Etelä-Korean puolustuslähteiden mukaan Pohjois-Korea on toimittanut Venäjälle myös pitkän kantaman tykkejä.
Pohjois-Korea on toimittanut Venäjälle muun sotilaallisen avun lisäksi noin 200 pitkän kantaman tykkiä ja huomattavan määrän ammuksia, kertovat Etelä-Korean puolustuslähteet uutistoimisto AFP:lle.
Lisäksi Ukrainaa vastaan on lähetetty taistelemaan noin 11 000 pohjoiskorealaista sotilasta, lähteistä kerrotaan.
Ukrainalaiset, yhdysvaltalaiset ja eteläkorealaiset lähteet ovat jo aiemmin arvioineet venäläisten rinnalla sotivien pohjoiskorealaisten määrän noin 10 000:ksi.
Ukrainan mukaan Venäjä on käyttänyt pohjoiskorealaisia erityisesti taisteluissa Venäjän puolelle sijaitsevalla Kurskin alueella.
Ukrainan mukaan Pohjois-Korean joukot ovat kärsineet pahoja tappioita.