Laura alkoi viihtyä esikoisensa seurassa vasta, kun tämä lähestyi vuoden ikää. Syksyllä 2017 Laura kertoi vanhempien Facebook-ryhmässä, että kokonaisen viikonlopun viettäminen lasten seurassa tuntuu joskus uuvuttavalta.
– Luulin pitkään, että olen kummallinen, kun en rakastunut esikoiseeni heti hänen synnyttyään. Niin paljon sai kuulla, että ”sitten, kun saat sen nyytin syliin, niin rakastut päätä pahkaa!” Koin, että minussa on jotain vikaa, kun niin ei käynytkään, vaikka ilmiselvästi kaikille muille oli käynyt, Laura muistaa.
Hän uskalsi puhua aiheesta ääneen perheneuvolassa. Onneksi.
– Sain kuulla, että todellisuudessa näin voi käydä, myös muille kuin minulle. Äitiys oli minulle kaiken kaikkiaan todella vaikeaa, minulle oli vaikeaa sopeutua siihen, enkä osannut moneen kuukauteen edes kutsua itseäni äidiksi.
"On oltava koko ajan läsnä"
Laura alkoi viihtyä esikoisensa seurassa vasta, kun tämä lähestyi vuoden ikää. Lapsi paljastui ”hyväksi tyypiksi”.
Nyt perheessä on kaksi lasta. Jotkin asiat ovat vielä vaikeita. Syksyllä 2017 Laura kertoi vanhempien Facebook-ryhmässä, että kokonaisen viikonlopun viettäminen lasten seurassa tuntuu joskus uuvuttavalta.
– Minulla on lähipiirissäni hyvin vähän vertaistukea, Facebook-ryhmä on ollut helpotus monessa tilanteessa. Tällä kertaa oli vain niin ylitsepääsemätön tunne arjen rankkuuden keskellä, että päätin kysyä, onko muilla samanlaista tilannetta.
Viikonlopuissa Lauralle on haasteellista se, että lasten kanssa täytyy olla kaksi päivää, koko ajan. Vanhemman on oltava saatavilla kummankin päivän joka ikinen tunti.
– Isompi lapsi kaipaa jo leikkikavereita ja välillä tuntuu, että se kaksi päivää kotona peräkkäin on liian pitkä aika. Lisäksi esikoinen on lakannut nukkumasta päiväunia, joten päivät ovat itselle pitkiä, ja ilman kunnollista hengähdystaukoa välillä. Erityisen vaikeaa itselleni on se, että on oltava koko ajan läsnä ja tavoitettavissa, että joku tarvitsee minua koko ajan. Se on uuvuttavaa, Laura kuvaa.
Kuvituskuva.
Perheen esikoinen elää vaikeaa uhmaikää ja viikonloppuun mahtuu tusinoittain asioita, joista täytyy vääntää kättä. Monesti riitaa aiheuttavat asiat ovat toistuvasti samoja.
– Mukavaa viikonlopuissa on ne hetket, kun ehdimme tehdä koko perheenä jotain yhdessä. Lisäksi olen yrittänyt panostaa niihin hetkiin, kun pienempi nukkuu päiväunia, että sitten voi tehdä isomman kanssa jotain ekstraa, Laura kuvaa.
"Mielessä käy, että miksi ihmeessä minusta tuli äiti"
Kirjoittaessaan kokemastaan ”paska mutsi -fiiliksestä” Laura ei tiennyt, mitä odottaa. Tärkeintä oli vain saada asia sanottua, helpotettua oloa.
Kirjoituksen nähtyään moni tunnusti ajattelevansa samoin. Se yllätti Lauran.
– Sain mielestäni positiivisia reaktioita, ja nekin, jotka kokivat asian päinvastaisella tavalla, ilmaisivat ajatuksensa positiivisesti eivätkä lähteneet syyttelemään tai kauhistelemaan tuntemuksiani.
Niin sanottua paska mutsi -fiilistä Laura kertoo kokevansa lähes päivittäin. Vaikeita ovat erityisesti tilanteet, joissa uhmaikäinen lapsi ei halua kuunnella. Silloin äidin hermot menevät.
– Koen huonoa fiilistä etenkin sellaisissa tilanteissa, joista melkein heti jälkikäteen tiedostan, että ärähdin turhaan tai liian pienestä. Usein tajuan jälkeen päin, että lapseni on vielä pieni, vaikka onkin erittäin fiksu ja sanavalmis, ja että kokonaisuutena hän on kuitenkin aika ihana. Sen tajuaminen heittää lisää vettä myllyyn ja tulee entistä enemmän morkkis, Laura kuvaa.
– Sen lisäksi fiilis tulee tilanteissa, joissa en jaksaisi viettää aikaa lasteni kanssa, esimerkiksi leikkipuistossa, tai iltaisin, kun lapsen nukuttamisen sijaan haluaisin olla melkein missä tahansa muualla. Niissä tilanteissa, kun mielessä käy, että miksi ihmeessä minusta tuli äiti, ja kun kaipaan omaa elämääni.
Kuvituskuva.
Laura myöntää, että hän on luonteeltaan täydellisyyden tavoittelija.
– Haluan olla erilaisissa tilanteissa hallinnassa ja turhaudun, kun en jossain tilanteessa osaakaan toimia. Haluaisin myös toimia oikein ja antaa lapsilleni turvallisen lapsuuden, usein näissä tilanteissa pelkään, että aiheutan lapsilleni jotain traumoja suhtautumalla asioihin väärin.
"Mikä onkaan oikea tapa kasvattaa ja toimia?"
Pahaan oloon ja äitimorkkikseen auttaa oman puolison läsnäolo. Vapaa-ajallaan Laura tekee itselleen mieluisia asioita, niin, että arkeen löytyy lisää energiaa. Hän kuitenkin kokee, että häneen kohdistuu odotuksia – kuten aivan kaikkiin äiteihin.
– Ainakin minusta tuntuu, että äitien odotetaan olevan jonkinlaisia ihmeolentoja, jotka kestävät kaiken ja joille lapset ovat koko maailma. En tiedä, miten paljon odotuksista on todellisia, ja miten paljon vain päänsisäisiä olettamuksia ihmisten odotuksista.
Laura ei koe olevansa ”luontainen äitityyppi”.
– Lapset ovat minulle rakkaita, mutta olen silti paljon muutakin kuin pelkkä äiti. Lisäksi asiaan varmasti vaikuttaa sairastumiseni masennukseen esikoisen syntymän jälkeen. ”Paska mutsi -fiiliksen” syntyyn johtaa varmaan myös se, että kiintymyssuhteen rakentuminen esikoiseeni oli aikoinaan vaikeaa. Tämä johtui varmasti monista syistä, osittain alkavasta masennuksestani ja perheen silloisista olosuhteista.
Lieneekin totta, että vanhemmuudessa haastavinta on kokonaisvaltainen vanhempana oleminen. Vanhemman oletetaan olevan olemassa toista ihmistä varten – aivan koko ajan.
– Joku tarvitsee minua jatkuvasti. Jatkuva miettiminen siitä, mikä onkaan oikea tapa kasvattaa ja toimia, ja pelko siitä, että aiheuttaa lapsilleen omalla toiminnallaan haittaa tai pysyvää mielipahaa. Uhma! Se, että samoista asioista on väännettävä joka päivä ja päivästä toiseen ja se, että oma pinna palaa niin herkästi. Se, että vaikka onkin myös oma elämä, niin kaikki valinnat ja päätökset täytyy silti tehdä myös lasten kannalta ajatellen, Laura kuvaa vaikeita hetkiä.
Kuvituskuva.
Hyviäkin asioita löytyy – kuten se, kun oma lapsi painaa pään olkaa vasten ja jää tyytyväisenä siihen.
– Kosketus. Hymy. Se, että lapsi hymyilee heti sinut nähdessään, kun menet aamulla hakemaan häntä sängystä. Pienet ilot. Se, miten lapset ilahtuvat niin pienistä asioista. Se jaksaa hämmästyttää yhtä uudelleen. Ikävä. Se tunne, kun on erossa lapsista vähän pitempään, ja huomaakin yhtäkkiä vähän ikävöivänsä heissä jotain, Laura listaa vanhemmuuden iloja.
"Aina löytyy niitä, jotka ajattelevat ja kokevat samoin"
Lauran mukaan avoimuus vaikeissakin asioissa kannattaa. Asioiden sanominen ääneen keventää ihmisen taakkaa. Julkaisun myötä hän tajusi, että vertaistuki on tärkeää.
– Varmasti aika usein vain kuvittelee olevansa ainoa, joka ajattelee ”synkkiä” asioita vanhemmuudesta, ja todellisuudessa samoin ajattelevia onkin paljon, Laura sanoo.
– On hämmästyttävää, miten aina löytyy niitä, jotka ajattelevat ja kokevat samoin.
Tärkeää olisi myös pyrkiä eroon turhasta syyllistämisestä.
– Olen melko varma, että kukaan vanhempi ei oikeasti, rehellisesti voi sanoa nauttivansa vanhemmuudesta päivän jokainen tunti, 365 päivää vuodessa, Laura kuvaa.
– Tällaisista asioista pitäisi puhua julkisesti enemmän, eikä vaan ruokkia sitä äitimyyttiä, että äidit rakastuvat lapsiinsa ilman muuta. Uskon, että monta kaltaistani ”hitaasti syttyvää” äitiä olisi säästynyt pitkäaikaiselta mielipahalta ja itsesyytöksiltä, jos joku raskausaikana jo varoittaisi, että joskus se lapsi ei heti tunnukaan omalta, ja se on ihan ok.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.