Esko Aho välttyi ehkä täpärästi rikosepäilyltä

Esko Aho toimi vuonna 1999 Hiihtoliiton puheenjohtajana.
Esko Aho toimi vuonna 1999 Hiihtoliiton puheenjohtajana.Lehtikuva
Julkaistu 09.01.2013 20:06(Päivitetty 19.06.2013 09:36)

Jo viisitoista vuotta jatkuneesta STT:n dopingjupakasta on uutta tietoa.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi tänään, että viranomaiset pohtivat vakavasti rikostutkinnan aloittamista myös Hiihtoliiton oikeudenkäyntikulujen maksujärjestelystä.

Hiihtoliiton entinen puheenjohtaja Esko Aho saattoi välttyä rikosepäilyltä vain siksi, että poliisitutkinta rajattiin itse dopingvyyhdin selvittämiseen.

Hiihtoliiton liittovaltuusto teki keväällä 1998 kyseenalaisen päätöksen, jonka mukaan Hiihtoliitto maksaa liiton johtavien henkilöiden oikeudenkäyntikulut STT-oikeudenkäynnissä - kaikissa tilanteissa. Aholla ja liiton muilla johtavilla henkilöillä oli taloudellisesti vain voitettavaa, kun maksaja eli Hiihtoliitto oli takana.

Kovana sökö- ja pokerimiehenä tunnetulla Aholla oli myös keskeinen rooli päätöksen valmistelussa ja koko oikeusprosessin käynnistämisessä liiton johtavien henkilöiden osalta.

"Aho tavoitteli henkilökohtaista talousetua"

Suomen Tietotoimisto oli julkaissut tammikuussa 1998 dopinguutisen, joka käynnisti ennenäkemättömän mediamylläkän ja oikeusnäytelmän. Hiihtoliitto ja hiihtäjä Jari Räsänen kiistivät jyrkästi STT:n väitteet. Liiton puheenjohtajan, kansanedustaja Ahon vaatimus oikeudessa vuonna 1999 oli puoli miljoonaa markkaa.

Rikosoikeuden professorin mielestä Aho lähti tavoittelemaan STT-jutussa enemmänkin henkilökohtaista taloudellista etua.

– Aika hyvä diili, jos hakee puolta miljoonaa korvauksia ilman kuluriskiä. Kukapa ei sellaiseen oikeudenkäyntiin olisi valmis lähtemään mukaan, rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoi 45 minuuttia -ohjelmassa.

Mahdollinen avustuspetos tai verorikos?

Miljoonien markkojen valtionapuja tuolloin nauttinut Hiihtoliitto-yhdistys sitoutui siis maksamaan yksityishenkilöiden oikeudenkäyntikuluja. Tolvasen mielestä asetelma on kestämätön, jopa laiton.

– Hyvin erikoinen päätös . Jos vakuutus on olemassa, niin kyllähän siinä idea on, että vakuutuksesta katetaan nämä kulut. Ja sitten jos tehdään päätös siitä, että ylimenevätkin osuudet korvataan, niin siinähän on kysymys silloin siitä, että henkilön henkilökohtaisia kuluja sitoudutaan korvaamaan. Eli tätä omavastuuosuutta, Tolvanen sanoo.

– Avustuspetoksesta saattaisi olla kysymys siinä tilanteessa, jos valtionapuja olisi käytetty muuhun tarkoitukseen kuin mihin nämä valtionavut on päätöksellä sitouduttu maksamaan. Ja sitten taas toisaalta, vaikka ei avustuspetosta olisikaan, niin siinä voisi olla verorikos, jos nämä henkilöt ovat saaneet korvausta oikeudenkäyntikuluihinsa yhdistykseltä ja jättäneet sen ilmoittamatta verottajalle, Tolvanen sanoi.

Tutkinnan rajaaminen saattoi pelastaa Ahon rikosepäilyltä

STT-dopingjutun syyttäjän Mikko Jaatisen mukaan Hiihtoliitto on tositteiden mukaan maksanut 90-luvun lopulla yksityishenkiöiden vakuutusten omavastuita. Kaikki pöytäkirjoista ilmenevät oikeudenkäyntikululaskut on osoitettu Hiihtoliitolle, ja niissä on mukana myös Esko Ahon lasku.

Julkisuudessa ei aiemmin ole kerrottu, että maksamismenettelystä ja oikeudenkäyntikuluasiasta harkittiin vakavasti oman rikostutkinnan aloittamista. Siitä luovuttiin, koska varsinainen STT-dopingjuttu oli niin laaja ja työläs.

– Näiden todisteiden valossa tuomioistuimille ei ole annettu oikeata kuvaa näiden oikeudenkäyntikulujen todellisuudesta. Jos ajatellaan, että tänä päivänä tulisi vastaavia tosiseikkoja eteen ja pitäisi tätä alinta eli syytä epäillä -kynnystä pohtia, niin enpä usko että sen suhteen mitään ongelmia olisi, Tolvanen arvioi.

Eli tutkinta aloitettaisiin?

– Täysin mahdollista, Jaatinen sanoi 45 minuuttia -ohjelmalle.

Iso kysymys on, pelastiko poliisitutkinnan rajaaminen myös Esko Ahon rikosepäilyltä oikeudenkäyntikuluihin liittyvässä asiassa. Nyt asia on rikosoikeudellisesti jo vanhentunut.

– Kun en ole ollut näitä ratkaisuja tuolloin itse aikanaan tekemässä niin pidättäydyn tämmöiseltä spekulaatiolta itse, Jaatinen sanoin.

Aiemmin STT-jutussa syyttäjänä ollut Pekka Koponen, nykyinen Korkeimman oikeuden tuomari, vahvisti MTV3:lle, että Hiihtoliiton johtavien henkilöiden oikeudenkäyntikuluasiasta harkittiin vakavasti rikostutkintaa.

Aho ei kommentoi

STT:n dopingvyyhdissä Aho ei ole ollut rikoksesta epäiltynä, koska poliisin tietoon ei tullut mitään sellaista, että Aho olisi tiennyt hiihtäjien dopinginkäytöstä. Aho on toistuvasti kieltäynyt kommentoimasta Hiihtoliiton asioita. 45 minuuttia ohjelmalle Aho ei kertomansa mukaan voinut antaa haastattelua, koska on työmatkalla Yhdysvalloissa ja palaa Suomeen vasta myöhemmin.

Katso Pekka Lehtisen juttu (45 minuuttia 9.1.2013)

Sumo video id

MTV3:n toimittaja: Miksi Esko Aho vaikenee?

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa