Ministeri Kai Mykkänen on Espoon tuleva kaupunginjohtaja.
Tänään pidetyssä Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa uudeksi kaupunginjohtajaksi on valittu ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) 44 äänellä 75:stä.
– Tack för alla, kiitos nöyrästi luottamuksesta, Mykkänen sanoi kiitospuheessaan valintansa jälkeen.
– Poikkeuksellisen nöyräksi vetää.
Yksikään ehdokas ei saanut ensimmäisellä kierroksella enemmistöä taakseen, joten kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken järjestettiin toinen äänestyskierros. Toiselle kierrokselle edennyt Espoon koulutuskuntayhtymä Omnian johtaja Tuula Antola sai äänistä 31 ja jäi siten äänisaaliiltaan kakkoseksi.
Ennen nykyistä ministeripestiään Mykkänen on toiminut muun muassa sisäministerinä ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
Espoon kaupunginjohtajan virka on seitsemän vuoden määräaikainen tehtävä.
Espoon kaupunginvaltuustossa on 75 jäsentä, ja kokoomus on valtuuston suurin ryhmä 29 valtuutetun voimin.
Eduskuntaan Mykkäsen tilalle kansanedustajaksi nousee Henrik Vuornos, 31. Vuornos toimii nyt pääministeri Petteri Orpon erityisavustajana
Lue myös: Pöllöraati: Tämä voi selittää osin Kai Mykkäsen lähtöhalut hallituksesta: "Kuin Teuvo Hakkarainen Flow-festivaaleilla"
Markkula: Mykkäsellä vahvin kannatus
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan Markku Markkula (kok.) arvioi ennen äänestystä, että siitä on tulossa mielenkiintoinen.
– Ryhmissä ei ole tehty ryhmäpäätöksiä, emmekä erityisesti mekään halunneet tehdä niin sanottua sitovaa ryhmäpäätöstä, koska tämä menee lippuäänestykseen, Markkula kommentoi STT:lle eilisiltana.
Markkulan mukaan valtuustoryhmä aikoo tehdä kuitenkin "vahvan suosituksen". Tätä varten ryhmä kokoontui vielä tänään kello 17 ennen valtuuston kokousta.
HS:n tietojen mukaan kokoomuksen sunnuntaisessa kokouksessa olisi kehotettu ryhmäläisiä asettumaan Kai Mykkäsen taakse.
Markkula kuitenkin kiisti väitteen.
– Emme ole vielä kehottaneet Mykkäsen taakse asettumaan, joskin hänellä on ollut vahvin kannatus, kun katsoo hänen taustaprofiiliaan johtamisessa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä ympäristö- ja ilmastoministerinä Mykkänen on toiminut muun muassa sisäministerinä ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
– Mutta olemme halunneet ja haluamme edelleen korostaa, että Katainen ja Mykkänen ovat molemmat hyvin mitat täyttäviä henkilöitä ja molempia tarvitaan Espoossa. Toinen toivottavasti on sitten se, joka on kaupunginjohtaja, Markkula summasi.
Ei ryhmäpäätöksiä
Toiseksi suurin valtuustoryhmä ovat Espoon vihreät 14 valtuutetulla. Ryhmäpäätöstä ei tehdä, vaikka yhteisymmärrystä haetaan valtuutettujen kesken, kertoi ryhmän puheenjohtaja Mikki Kauste Ylelle sunnuntaina.
Ylen mukaan Kausten käsitys on, että ainakin neljä ehdokasta, Mykkänen, Katainen, Antola ja Espoon elinvoimajohtaja Mervi Heinaro, ovat saamassa ääniä eri valtuustoryhmissä.
Myös RKP, kristillisdemokraatit, keskusta ja vasemmisto äänestävät ilman ryhmäpäätöstä, valtuustoryhmien puheenjohtajat kertoivat Ylelle.