Esapekka Lappi kärsii ihmeellisestä ongelmasta: "Neljä kertaa on jotain muuta"

1:15img
Esapekka Lappi ei himmaillut Power Stagella: "Nyt on vihainen, ärsytetty Lappi."
Julkaistu 26.06.2023 07:05

Aki Hietavala

Hyundain Esapekka Lappi osoitti Keniassa, että mies pystyy ajamaan palkintosijasta kisassa kuin kisassa.

Lappi oli tukevasti kiinni Safari-rallin kolmannessa sijassa vielä kisan puolivälissä, mutta tuttu vika vesitti homman 11. erikoiskokeella. Jo testipätkällä piinannut kardaaniakseli teki jälleen tenän, ja uransa ensimmäistä kertaa Kenian ralliin osallistunut Lappi jäi tien varteen.

1:45img

Esapekka Lappi oli kiinni kolmossijassa, kun hänen Hyundainsa laukesi tähän lauantaina.

Pieksämäkeläinen pääsi jatkamaan rallia sunnuntaina, mutta aamupäivän lenkki meni taas pilalle kardaanivian vuoksi. Lopulta tuliaisina Afrikasta oli yksi MM-piste, kun Lappi ajoi kisan päättäneellä Power Stage -pätkällä viidenneksi.

– Podium oli jopa enemmän, mitä uskalsin ennen kisaa odottaa. Valmistauduin kuitenkin ralliin todella huolellisesti ja tein paljon töitä. Siksi tuntuu vähän turhauttavalta, että kaikki meni pöntöstä alas. Tällaista tämä laji välillä on, Lappi summasi.

LUE MYÖS: Kalle Rovanperä hämmästeli avoimesti, mitä Sébastien Ogier touhusi

Lappi laittoi kisan viimeisellä pätkällä kaiken peliin, mutta kokemus näytteli sen verran suurta roolia, ettei yhtä pistettä enempää tarttunut matkaan.

– Power Stagelle meillä oli hyvä suunnitelma, sillä tarkoituksena oli tarkistella nuottia aamulla. Teknisen vian vuoksi en voinut kuitenkaan ajaa kovaa, joten en ihan ymmärtänyt tarpeeksi hyvin pidon rajoja. Oli aika hankalaa olla äärirajoilla, kun ei ollut kunnolla pätkää ajanut, Lappi sanoi.

– Olin pari kertaa tosi lähellä ulosajoa. Olin varma, että nyt heilahtaa, mutta yritinpä ainakin. Halusin saada edes jotain kotiin vietäväksi ja sainhan minä yhden pisteen.

LUE MYÖS: Kalle Rovanperä ylhäisessä yksinäisyydessään – katso rallin MM-sarjan pistetilanteet

Kardaaniakseliin liittyvät ongelmat ovat enemmän tai vähemmän piinanneet Hyundain rallitallia jo yli vuoden verran, vaikka nyt homma lankesikin ensimmäistä kertaa Lapin taakaksi. Outoa kyllä Keniassa juuri Lappi kärsi kardaaniakselin pettämisestä käsittämättömät neljä kertaa.

– Jotenkin tämän täytyy liittyä osien valmistajaan tai voimansiirtolinjaan ihan kokonaisuudessaan. En oikeasti osaa sanoa, miksi vain minulla oli ongelmia. Auton kori on kuitenkin sama kuin Sardiniassa, joten aika outoa tämä on. Yksi kerta on sattumaa ja ehkä vielä toinenkin, mutta neljä kertaa on jotain muuta, Lappi ihmetteli.

– Täytyy myöntää, että ei ollut helppoa luottaa siihen, että uskaltaa painaa täysillä kaasua Powerilla. Onneksi kardaani sen verran kesti kuitenkin.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala yritti pakoon – Toyota-kuskit tekivät "kostoiskun"

Hyundain tallipomo Cyril Abiteboul kertoi Keniassa, että tiimi joutunee käyttämään yhden luokittelujokerin asian korjaamiseksi. Tämä viittaa siihen, että äärimmäisen nopeaa ja helppoa ratkaisua ei ole olemassa. Rallin MM-sarja jatkuu vajaan kuukauden päästä Viron MM-rallilla, joka on ennakolta yksi Lapin kauden vahvimmista kisoista.

– Meidän pitää vain laittaa asiat kuntoon. Aiemmissa kisoissa ongelmia ei ole ollut, joten se on ainoa toivo, mikä minulla on. Varmasti tallin väki tutkii ja analysoi asian tarkasti. Ei tähän asiaan ole helppoa ratkaisua, että siitä jotenkin yhtäkkiä saisi kestävämmän, Lappi paljasti.

– Me voimme vain säätää autoa vähän eri tavalla, kuten olemme jo tehneet. Sillä tavalla kardaaniakselin saa paremmin kestämään, mutta kysymysmerkkejä on paljon. 

0:56img

Esapekka Lappi ei nähnyt sopimuksessaan tallimääräysmainintaa – moisesta ei ole havaintoa Teemu Sunisellakaan.

1:52img

Kalle Rovanperä ihmetteli, miksi kisan voittanut Sébastien Ogier murehti hänen tekemisestään "koko ajan".

2:34img

Näin Sébastien Ogier puhui draamastaan Power Stagella ja puhui vielä "epäonnestaan".

0:42img

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala niputti Safari-rallin ja tallinsa neloisvoiton – suomalainen oli vekkulilla päällä.

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli