Esko Salminen vetäytyy merkittävästä roolista – taustalla terveyssyyt

Esko Salminen
Julkaistu 26.01.2015 13:56
Toimittajan kuva

Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

@visahogmander

Esko Salmisen selkävaivat ovat pakottaneet näyttelijäkonkarin vetäytymään Luulosairas-näytelmän pääroolista. Salmisen saappaisiin hyppää Jukka-Pekka Palo.

Suomen kansallisteatterin kevätkauden ohjelmistoon kuuluvan Luulosairaan miehitys muuttuu. Konkari Esko Salminen, 74, vetäytyy näytelmän pääroolista miestä aiemminkin kiusanneen selkävaivan vuoksi.

Pääroolin ottaa haltuunsa toinen kokenut 60 vuotta viime vuonna täyttänyt Jukka-Pekka Palo.

– Uuden ensi-illan harjoitteleminen oli Salmisen selälle liian raskasta. Olemme harmissamme tilanteesta ja toivomme Salmiselle rauhallista toipumista, kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kommentoi.

– Hyvää tässä tilanteessa on se, että oma tekijämme Jukka-Pekka Palo hyppää rooliin. Näin varmistamme, että yleisömme näkee esitykset alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Arto Af Hällströmin ohjaaman Luulosairas-näytelmän ensi-ilta on Suomen kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 22. huhtikuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Esko Salminen