Kuninkaan toivotaan luovuttavan kruunun pojalleen, kruununprinssi Felipelle.
Espanjan kuningashuone elää kriittisiä hetkiä. Kansakunta keskustelee avoimesti siitä, pitäisikö kuningas Juan Carlosin luopua kruunusta kruununprinssi Felipen hyväksi.
– Monarkian pahimmat hetket ovat meneillään, tiivistää lakiasioihin perehtynyt Antonio Torres del Moral espanjalaisesta UNED-yliopistosta.
Äskettäisen kyselyn vastaajista valtaosa toivoo 76-vuotiaan kuninkaan eroa ja 45-vuotiaan Felipen nousua valtaistuimelle. Suosiota ovat nakertaneet vuosia jatkuneet tutkimukset Juan Carlosin tyttären prinsessa Cristinan aviomiehen tekemisistä. Tämän epäillään kavaltaneen miljoonia euroja julkisia varoja.
Espanjalaisia on kaihertanut myös se, että kuningas otti vuonna 2012 Afrikassa osaa ylelliseen norsunmetsästyssafariin. Samaan aikaan kansalaiset kamppailivat talouslaman kurimuksessa.
Kun kuningas loppiaisen aikaan esiintyi tauon jälkeen julkisuudessa, hän nojasi leikkauksen jäljiltä kainalosauvoihin ja takelteli useita kertoja puheessaan.
Juan Carlosin elämäkerturi pitää esiintymistä suurena imagotappiona.
– Näimme henkilön, jonka terveys oli hauras, jolta puuttui tarmoa, joka on menettänyt voimansa, Cesar de la Lama kuvailee.
– Seuraavat neljä, kuusi kuukautta osoittavat, mihin suuntaan monarkia lähtee. Joko ongelmat unohdetaan tai sitten kruunusta luopuminen tapahtuu kesään mennessä.
Kansansuosio hupeni
Juan Carlos nousi kuninkaaksi vuonna 1975 ja luotsasi maan demokratiaan vuosikymmenten diktatuurin jälkeen. Tämä pohjusti hänelle vankan kansansuosion.
Suosio on kuitenkin viime ajat lasketellut alamäkeä. Viikko sitten julkistetussa kyselyssä häntä arvosti suuresti tai erittäin suuresti enää 41 prosenttia vastaajista. Pudotusta oli vuodessa tullut yhdeksän prosenttiyksikköä.
Tuoreimman takaiskun kuningas koki kuluneella viikolla, kun tutkintatuomari ilmoitti epäilevänsä prinsessa Cristinaa vero- ja rahanpesurikoksista.
Tuomari määräsi hänet saapumaan maaliskuussa oikeuteen asiaa selvittämään. Näin prinsessasta näyttää tulevan Espanjassa ensimmäinen hallitsijaperheen jäsen, joka esiintyy oikeudessa rikoksesta epäiltynä.
El Pais -lehti kiitti tuomarin päätöstä hyväksi merkiksi yhteiskunnan tilasta.
– Vastakkainen menettely olisi kestämätön. Ettei kuninkaan tyttäreltä kysyttäisi mitään sen vuoksi kuka hän on.
Skandaalit repivät Espanjan hovia – suosio pohjamudissa
(AFP)