Etelässä nautitaan aurinkoisesta keväästä – yöt vielä kirpeän kylmiä

Marjo Nukari lenkkeili Tuusulassa aurinkoisessa säässä 18. huhtikuuta 2014.
Lehtikuva
Julkaistu 14.04.2016 08:46

MTV UUTISET

Pohjoisesta virtaa kylmää ja samalla kuivaa ilmaa kohti etelää. Sää on laajalti aurinkoista, mutta itärajan tuntumassa saattaa tulla jokunen lumikuuro.

Niin torstain vastainen yö kuin perjantainkin vastainen yö on kylmä, pohjoisessa voi paikoin olla parikymmentä pakkasastetta.

Päiväksi lämpötila kohoaa etelässä viiden ja kymmenen asteen välille, pohjoisessa jäädään nollan vaiheille.

– Vaikka päivälämpötila laskee edellisistä päivistä. on se kuitenkin varsinkin Etelä-Suomessa hieman ajankohdan pitkäaikaisten keskiarvojen yläpuolella, toteaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

Viikonloppua kohden mentäessä sää jälleen lämpenee ja yötkin muuttuvat plussaöiksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa