Etnisesti yhtenäistä Suomea ajavan Sinimustan liikkeen puoluehakemus palautui korjattavaksi

Sinimusta liike OMA
Julkaistu 12.04.2021 22:33

MTV UUTISET - STT

Etnisesti yhtenäistä Suomea ajavan Sinimustan liikkeen pyrkimys päästä puoluerekisteriin on edelleen matkan päässä. Sen puoluehakemus palautui maanantaina korjattavaksi. 

Oikeusministeriö näkee vastauksessaan, että yhdistyksen tarkoituksessa, yleisohjelmassa ja säännöissä on yhä ongelmia. Ministeriön mukaan ne eivät saa kokonaisuutena arvioiden olla ristiriidassa Suomen lainsäädännöstä ja kansainvälisistä sopimuksista johtuvien vaatimusten kanssa.

Oikeusministeriön mukaan yleisohjelma sisältää kirjauksia, joiden tarkoitus on estää ennakolta muiden oikeus käyttää sananvapautta. Yleisohjelmassa puhutaan esimerkiksi siitä, kuinka liike haluaa luoda kulttuurillisen palomuurin. Sen tarkoituksena on säätää laittomaksi sellainen, mikä viestittää muun muassa, että "suomalaisilla ei olisi oikeutta puolustaa oman etnisen kollektiivinsa olemassaoloa ja sen jatkuvuutta".

Oikeusministeriö näkee myös, että yhdistyksellä on tavoitteita, jotka ovat vastoin laissa turvattua yhdenvertaisuutta ja syrjintäkieltoa.

Lue lisää: Etnisesti yhtenäistä Suomea ajava Sinimusta liike on vielä matkan päässä puoluerekisteristä

Sinimusta liike kertoo tiedotteessaan kummeksuvansa ministeriön linjausta. Sen mukaan kyseessä ei ole Suomen lain vastainen järjestö, vaan puoluehanke, joka pyrkii muuttamaan nykyistä lainsäädäntöä oman kansallismielisen arvopohjansa mukaisesti.

Liike haluaa lisätietoa mahdollisista jatkotoimenpiteistä ja vaatii ministeriöltä selkeää linjausta reunaehdoista, joiden alaisuudessa puolueprojekti saa toimia suomalaisessa järjestelmässä.

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka