Näyttelijä Esko Salminen muistelee Jukka Virtasta lämpimänä ja huumonrintajuisena – kaksikon yhteiset hetket teatterilavoilla olivat täynnä naurua: "Juo sitä rommia kuule, kuului katsomosta"

14:08img
Näyttelijälegenda Esko Salmisen erikoishaastattelu MTV:n Viiden jälkeen-ohjelmassa.
Julkaistu 02.09.2019 19:49
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Näyttelijä Esko Salminen muisteli Viiden jälkeen -ohjelmassa kollegaansa Jukka Virtasta ja heidän yhteisiä hetkiään muun muassa Peter Pan -musiikaalin kulisseissa.

Musiikin ja teatterin monitaituri Jukka Virtanen menehtyi varhain sunnuntaiaamuna pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 86-vuotias.

Virtanen oli yksi Suomen tunnetuimmista sanoittajista sekä muun muassa näyttelijä ja ohjaaja. Myöhemmin hän myös juonsi legendaarista Levyraati-ohjelmaa.

Virtaselle myönnettiin Juha Vainion Rahaston kunniapalkinto tunnustukseksi merkittävästä elämäntyöstä sanoittajana vuonna 2008. 

– Hän pelasi kyllä isolla pelikentällä, montaa eri paikkaa, Salminen sanoo.

Salmisen ensimmäiset muistot Jukka Virtasesta ovat 1950-luvulta opiskelijabileistä, joissa Salminen oli esiintymässä. Siellä hän tapasi myös Virtasen, ja he pysyivät ystävinä siitä lähtien.

– Aina, kun hänet tapasi ja tapaamisesta lähti irti, niin oli sellainen positiivinen olo, Salminen kuvailee.

– Hän jotenkin onnistui rakentamaan aina optimisten asenteen elämään.

"Ihmettelen, jos sitä ei joku Jukan muistotilaisuudessa esitä"

Virtanen on myös sanoittanut suomenkielisen Peter Pan -musikaalin (1984) laulujen sanat.

Näytelmässä Kapteeni Koukkua näytellyt Salminen esitti noista lauluista yhden: Kapteeni Koukun pienen filosofisen laulun

Salminen kuvailee, miten Virtasella oli huumori myös näytelmän harjoituksissa mukana. Laulussa tulee kohta, jossa lauletaan "naurun loppuvan tähän", ja musiikki katkeaa. 

– Juo sitä rommia kuule, kuului katsomosta, Salminen kertoo ja naureskelee. 

Virtasella oli aina mukana lämpö ja huumori, hän muistelee. Sen lisäksi hän oli valtavan lahjakas taiteilija, joka ei kuitenkaan pitänyt melua lahjoistaan.

Peter Pan -musikaalin sanoituksia pidetään yhtenä merkittävimpinä Virtasen musiikkiteatterilavoille tuottamista alkuperäisteoksista

– Siellä on muun muassa koskettava laulu Kaunis on kauniin kuoleman maa. Ja ihmettelen, jos sitä ei joku Jukan muistotilaisuudessa esitä, Salminen sanoo.

Voit katsoa näyttelijä Esko Salmisen erikoishaastattelun kokonaisuudessaan Viiden jälkeen-ohjelmassa yllä olevalta videolta. 

Tuoreimmat aiheesta

Jukka Virtanen