Esapekka Lapilta tiukka vetoomus tallilleen: "Jonkun sinne kannattaisi mennä"
Esapekka Lappi toivoo pääsevänsä helmikuun alussa ajamaan huippukalustolla napapiirillä.
Arctic Lapland -ralli, tuttavallisemmin Tunturiralli, ajetaan tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta 1.–3. helmikuuta. Uusi ajankohta tarjoaa rallin MM-sarjan kuljettajille loistavan tilaisuuden päästä testaamaan autojaan kilpailuolosuhteissa ennen helmikuun puolivälissä järjestettävää Ruotsin MM-rallia.
Vahvojen huhujen mukaan hallitseva maailmanmestari Kalle Rovanperä olisi Rovaniemellä ajamassa Toyotan Rally1-autoa ennen MM-kauden avaustaan. Ilmoittautuneiden listalta löytyy jo nyt muutamia nimiä, jotka ovat tuttuja MM-sarjan pienemmistä luokista.
Myös Hyundain Esapekka Lappia on huhuiltu Tunturiralliin. Pieksämäkeläinen myöntää puhuneensa aiheesta tiimin suuntaan.
– Olemme koettaneet kertoa siitä jo toista kuukautta. Se olisi ihan hyvä ralli valmistautua. Enkä ajattele sitä edes oman persaukseni kannalta vaan tiimin kannalta. Mielestäni jonkun sinne kannattaisi mennä, koska on aika varmaa, että kilpaileva tiimi on siellä, Lappi painottaa MTV Urheilulle.
Hyundai on kaavaillut suorittavansa Ruotsin MM-ralliin valmistavat testinsä Keski-Suomessa samaan aikaan Tunturirallin kanssa. Tallin testikalusto olisi siis joka tapauksessa Suomessa.
– Väittäisin, että Toyotalta on menossa sinne yksi tai useampi auto. Sen vuoksi se olisi mielestäni hyvä mahdollisuus. Tiet ovat siellä samantyyppisiä kuin Uumajassa, ja pätkiä ajetaan nyt kahteen kertaan. Konsepti on tehty hienosti Tunturiin, joten siellä on tosi hyvä treenimahdollisuus monille.
Viime vuonna Lappi ajoi Hyundain Rally1-kalustolla Kuopion SM-rallissa. Suomalainen myöntää, että Tunturiin meno kiinnostaisi.
– Olisihan se sellainen ”bucket list” -juttu, että vetäisi WRC-pelillä Tunturin. Se on tosi uniikki kisa. En ole vielä päässyt sitä ajamaan WRC- tai Rally1-autolla, niin olisihan se siinä mielessä hienoa.
– Mutta en lähde tästä väkisin vääntämään. Olen vienyt ajatukseni tiimin suuntaan, että se olisi hyvä mahdollisuus minulle tai jollekin muulle. Katsotaan, käytämmekö sitä hyödyksemme vai emme.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
14:15
Milloin itsensä vaarantaminen muuttuu rikokseksi? Poliisi kommentoi uhkarohkeita tempauksia
-
14:09
Israel tehnyt satoja iskuja Libanonin itä- ja eteläosiin – kymmenien kerrotaan kuolleen ja satojen haavoittuneen
-
14:06
Venäjä kiehuu shakkipannasta
-
13:33
Suomi hakee sopeutuskauden pidentämistä – lisäsopeutusta ei tarvita
-
13:20
Tanssiraati pisti merkille yhden uuden asian useista TTK-pareista: "Nyt alkaa ehkä nähdä enemmän sitä"
-
13:15
Meteorologin sanat kertovat kaiken säästä: "Karua katseltavaa!"
-
13:03
Erimielisyyttä MM-rallin kuumasta perunasta: "Viimeinen asia, jota Thierry Neuville haluaa"
-
12:24
Sven-Göran Erikssonilta huijattiin 100 miljoonaa kruunua – paljasti karut seuraukset: "Hiton idiootti"
-
12:23
Poliisi tutkii tapon yritystä Riihimäellä
-
12:15
Poliisimies selvisi täpärästi hengissä – järkyttävä törmäys puhallusratsiassa tallentui videolle
-
12:11
Erika Vikman poseeraa reissukuvissa vanhempiensa kanssa: "Rakkahat"
-
11:49
Junaonnettomuus Ruotsissa – useita matkustajia sairaalaan
-
11:12
VM: Suomi näyttää selättäneen taantuman – tältä talousennuste näyttää
-
11:11
Syötkö näitä kasviksia? Ravitsemusguru Reijolta tärkeä muistutus
-
11:00
Tässä ovat neljännen Tanssii Tähtien Kanssa -liven kappaleet ja tanssilajit
-
10:54
Suomalaiset purjehtivat arvokisamitaleille
-
10:32
Rajut luvut: Suomen ulkopuolelta tuleva häirintä on lisääntynyt huimasti ilmassa ja merellä
-
10:21
Tappoiko parikymppinen nainen 12 vuotta sitten kadonneen Minna Suomisen? Ruumis yhä kateissa
-
10:11
Iso poliisioperaatio Hyvinkäällä: Kerrostalon ikkunaan ammuttu, sisältä ammuttiin takaisin
-
09:45
Bessin ja Marko Keräsen yllättävä esitys häkellytti TTK-studiossa: "Aikamoinen aistillisuuspurkki"
-
Lataa lisää