Suomen suurimpiin mitalitoivoihin yleisurheilun EM-kisoissa lukeutuneen Sandra Erikssonin finaalikisa 3 000 metrin esteissä meni penkin alle sunnuntaina.
Euroopan tilastokakkonen hyytyi yhdeksänneksi vaisulla ajalla 9.47,95. Kärkeen heti alussa ampaissut Eriksson pyrki ennakkoluulottomasti pitämään vauhtia, mutta paukut eivät riittäneet ratkaisuhetkille asti. Juoksija ei kyennyt kertomaan kisan jälkeen, mihin kesän SE-kunto katosi Zürichissä.
- En tiedä mitä tapahtui. Halusin vetää kisaa kärjessä ja pitää tempoa, jotta ryhmä hajoaisi, ja joku ottaisi sitten vetovuoron, Eriksson kertasi Ylen haastattelussa.
- Olen tuntenut itseni viime päivinä melko väsyneeksi ja nuutuneeksi, mutta ajattelin, että se on johtunut jännityksestä, hän kertoi.
Erikssonin mielestä paineet eivät torpanneet suoritusta. Juoksija tiesi olevansa yksi ennakkosuosikeista ja oli asettanut tavoitteensa sen mukaan.
- Juoksin ainoastaan kullasta. En ajatellut mitaleille pääsemistä, vaan kysymys oli ainoastaan kullasta.
Esteiden Euroopan mestariksi kiri loppusuoralla Saksan Antje Möldner-Schmidt. Maanosan tilastoykkönen Ruotsin Charlotta Fougberg joutui taipumaan hopealle.