Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan säästöohjelma johtaa mittaviin leikkauksiin palveluissa ja henkilöstössä. Eloisan yt-neuvottelujen päätyttyä irtisanomisuhan alle on joutunut 168 ihmistä. Samaan aikaan pannaan myös toimeen hyvinvointialueen talouden sopeutusohjelmaa.
Aluevaltuusto asetti kesäkuussa yhteensä 39 miljoonan euron säästötavoitteet vuosille 2025 ja 2026. Yt-neuvottelujen tuomilla säästöillä tavoitteesta saadaan kokoon noin 7,2 miljoonaa euroa.
Henkilöstövaikutukset tarkentuvat, kun selviää, miten eläköitymiset, tehtävien täyttämättä jättämiset ja tehtävämuutokset vaikuttavat. Eloisa arvioi, että muutoksia on tulossa kaikkiaan sataan tehtävään. Osalle irtisanomisuhan alle joutuvista voidaan tarjota uusia tehtäviä.
Eloisan taloudesta vastaava konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä pitää valtion jatkuvia rahoitusleikkauksia sietämättöminä.
Lue myös: Vantaa-Kerava pettyi – valtio ei myönnä lisärahoitusta: "Päätös näkyy palvelujen laadussa"
– Saamamme rahoitus ei riitä kattamaan nykyisiä palveluja. Järjestelmä on ollut meidän kannaltamme epätasapainossa koko ajan, Sipilä toteaa tiedotteessa.
Lopulliset päätökset säästötoimista tehdään aluevaltuustossa 7. lokakuuta.
Vuodepaikkoja pois
Suurimmat säästöt kohdistetaan terveyspalveluihin, joista on kertymässä 16,4–17,5 miljoonan euron leikkaukset.
– Meidän on tarpeen tarkastella alueen palveluverkkoa laajasti. Säästöt tulevat vaikuttamaan merkittävästi asukkaiden palveluihin ja tuovat isoja muutoksia henkilöstölle, sanoo toimialajohtaja Kimmo Kuosmanen tiedotteessa.
Erikoissairaanhoitoon on tulossa arviolta 10,7 miljoonan euron säästöt. Tavoite on vähentää 39 erikoissairaanhoidon vuodeosastopaikkaa.
Ikääntyneiden palveluista säästetään liki 5,2 miljoonaa euroa. Yt-neuvottelujen jatkoneuvottelujen piirissä on 129 tehtävää tai henkilöä.
– Asiakasmäärämme kasvavat joka vuosi, joten meille säästöt ovat todella raskaita, sanoo toimialajohtaja Niina Kaukonen tiedotteessa.
Vähennyksiä on tulossa myös sosiaalipalveluissa, konsernipalveluissa sekä pelastus- ja turvapalveluissa.