Esko Salminen: Seuraan lasteni näyttelemistä itku silmässä

Esko Salminen Aikuisten poika -elokuvan lehdistötilaisuudessa7.8.2014.
Esko Salminen Aikuisten poika -elokuvan lehdistötilaisuudessa7.8.2014.
Julkaistu 08.08.2014 10:23
Toimittajan kuva

Heini Kangasluoma-Pakanen

heini.Kangasluoma-Pakanen@mtv.fi

Konkarinäyttelijä Esko Salminen kertoo tunteiden olevan pinnassa, kun hän seuraa lastensa uraa näyttelijöinä.

Aikuisten poika -elokuvassa nähtävä näyttelijä Esko Salminen kertoo iän myötä miettivänsä yhä enemmän lapsiaan. Lisäksi lastensa kautta konkarinäyttelijä pysyy mukana alan uusissa tuulissa.

Salmisella on kolme lasta eri liitoista, Kristo, Kreeta ja Sonja Salminen

– Nuorimmainen Sonja on nyt Teatterikorkeakoulussa, niin olen tutustunut hänen ikäpolveen ja käynyt katsomassa näytöksiä.

– Nämä pennut pitävät minut ajassa ja kertovat vähän myöskin mielipiteensä minun mielipiteistäni. Sieltä tulee ihan suoraa palautetta ”että ei se noin mene faija”.

Miltä sitten tuntuu katsoa omia lapsia lavalla?

– Siinä kun on ensimmäiset 15 minuuttia itkenyt, niin pystyy jo vähän katsomaankin, Salminen nauraa.

Perjantaina Salminen aikoo suunnata Suomenlinnan kesäteatteriin katsomaan Liisa Ihmemaassa -näytelmää. Näytelmässä lavalle nousee Eskon tytär Sonja Salminen. Sonja on ainut lapsi Salmisen nykyisestä liitosta näyttelijä Aino Sepon kanssa.

– Hänen esiintymistä katsoessa sitä projisoi aikaa.  Kun näkee lapsen ihan vauvana ja lapsena ja sitten hän on yhtäkkiä lavalla. Kenties ikä tuottaa tällaisia herkistymisiä. Suomenlinnassa tuulee, että eikö sitä voi sanoa, että jotain rähmää meni silmään.

Omassa voinnissa "siedettävät olosuhteet"

Salminen toteaa antavansa lapsilleen neuvoja näyttelemisen suhteen, mutta ainoastaan silloin, kun he itse niitä pyytävät.

Konkarinäyttelijällä ei ole oman uran tai elämän suhteen sen suurempia tulevaisuudenhaaveita, vaan nekin pyörivät enemmän lasten ympärillä.

– Voisin pyytää, että kunhan lapset pysyisivät terveinä. Voi kuulostaa vähän tekopyhältä, mutta yhä enemmän sitä vain ajattelee lasten vointia ja kuulumisia. Soittelen varmasti ärsyttävyyteen asti, hyvänen aika, ovathan he täysikasvuisia ihmisiä

Omaa vointiaan Salminen kuvailee hyväksi ja elelee rauhassa, päivä kerrallaan.

– Vointi on tällä hetkellä ihan hyvä, pitää koputtaa puuta. Ihan sellaiset siedettävät olosuhteet. Niitä bonuksia on, mitä nyt ikä tuottaa, mutta ne pitää hyväksyä. Koskaan huomisesta ei tiedä, päivä kerrallaan. Joku on sanonut, että elämästä ei voi jäädä eläkkeelle.

– Varmasti tulee vielä väistämättä sellainenkin päivä, että ei voi jatkaa näyttelemistä, mutta ei nyt toistaiseksi.  

Salmisen tähdittämä Aikuisten poika on koskettava ja huumorin täyteinen elokuva 11-vuotiaasta Oliverista, joka joutuu elämänsä pahimman paikan eteen. Oliver menettää vanhempansa autokolarissa. 

Elokuvan on ohjannut Juha Lehtola ja sen pääosissa nähdään Kari Hietalahti, Esa Nikkilä, Tommi Korpela, Maria Heiskanen, Susanna Haavisto, Esko Salminen ja Sulevi Peltola. Aikuisten poika saa ensi-iltansa 29. elokuuta. 

Tuoreimmat aiheesta

Esko Salminen