EU tuomitsi jyrkästi Brunein julmat sharia-rangaistukset, joissa homoseksistä seuraa kivitys ja varkaudesta voi menettää raajan

brunei
Kaakkois-Aasian Bruneissa on määrä ottaa tänään käyttöön ankaria islamilaisen sharia-lain mukaisia rangaistuksia. Esimerkiksi uskottomuudesta tai samaa sukupuolta olevien välisestä seksistä tuomittaisiin kuolemaan kivittämällä. Varkaudesta voi seurata käden tai jalan amputointi.
Julkaistu 03.04.2019 15:01

MTV UUTISET – STT

EU tuomitsi keskiviikkona voimakkaasti Brunein päätöksen ottaa keskiviikkona käyttöön ankaria islamilaisen sharia-lain mukaisia rangaistuksia. EU:n lausunnon mukaan rangaistukset vertautuvat osin kidutukseen ja epäinhimilliseen kohteluun.

YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat jo aikaisemmin kritisoineet kovin sanoin Brunein suunnitelmia.

Uuden lain mukaan esimerkiksi uskottomuudesta tai samaa sukupuolta olevien välisestä seksistä tuomittaisiin kuolemaan kivittämällä. Varkaudesta voisi seurata käden tai jalan amputointi.

Brunei on rikastunut öljyllä ja kaasulla, mutta muun muassa öljyn hinnan lasku on tuonut mukanaan taloudellista epävarmuutta. Asiantuntijoiden mukaan tarkoituksena onkin kiillottaa Brunein sulttaanin Hassanal Bolkiahin julkisuuskuvaa konservatiivisten kannattajien keskuudessa.

Lue lisää: Brunei ottamassa käyttöön ankaria sharia-rangaistuksia: Uskottomuudesta tai homoseksistä tuomittaisiin kuolemaan kivittämällä

Tuoreimmat aiheesta

EU