Hiljattain Suomeen tehdyillä laajoilla kaivosvarauksilla pyritään tekemään ulkomailla pikavoittoja.
MTV:n Asian ytimessä -ohjelma selvitti muun muassa Itä-Uudellemaalle yli 1600 neliökilometrin kaivosvarauksen tekemän yrityksen taustoja.
Alkuvaiheen varaus antaa mahdollisuuden vain selvitellä lähinnä vanhojen tutkimusten ja kevyen nyrkkinäytteenoton perusteella mahdollista malminetsintähakemusta eli siitä on vielä pitkä matka varsinaiseen kaivoslupaan.
Sijoittajille myydään esimerkiksi Australian pörssissä etuosto-oikeutta muutamiin suomalaisiin varausalueisiin noin 200 000 eurolla.
– Käytännössä pelkällä varauksella ei ole oikeastaan mitään arvoa, jos sitä kohdetta ei ole tutkittu etukäteen.
No, vaikkapa nyt tässä puheena olleen yhtiön näiden suhertajien jäljiltä, niin ei maastossa ole todennäköisesti edes käyty, arvioi toiminnanjohtaja Pekka Suomela Kaivosteollisuus ry:stä.
Taustalla postilokeroyritys
Suomen luonnonsuojeluliitto arvion, että näiden pörssikeinottelujen taustalla on pelkkä postilokeroyritys Element92
– Siinä on jo nyt tehty aika isoja pikavoittoja, kun varauksiin on käytetty vain muutama tonni ja sitten tästä sopimuksen neuvottelusta on jo satojatuhansia tullut sitten näille seikkailijoille ja ilmeisesti miljoonasopimusta koitetaan nyt tehdä parhaillaan, toteaa erikoisasiantuntija Jari Natunen Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Kaivosteollisuuden arvion mukaan varauskohteita kehitetään ja ”kuorrutetaan” ja raportoidaan tuloksista sijoittajille verkossa.
– Tämä liiketoiminta on suomalaisille outoa ja näyttäytyy meille pelinä. Ja outoa se on myös Euroopassa, mutta jo Lontoossa tämä osataan sekä erityisesti Kanadassa ja Australiassa, lisää Suomela.