Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa eronneet Julia ja Waltteri kertovat MTV Uutisten yhteishaastattelussa, mitä heidän elämäänsä kuuluu juuri nyt ja löysivätkö he rakkauden ohjelman ulkopuolelta.
Ensitreffit alttarilla -kauden kolmesta parista vain yksi päätyi jatkamaan avioliittoaan. Tiistai-illan "Mitä heille kuuluu nyt" -päätösjaksossa selvisi myös, että Julia ja Waltteri ja Riia ja Aleksi ovat edelleen sinkkuja.
MTV Uutiset päivittää nyt parien tuoreet kuulumiset, sillä päätösjakso kuvattiin jo alkusyksystä.
MTV Uutisen tuoreessa haastattelussa Julia ja Waltteri kertovat, että heidän yhteydenpitonsa on jatkunut kaverillisissa merkeissä. He ovat tavanneet toisiaan muutaman kerran koko osallistujajoukon yhteisissä tapaamisissa.
Kumpikin kertoo olevansa edelleen sinkku, mutta Waltteri kertoo saaneensa lukuisia kauniita viestejä naisilta ohjelman aikana ja sen jälkeen.
– Ei ehkä ihan suoria treffiehdotuksia, mutta sitä läheneviä kommentteja on tullut. Ihmiset ovat olleet otettuja tästä ohjelmasta, Waltteri sanoo MTV Uutisten erikoishaastattelussa.
– On tullut useampi sellainen viesti, että wow, en tiennyt, että tuollaisia miehiä on olemassakaan. Se tuntuu tosi kivalta, kun näin sanotaan, hän jatkaa.
Lue lisää: Ensitreffit-Waltteri ja Julia kertovat nyt totuuden kulissien takaa: "Ero oli pettymys – meni ihan metsään koko juttu"
Waltteri kertoo saaneensa erityisesti palautetta siitä, miten hienosti hän huomioi kumppaniaan eli tässä tapauksessa ohjelmassa aviovaimokseen saamaansa Juliaa.
– Kehuja on tullut myös siitä, että osaan ja uskallan puhua ja ylipäätään välittämisestä.
Waltterille viestit ovat olleet tärkeitä.
– Selvästi olen tehnyt jotain oikein siinä ohjelmassa ja jotain hyvää on minussa, kun ihmiset ajattelevat näin.
Lue lisää: Ensitreffit-Julia laukoo suorat sanat asiantuntijoiden painostuksesta: "Ei tuntunut hyvältä"
Molemmat kertovat etsivänsä edelleen sitä oikeaa.
– Ihan hirveä kiirekään ei ole sen suhteen, että tulee, kun tulee, Julia sanoo kaksikon yhteisessä videohaastattelussa.
Waltterilla on nyt myös selkeämpi näkemys siitä, mitä hän tulevalta kumppaniltaan toivoo.
– Se kipinä pitää olla – sen olen tajunnut, Waltteri sanoo Julian kompatessa vieressä.
– On lopulta ihan sama, jos kaikki muut faktat ovat kunnossa, mutta kipinää ei syty... Jos nyt tulisi uusi parisuhde ja toisen kanssa olisi joitain yksittäisiä juttuja, jotka eivät natsaa, mutta siellä on se kipinä, niin sitä kannattaa työstää, Waltteri sanoo.
Lue lisää: Ensitreffit-pari luovuttaa liittonsa suhteen – keskinäinen vetovoima hälyttävän heikolla tasolla
Kemian tärkeyttä painottaa myös Julia, mutta se ei yksistään riitä.
– Monet asiat pitävät olla kunnossa, jotta suhde toimii. Pelkkä kemiakaan ei riitä, jos arvot ja mielenkiinnon kohteet eivät ole samat. Hyvä suhde tarvitsee molempia, Julia sanoo.
Millaista palautetta Julia sai ohjelmasta ja miten hän suhtautui siihen? Entä miten Julia ja Waltteri suhtautuvat julkisuuteen tulevaisuudessa?
Katso parin yhteishaastattelu yllä olevalta videolta.
Myös Töllötuomarit puivat Ensitreffit alttarilla -kauden viimeiset käänteet. Katso koko Töllötuomarit-jakso tästä:
16:46