Kahden lapsensa surmasta syytetty 40-vuotias kuopiolaisnainen kertoi poliisin kuulustelussa motiivistaan teoille.
Hän kertoo surmanneensa lapsensa, koska hänen mielestään vanhemmalla, eli 2,5-vuotiaalla pojalla oli vakavia ongelmia puheen kehityksessä ja muussa kehityksessä.
– Mielestäni poika oli kehitykseltään jäänyt noin 1-vuotiaan puhetasolle. Hänellä oli hyvin pieni sanavarasto. Minun mielestäni pojan puhumattomuus oli minun ja mieheni syy, koska emme tarpeeksi panostaneet hänen puheensa kehittymiseen, äiti sanoi kuulustelussa.
Sekä esitutkinnassa kuultu lääkäri että lapsen isä olivat sitä mieltä, ettei pojan kehityksessä ollut viivästymiä.
Vauvansa äiti päätti surmata, koska epäili, että 6-viikkoisella vauvalla olisi suuri todennäköisyys kärsiä samoista ongelmista.
– Vauvalla ei oltu todettu mitään sairautta tai muuta poikkeavuutta, äiti kuitenkin myönsi.
Naisen mukaan toinen syy surmille oli perheen taloudellinen tilanne. Äiti oli eläkkeellä, mutta isän mukaan perheen taloudellinen tilanne oli siitä huolimatta hyvä.
Lisäksi nainen koki, etteivät hän ja hänen miehensä olisi pystyneet huolehtimaan perheestään.
– Me emme soveltuneet vanhemmiksi ylipäätään, minä olin sairas ja juoppo. Ja meidän rahalliset resurssimme eivät olisi joka tapauksessa riittäneet heidän kasvatukseensa. Emme olisi voineet tarjota heille parasta, äiti kirjoitti jäähyväiskirjeessään miehelleen.
Äidin tarkoitus oli surmata teon jälkeen itsensä ja hän oli siksi laatinut kirjeen.
Äiti suunnitteli surmia useiden päivien ajan ollessaan psykiatrisessa hoidossa. Hän pääsi pois hoidosta päivää ennen surmia.