Espanjan viranomaiset pelastivat Välimereltä noin 300 siirtolaista kahden päivän aikana

1:49img
Satoja siirtolaisia pelastettiin Välimerestä myös elokuussa.
Julkaistu 27.12.2019 06:35(Päivitetty 27.12.2019 08:14)

MTV UUTISET – STT

Noin sata siirtolaista pelastettiin Espanjan rannikolta torstaina, maan viranomaiset kertovat. Joulupäivänä mereltä pelastettiin 200 ihmistä.

Yli puolet pelastetuista löydettiin läheltä Kaakkois-Espanjan Costa Blancaa. Pelastettujen kansalaisuuksista ei ollut välittömästi tietoa.

Osa ihmisistä pelastettiin läheltä Kanariansaarten Fuerteventuraa.

Lue myös: Irakilaiset turvapaikanhakijat osoittavat Helsingissä mieltään jo kolmatta viikkoa putkeen – MTV vieraili paikalla

Joulupäivänä pelastetuista suuri osa otettiin kyytiin Marokon tuntumassa sijaitsevien Islas Chafarinas -saarien lähettyviltä.

YK:n siirtolaisuusjärjestön mukaan tänä vuonna ainakin 1  250 miestä, naista ja lasta on kuollut yrittäessään päästä Eurooppaan Välimeren kautta.

Juttua päivitetty 27.12.2019 kello 8.14.

Tuoreimmat aiheesta

Maahanmuutto