Hyundain Esapekka Lappi sai hämmästyä Suomen MM-rallin lauantain iltapäivän lenkillä. Pitoa oli huomattavasti aamupäivää enemmän.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Kausi 2025 käynnistyy Monte Carlossa
23. tammikuuta!Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2025.
Ei ole enää totta, Esapekka Lappi – Jari-Matti Latvala mokasi ja raivosi: MTV seurasi Suomen MM-rallin lauantaipäivää
Puuhun täräytyksen jälkeen eilen keskeyttänyt mutta tänään Jyväskylän kilpailua jatkanut Lappi latoi kursailematonta tekstiä aamupäivän jälkeisellä huoltotauolla. Ouninpohjankaan erikoiskokeella pito uupui.
– Ajattelin, että nyt pääsee Ouninpohjasta nauttimaan, niin aivan paska, ihan karmea se auto, Lappi muun muassa paahtoi tuolloin.
1:31
Iltapäivässä oli sen sijaan hänen mukaansa paljon hyvää.
– Muutimme autoa taas ihan erilaiseksi. Vähän siihen suuntaan mitä se oli eilen. Silti se on tosi erilainen, Lappi kertoi.
Muutokset toimivat.
– Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, sillä ekalla pätkällä heti huollon jälkeen Västilässä mutavelliin oli paljon parempi pito kuin aamulla siihen kosteaan ilman mutaa. Se oli aika jännä tunne.
– Ajattelin joka mutkaan aluksi, että ei voi olla pitoa. Mutta aina sitä vain oli.
Pohjat
"Fiilinki" kasvoi. Västilän jälkeisellä Päijälän iltapäivävedolla Lappi pisteli peräti pohja-ajan.
– Päijälässä oli vesilammikoita aika paljon. "Takalla" (Takamoto Katsuta) oli ainakin tilanteita linjoista päätellen kohtuupaljon. Me emme jostain syystä niihin tilanteisiin joutuneet. Ylläreitä tuli kyllä hirveästi, mutta jostain syystä se pysyi silti tiellä ihan hyvin.
Lappi summasi, että tuli "iso steppi ylöspäin".
– Ehkä Ouninpohjassa olisi voinut olla napsun jäykempi se auto. Oli aika kuivaa. Se oli niihin olosuhteisiin pikkaisen löysä.
– Sekin tuntui kyllä ihan hyvälle. Yhtään kovempaa tuolla autolla ei pääse.
Renkaanvaihto kertaa kaksi
Jo päivän ensimmäisellä Ouninpohjan ajokerralla Lapin Hyundain kanssa jouduttiin renkaanvaihtopuuhiin, ja sama oli edessä kesken toisenkin rupeaman.
– Lensi palasia sen verran, että en tiennyt, mitä tapahtui.
Rengas ei ollut Lapin mukaan puhki, mutta runko hajosi sisältä.
– Se on ihan pullea ja pinta on irti. Siitä lähti kaikki.
1:01
Ulosajolta Lappi sentään välttyi.
– Onneksi ei mennyt pusikkoon, mutta säikäyttihän se.