Esko Eerikäinen teki valtavan muutoksen elintavoissaan – painoa pudonnut jo 22 kiloa: "Minulla on hyvä olo itseni kanssa"

Esko Eerikäinen yksin
Esko Eerikäinen sai kipinän elämäntapamuutokseen Olet mitä syöt -ohjelmasta.
Julkaistu 02.09.2019 16:10
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Esko Eerikäinen on jatkanut terveellisiä elintapoja.

Radiojuontaja Esko Eerikäinen osallistui vuosi sitten Olet mitä syöt -ohjelmaan, jossa hän laittoi elintapansa kokonaan uusiksi lääkäri Pippa Laukan opastuksella. Kahdeksan viikon projektin aikana Eerikäinen alkoi syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän, minkä seurauksena hän hoikistui huomattavasti.

Eerikäinen kertoo MTV Uutisille, että elämäntapamuutos on ollut pysyvä. Painoa on pudonnut vuoden aikana jo 22 kiloa.

– Vuodessa on tapahtunut aika iso harppaus kaikkeen tekemiseen, hän toteaa.

LUE MYÖS: Ex-pari Esko Eerikäisellä ja Martina Aitolehdellä huippuvälit: ”Emme olleet edes avioliiton aikana koskaan näin hyvissä väleissä”

Eerikäinen kertoo oppineensa syömään, nukkumaan ja treenaamaan eri tavalla kuin ennen. Paljon asioita piti opetella uudelleen, ja ne jäivät hyvin mieleen. Sen jälkeen uusien tapojen ylläpitäminen on Eerikäisen mukaan ollut helppoa.

Vaikka terveellisemmät elintavat ovat tulleet jäädäkseen, Eerikäinen ei tavoittele enää hoikempaa olemusta. Hän kertoo olevansa tyytyväinen nykyiseen painoonsa.

– Minulla on hyvä olo itseni kanssa.

Eerikäinen kertoo löytäneensä hyvän tasapainon syömiseen ja liikkumiseen. Elämään kuuluu myös satunnainen herkuttelu.

– Olen jättänyt limut juomatta, mutta silloin tällöin syön vähän karkkia ja pitsapalasen. En ole kieltäytynyt mistään, olen vain syönyt järkevästi ja nauttinut elämästä.

Esko Eerikäinen juontaa uutta Hitlist-ohjelmaa, joka nähdään MTV3-kanavalla syksyllä 2019.

Tuoreimmat aiheesta

Esko Eerikäinen