Euroalueen talous reilun puolentoista prosentin kasvussa

27980798
Lehtikuva
Julkaistu 12.08.2016 13:34

MTV UUTISET – STT

Euroalueen bruttokansantuote nousi huhti-kesäkuussa 1,6 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Tämä käy ilmi Euroopan unionin tilastokeskuksen Eurostatin julkaisemasta ennakkotilastosta. 

Verrattuna edelliseen vuosineljännekseen euroalueen talous kasvoi Eurostatin mukaan huhti-kesäkuussa 0,3 prosenttia.  

Ennakkotilastossa ainoa euromaa, jonka talous oli vuositasolla miinuksella, oli Kreikka. Sen kausitasoitettu bruttokansantuote laski edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna 0,7 prosenttia. Verrattuna edelliseen vuosineljännekseen Kreikan talous kasvoi kuitenkin 0,3 prosenttia. 

Euroalueen talousmahdin Saksan talous kasvoi toisella vuosineljänneksellä puolestaan 1,7 prosenttia ja edelliseen vuosineljännekseen verrattuna 0,4 prosenttia. Uutistoimisto AFP:n mukaan Saksan talous kasvoi edelliseen vuosineljännekseen verrattuna hieman odotuksia enemmän.

Tilastokeskus kertoi jo aikaisemmin tänään, että Suomen talous kasvoi huhti-kesäkuussa 1,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kasvua edelliseen vuosineljännekseen verrattuna oli 0,3 prosenttia.

Tuoreimmat aiheesta

Talous