Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä

Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäirintämerkintöjen määrässä 7:38
Katso video: Näin maksuhäiriömerkinnoistä keskusteltiin Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Viiden jälkeen -ohjelma listasi, missä maakunnassa asuu eniten maksuhäiriömerkinnän saaneita.

Maksuhäiriömerkinnän voi Suomessa saada, jos laskut syystä tai toisesta jäävät maksamatta pidemmältä ajalta. Tällainen merkintä löytyy Suomesta yhä useammalta ihmiseltä.

Tarkalleen ottaen heitä on 15 000 enemmän kuin vielä viime vuoden lopulla, kertoo Suomen asiakastieto Oy.

Syyskuun loppuun mennessä Suomessa oli yhteensä reilut 365 000 maksuhäiriöistä henkilöä ja erityisesti tällaisia ihmisiä oli Päijät-Hämeessä. Sieltä löytyi väkilukuun suhteutettuna eniten maksuhäiriöisiä täysi-ikäisiä, eli reilut 8 prosenttia asukkaista. Korkealla olivat myös Satakunta, Kanta-Häme ja Uusimaa. 

Vähiten maksuhäiriömerkintöjä taas oli syyskuun lopussa Ahvenanmaalla. Suhteellisen alhaisiin lukuihin päästiin myös Pohjanmaalla.

Miksi maksuhäiriömerkinnät ovat lisääntyneet ja entä mistä luottotiedoton voi saada apua? Katso vastaukset jutun alussa olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat