Maksuhäiriömerkintöjä kirjattiin 2020-luvun ennätysmäärä

7:38imgKatso myös video: Näin maksuhäiriömerkinnoistä keskusteltiin Viiden jälkeen -ohjelmassa lokakuussa 2024.
Julkaistu 27.01.2025 10:33

Satu Koistinen

satu.koistinen@mtv.fi

Viime vuonna kuluttajille kirjattiin lähes kaksi miljoonaa maksuhäiriötä.

Määrä on suurin 2020-luvulla. 

Kirjattujen maksuhäiriöiden määrä on noussut tasaiseen tahtiin viime vuosien aikana. 2020-luvun ensimmäisinä vuosina kirjattujen maksuhäiriömerkintöjen määrä oli alimmillaan 1,72 miljoonaa, kun viime vuonna vastaava luku oli jo 1,95 miljoonaa kappaletta. 

Yhdellä henkilöllä voi olla useampi maksuhäiriö. 

Tuoreista luvuista tiedottaa Suomen Asiakastieto Oy.

"Ylivelkaantumisen laivaa on hankala kääntää"

Maksuhäiriöiden määrä kasvoi viime vuoden aikana noin 18 500 henkilön verran. 

Vuoden 2024 lopussa vajaalla 369 000 henkilöllä oli vähintään yksi maksuhäiriö.

Tilastot osoittavat, että maksuhäiriöisten henkilöiden määrä ei kasva samaan tahtiin kuin uusien maksuhäiriömerkintöjen määrä. 

– Uusien maksuhäiriöiden määrä kasvoi kolmen kuukauden aikana yli 450 000 kappaletta, vaikka samaan aikaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrä kasvoi vain 3500 henkilöllä, kertoo Asiakastiedon varatoimitusjohtaja Mikko Karemo.

Karemon mielestä ilmiö on huolestuttava.

– Tämä on ikävä muistutus siitä, että ylivelkaantumisen laivaa on hankala saada käännettyä, kun se on kerran lähtenyt liikkeelle, Karemo huomauttaa.

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut kaikissa maakunnissa paitsi Etelä-Pohjanmaalla, jossa maksuhäiriöisten henkilöiden osuus täysi-ikäisistä asukkaista laski.

Maksuhäiriöisten määrä kasvoi eniten Pohjois-Karjalassa.

Lue myös: Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä

Piikki merkinnöissä kesän korvilla 

Suurin kasvu yksittäisten maksuhäiriöiden kasvussa tapahtui vuoden 2024 huhti-kesäkuun aikana, jolloin maksuhäiriöiden määrä nousi lähes 628 000 kappaleella. 

Asiakastieto arvioi maksuhäiriöiden kasvun johtuneen UMV-merkintöjen suuresta määrästä. UMV-merkinnällä viitataan ulosottomenettelyssä todettuun varattomuuteen tai muuhun esteeseen. 

Lukuihin saattaa vaikuttaa maksuhäiriöisten henkilöiden seilaaminen puhtaiden luottotietojen ja maksuhäiriömerkinnän välillä, Asiakastieto arvioi.

Vuoden 2022 lopussa voimaan tulleen luottotietolain muutoksen perusteella henkilön luottotiedot puhdistuvat, kun hän saa maksettua maksuhäiriön perusteena olevan velkansa. 

Lue myös: 

Finanssiala: Suomalaisten uskallus tehdä isoja hankintoja nyt ennätyksellisen alhaalla

Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"

Tuoreimmat aiheesta

Maksuhäiriöt