Talojen vesiputket saattavat jäätyä pakkasilla, vaikka nykyaikaisissa putkistoissa jäätymisen ei pitäisi olla mahdollista. Monet yrittävät sulattaa jäätyneitä putkia loogiselta tuntuvalla, mutta riskialttiilla tekniikalla. Tämä on kuluneena talvena johtanut jo useisiin vaaratilanteisiin.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksella työskentelevä "Palomies Harri", eli Harri Minkkinen julkaisi TikTokissa hiljattain videon, jossa hän nosti esille palomiehien viime aikoina liian usein kohtaaman ilmiön.
Pakkasilla jäätyneitä vesiputkia on kotitalouksissa pyritty sulattamaan kotikonstein. Erityisesti kuumailmapuhallin jäähdytysvälineenä on aiheuttanut vaaratilanteita ja tulipaloja.
– Se on ollut nyt ajankohtaista tässä. Montakohan taloa on nyt mennyt Suomessa pakkaskauden aikana… En osaa tarkkaa lukua sanoa, mutta on niitä ollut varmaankin kymmenkunta, Minkkinen pohtii julkaisemansa videon taustoja MTV Uutisille.
– Osa on palanut kokonaan ja osa on saatu kiinni ennen kuin koko kämppä on tuhoutunut.
Minkkinen havainnollistaa artikkelin videolla, miksi putkien lämmittäminen kuumailmapuhaltimella voi johtaa nopeasti lattian syttymiseen, vaikka putket tuntuisivatkin olevan vielä jäässä.
"Monesti ihmiset eivät hoksaa"
Minkkisen mukaan jäätyneiden putkien sulattamiseen on vain yksi oikeaoppinen keino: Soittaa ammattilainen paikalle. Hän muistuttaa myös, että kuumailmapuhaltimen käyttämiseen vaaditaan tulityökortti.
– Näissä putkienlämmityshommissa on pari kompastuskiveä, joita monesti ihmiset eivät hoksaa.
Minkkinen huomauttaa, että kuumailmapuhaltimet ovat hyvin tehokkaita kapistuksia.
– Niillä saa takan syttymään, jos ei ole tulitikkuja. Niillä sitten tohotellaan jäätynyttä kohtaa putkesta – sehän tuntuu tietenkin kylmältä, kun se jää on siellä sisällä.
Todellisuudessa nopea lämmitys johtuu jäätyneen kohdan sijaan putkien rakenteisiin.
– Siellä se putki saattaa olla 250-asteinen. Sitten se alkaa kuumentamaan pohjaa ja säteilyn kautta sytyttää sen palamaan.
Minkkinen sanoo, että jos putket jäätyvät useasti, ongelman juurisyylle kannattaa tehdä jotakin sen sijaan, että vain koettaisi paikata samaa ongelmaa aina uudestaan.
– Jotakin on rakentamisvaiheessa tehty väärin, jos putket jäätyvät.
MTV Uutiset on uutisoinut Palomies Harrin sosiaaliseen mediaan tekemistä videoista aiemminkin. Muun muassa syksyllä hän kertoi, minkälaisia virheitä autoilijat tyypillisesti tekevät havaitessaan hälytysajoneuvon siniset valot taustapeilissään.