Olympiafinaalin sokkikäänne yllätti suomalaissensaation – "Mikä siinä kävi?"

Kenialaisen Faith Kipyegonin hylkäys Pariisin olympialaisten 5 000 metrin finaalissa yllätti myös suomalaisjuoksija Nathalie Blomqvistin.

Blomqvist oli uransa ensimmäisessä olympiafinaalissa hienosti 12:s ajalla 14.53,10. Se jäi Blomqvistin Suomen ennätyksestä reilut kahdeksan sekuntia.

Toiseksi kirineen Kipyegonin kohdalle tuloslistaa tuli maaliintulon jälkeen merkintä DSQ. Hänen katsottiin estäneen muiden matkantekoa kesken kisan.

Blomqvist yllättyi sokkikäänteestä. 

– Ahaa, en ollenkaan (ole kuullut). Oho, suomalainen hämmästeli.

– Mikä siinä kävi?

Kultaa otti Kenian Beatrice Chebet ennen sijan nousseita Hollannin Sifan Hassania sekä Italian Nadia Battoclettia.

Blomqvistille kisa ei ollut yhtä helppo kuin alkuerä. Sisäradan paikka ei oikein meinannut aueta, ja alkuvauhti oli turhan hiljainen.

– Ensimmäinen kilometri oli todella hidas. Tajusin, ettei tästä tule huippuaikaa, mutta olen tosi tyytyväinen siihen, että juoksu tuntui vahvalta.

Koko olympiakokemus on ollut hänelle upea.

– En olisi uskonut tätä. Piti oikein alkuverryttelyssä miettiä, että mihin olen menossa. Kovat juoksijat olivat starttiviivalla ja minä olin yksi heistä. Tämä antoi tosi paljon motivaatiota eteenpäin, että voin juosta maailman kärjen mukana. Vielä on minun aikani olla korkeammallakin sijoituksella.

Rooman EM-kisoissa kesäkuussa Blomqvist oli viides SE-ajalla 14.44,72.

– Tämä kausi on ollut ihan mieletön. Olen tosi kiitollinen. 

Lue myös:

    Uusimmat