikan jo ennen avioeroa, vaikka äiti oli kotona.

– Kävin sanomassa, että en voi jättää häntä äidin vastuulle. Että on pakko saada hoitopaikka.

Heikin muistikuvien mukaan Piialla ei ollut paljon ystäviä, mutta muutamia kuitenkin. Piialla ei ollut harrastuksia, mutta Jehovan todistajien valtakunnansali oli Piiallekin tärkeä paikka.

Isä uppoutuu hetkeksi muistelemaan katoamista edeltänyttä viikonloppua. Hänellä oli käytössään asuntovaunu, jota hän lähti perheen poikien kanssa vetämään Espooseen salitalkoisiin. Piia ei lähtenyt Espooseen mukaan, vaan vietti päivän itsekseen. Paluumatkalla Heikki päätti käydä Paimion valtakuntasalilla katsomassa, jos Piia olisi siellä.

– Ja Piia oli siellä, hän oli mennyt polkupyörällä. Mutta hän sanoi jättävänsä polkupyörän sinne ja tulevansa meidän kanssa kotiin.

Heikki Ristikankare kertoo erkaantuneensa Jehovan todistajista viime aikoina. Lisäksi muutama vuosi sitten hänen uusi vaimonsa kuoli.

Ristikankare kertoo selvinneensä aina vaikeimpien aikojen yli, koska hänellä on ollut työ. Ja ihmisiä, jotka tarvitsevat häntä.

Hän näyttää kuvaa itsestään ja pienestä pojasta. Kaksikko on mustikkametsässä, hän on saanut kuvan lahjaksi pojan äidiltä. Hän kertoo tavanneensa kaksivuotiaan Aarnen muurauskeikalla erään perheen luona. Jo alle vuoden vanhana poika uskalsi olla hänen sylissään. Ristikankare on tavannut perhettä sen jälkeen useammankin kerran.

– Ymmärtää se, että toiset tarvitsevat vielä. Se auttaa.

”Kaikki vaikuttaa olleen hyvin”

Tutkinnanjohtaja Kimmo Heinonen selaa työhuoneessaan Piian päiväkirjaa. Hän on käynyt sen läpi tänä keväänä kahdesti, siltä varalta että silmiin osuisi jotain uutta mihin tarttua.
Miten pitäisi suhtautua siihen, ettei Piiasta ole yhtäkään luotettavaa havaintoa katoamisen jälkeen?

– Siihen voi olla monia selittäviä syitä, mutta poikkeuksellista se on, Heinonen pohtii.

Murha on rikoslain vakavin rikos. Se säilyy tutkinnassa niin kauan kuin epäilty saadaan kiinni.

Heinosen mukaan aktiivisempi vaihe tutkimuksissa alkaa taas, kunhan viime helmikuinen Salon raha-autonryöstöyritys saadaan eteenpäin ja syyttäjälle.

Vaalea tyttö, joka hymyilee kuvissa. Joukossa hiljainen, helposti tulistuva, uskonnollinen. Läheiselle ystävälle höpöttäjä ja häärääjä. Velvollisuudentuntoinen. 

Tutkintamateriaalin perusteella hahmottuu kuva tytöstä, jonka harva todella tunsi. Kirjoittiko Piia päiväkirjaan todella kaikki murheensa? Kirjoitukset kertovat nuoren tytön tavanomaisista harmeista ja ihastuksista, ei juuri muusta. 

– Ei mitään poikkeavaa, semmoista, mikä liittyisi asumiseen, perheeseen, uskontoon tai mihinkään muuhunkaan. Merkintöjen mukaan kaikki näyttää olleen ihan hyvin.

Tiedätkö jotain Piia Ristikankareen kohtalosta? Tai jotain, mikä saattaisi johtaa poliisia tekijän jäljille. Keskusrikospoliisi pyytää vihjeitä tapaukseen liittyen osoitteeseen tku.krp@poliisi.fi.