Nimimerkki Herkkä lapsi -90 kertoi kokemuksistaan erityisherkkänä.
Minua on pienestä pitäen kutsuttu perheemme "herkäksi lapseksi". Olen pääsääntöisesti erittäin positiivinen, ulospäinsuuntautunut ja iloinen, mutta reagoin ilmapiirimuutoksiin todella helposti ja koen ne henkilökohtaisesti, vaikka tunteet eivät olisikaan minuun suunnattuja. Esimerkiksi kahden ihmisen välinen paha kitka aiheuttaa minulle hyvin helposti pahaa mieltä ja välillä melkein fyysistäkin pahaa oloa.
Vuosien saatossa olen oppinut erottelemaan herkkyyttäni niin, että pystyn siedättämään joitakin ilkeitä kommentteja ilman, että otan siitä itseeni. Työskentelen nuorten kanssa, jotka osaavat välillä olla erittäin pahoja suustaan, joten liika reagointi heidän kommentteihinsa voisi olla kunnioituksen kannalta huono merkki. Pidän kuitenkin työstäni, enkä koe ominaisuuteni vaikuttavan soveltumiseen työhöni.
En ole koskaan kokenut herkkyyttäni mitenkään erilaisena verrattuna muihin, vaikka toisaalta tiedostankin, että esimerkiksi itken ja liikutun helpommin kuin useimmat muut. Kaikki lähipiirissäni ovat kuitenkin hyväksyneet tämän ominaisuuden minussa, ja ovat sinut sen kanssa. Vaikka muutaman tapauksessa se on jotakin, mikä saa heidän olonsa epämukavaksi, koska he eivät sitä pysty omalta osaltaan täysin ymmärtämään.
Hyviä asioita, joita olen erityisherkkyyteni avulla huomannut on, että huomioin pieniä yksityiskohtia ympäristöstäni ja pystyn kertomaan niiden avulla asioita pitkänkin ajan jälkeen. Lisäksi olen oppinut huomaamaan, missä vaiheessa ihmiset todennäköisesti valehtelevat. En arvoista teennäisyyttä, ja olen oppinut erottamaan sen, missä vaiheessa ihminen on oma itsensä. Erityisherkkyyden avulla olen myös päässyt niin sanotusti "ihmisten ihon alle", ja olen oppinut tulkitsemaan ihmisten käytöksestä ja puheista heidän historiaansa ilman, että niistä suoraan puhutaan. 
"Sain kuulla viimeisenä"
Ei kaikki kuitenkaan ole aina ruusuista. Vaikka lähipiirini hyväksyykin sen, että olen erityisherkkä, on joitain asioita, jotka vaivaavat minuakin. Joissakin tilanteissa ihmiset eivät halua kertoa minulle niin sanotuista "pahoista asioista" (avioero, riidat, erilaiset konfliktit), koska reagoin voimakkaasti. Harmittaa välillä, että olen aina viimeinen, joka saa kuulla tällaisista ongelmista, vaikka ne jollain tavalla koskettavat minuakin. Eräässäkin tapauksessa sain kuulla tilanteesta viimeisenä ja monta kuukautta kaikkien muiden jälkeen. En aina pidä siitä, että ihmiset "eivät halua pahoittaa mieltäni".
Vaikka itkisin asian vuoksi ja olisin muutenkin "herkkänä", olen tottunut nousemaan aina jaloilleni pettymysten ja surun jälkeen. Tunteeni tekevät minusta vahvemman ja reagointini on tapani käsitellä asioita. Se ei ole huono asia. Ihmisten tulisi ymmärtää se!
Toinen asia, joka on lähinnä omassa päässäni, on nimenomaan erityisherkkyys tunteille. Kun reagoin tunteella, se on varsinaista tunnemyrskyä. Toisaalta minä ja kaikki muutkin tietävät, että olen tunteissani vilpitön, mutta välillä olisi mukava olla rationaalinen, eikä olla täysin tunteiden vietävissä. Joskus tunteiden mentyä tajuan, että olisin halunnut sanoa ihmiselle asian jos toisenkin, mutta en voi varsinaisesti enää palata siihen, koska 1) tilanne on jo ohi ja 2) sama rumba alkaisi uudestaan.
Erityisherkkyydessä on puolensa ja puolensa, mutta en missään tapauksessa haluaisi muuttaa sitä itsessäni. Olen tyytyväinen siitä, että olen sen ansiosta erittäin empaattinen, ja sen takia ihmiset hakeutuvat luokseni, koska tietävät minun olevan heidän tukenaan. Tämä olen minä, enkä halua muuta olla.
Elämä erityisherkkänä
Mitä erityisherkkyys on? Mihin kaikkeen se elämässä vaikuttaa? Aiheesta keskusteltiin Studio55.fi-lähetyksessä psykologi Heli Heiskasen kanssa helmikuussa 2016.
25:00
