MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma penkoo tänä iltana sitä, miksi Hiihtoliiton entinen puheenjohtaja Esko Aho haluaa vaieta STT:n dopingoikeudenkäynnistä.
– Esko Ahon rooli koko STT:n oikeusprosessin käynnistämisessä oli merkittävä, mutta Aho on halunnut näiden vuosien aikana vaieta koko asiasta. Minua alkoi kiinnostaa, miksi hän haluaa niin vaieta tämän asian kuoliaaksi? tutkiva toimittaja Pekka Lehtinen sanoo.
Esko Aho antoi Sunnuntaisuomalaiselle viime joulukuussa laajan haastattelun, joka käsitteli muun muassa Ahon työtä Harvardin yliopiston tutkijana. Haastattelun julkaisemiselle oli yksi ehto: Hiihtoliittoa tai dopingia ei saanut edes mainita.
– Tämä oli viimeinen kimmoke tutkia tätä vaikenemista, Lehtinen kertoo.
Aho oli Hiihtoliiton puheenjohtaja vuosina 1996–2000. Tuona aikana muun muassa Mika Myllylä hiihti olympiakultaa ja maailmanmestaruuden.
– Tuona aikana hiihtäjät käyttivät epoa ja muuta dopingia. Vaikka mitään viitteitä ei ole, että Aho olisi tiennyt dopingista, eikä häntä epäilty STT:n dopingjutussa, Aholla on vähintään moraalinen velvollisuus avautua ja selvittää Hiihtoliiton toimia.
Lehtisen mukaan on kiinnostavaa myös se, miksi Aho halusi luopua Hiihtoliiton puheenjohtajuudestaan ennen Lahden kotikisoja.
– Aho hävisi presidentinvaalit vuonna 2000 Haloselle ja jätti Hiihtoliiton tilanteessa, kun vuoden 2001 kotikisoissa oli tulossa glamouria. Miksi hän päätti jättää puheenjohtajuuden, oliko Hiihtoliitto vain keppihevonen matkalla presidentiksi? Lehtinen kysyy.
Lahden MM-hiihtojen suuri doping-käry kävi talvella 2001.
(MTV3)
45minuuttia-ohjelma MTV3-kanavalla tänään kello 20