Tekikö Esapekka Lappi väärän ratkaisun? Kausi ollut yhtä vuoristorataa: "Olen tavallaan hakannut päätä seinään"

16.1.40646605
Esapekka Lappi pohtii ratkaisuaan siirtyä Toyotalle.imago images / Scanpix/ All Over Press
Julkaistu 23.07.2019 16:15
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Esapekka Lapin rallikausi on sujunut sen verran heikosti, ettei suomalaiskuljettaja aseta itselleen minkäänlaista tulostavoitetta ensi viikolla ajettavaan Suomen MM-ralliin.

Lappi on MM-sarjassa vasta yhdeksäntenä, kun kaudesta on takana hieman yli puolet. Lappi siirtyi viime kauden jälkeen Toyotalta Citroenin tiimiin, jonka WRC-auto ei ole kunnolla sopinut pieksämäkeläisen käteen.

Kauden toisessa osakilpailussa Ruotsissa Lappi ajoi hienosti toiseksi, mutta muissa kisoissa hän on ollut kaukana kärjestä. Lappi ei anna itselleen edes tyydyttävää arvosanaa kauden avauspuoliskosta.

– Se oli ihan surkea. Siellä on yksi hyvä tulos, mutta se ei paljoa kirkasta kokonaiskuvaa. On ollut tosi haastavaa, ja olen sortunut itse virheisiin. Auto ei ole sopinut itselle, ja sen vuoksi on tullut yliyrittämistä ja virheitä, Lappi analysoi.

– Onneksi saimme autoa minulle suorituskykyisemmäksi Portugalissa ja Sardiniassa, mutta silti tuntuu, että se ei ihan riitä. Koetetaan ajaa paremmin loppukaudesta, Lappi jatkaa.

Vajaan kahden Toyota-kautensa aikana Lappi saavutti yhden voiton ja kolme kolmossijaa. Toyotalla on ollut tällä kaudella selvästi iskukykyisin auto, jossa on tosin ollut yhä luotettavuusongelmia.

Oliko siirtyminen Toyotalle oikea ratkaisu? Siihen Lappikaan ei osaa antaa yksiselitteistä vastausta.

– Totta kai se on tullut mieleen, että oliko se väärä veto, koska tavallaan olen nyt hakannut päätä seinään (Citroenilla). Kun ei lähde, niin se ei lähde. Mutta itselle tekee elämää vain vaikeammaksi, kun alkaa miettiä tätä asiaa. Turha tässä on jossitella. Se päätös on tehty, ja näillä mennään, Lappi lyö pisteen aiheelle.

Lappi yrittää kääntää kautensa positiivisempaan suuntaan ensi viikolla, kun kauden seuraava MM-ralli ajetaan Suomessa. Lappi voitti kotikilpailunsa kaksi vuotta sitten, mutta tällä kertaa hän ei ole asettanut itselleen tulostavoitetta – ainakaan julkisesti.

– Maaliin pääsy ensin, mutta en sano mitään tulosta. Sanotaan suomalainen legendaarinen: katsotaan, mihin se riittää, Lappi naurahtaa.

Lappi testasi autoaan yhden päivän ajan Keski-Suomessa ennen kotikilpailuaan. Lisäksi hän kävi ajamassa C3 WRC -autolla kaksipäiväisen sorarallin Virossa heinäkuun puolivälissä.

– Auto toimii varmaan parhaiten täällä kuin missään muualla. Ajoimme testin alussa Sebastien Ogierin jättämillä säädöillä, mutta ne eivät oikein sopineet minulle. Menimme säädöissä siihen suuntaan, mihin päädyimme Virossa. Ne toimivat täälläkin, Lappi arvioi.

Suomen MM-ralli ajetaan 1.-4. elokuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli