Espanjan rannikkovartiosto pelastanut 200 maahanpyrkijää

JN729; People wait to get on a ferry to Morocco at the port of Algeciras, Spain August 1, 2017. LEHTIKUVA / REUTERS 3500 x 2334 px / 25 Mb (RGB-tiff)
Kuvituskuva.Reuters / Lehtikuva
Julkaistu 25.12.2019 23:04

MTV UUTISET - STT

Espanjan rannikkovartiosto kertoo pelastaneensa tänään noin 200 siirtolaista, jotka pyrkivät maahan erilaisilla veneillä. Siirtolaiset poimittiin turvaan joulupäivän mittaan erillisissä operaatioissa Espanjan ja Marokon rannikoilla.

Ihmisiä pelastettiin mereltä muun muassa Zafarinin saarilta Marokon koillisosan edustalta sekä Alboranin saarelta keskeltä Välimerta.

Rannikkovartiosto ei kertonut maahanpyrkijöiden kansallisuuksia.

YK:n siirtolaisjärjestön mukaan tänä vuonna yli 1  200 ihmistä on kuollut pyrkiessään Välimeren yli Eurooppaan.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat