Euroalueen työttömyys ennätyksellisen alhaalla – myös Suomessa työllisyys kohentunut

1:17img
Katso myös: Yllättävä tutkimustulos – palkka ei ole ykkössyy työntekijän lähtemiselle
Julkaistu 01.08.2023 15:24

MTV UUTISET – STT

Euroalueen työttömyysaste on laskenut ennätyksellisen alhaalle. EU:n tilastoviranomainen Eurostat kertoo, että työttömyysaste euroalueella oli kesäkuussa 6,4 prosenttia.

Työttömiä oli euroalueella 10,8 miljoonaa. Työttömien määrä laski toukokuusta kesäkuuhun 62 000:lla.

Eurostatin tilaston mukaan Suomen työttömyysaste oli kesäkuussa 7,1 prosenttia.

Tilastokeskus ja työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisivat viime viikolla myös omat työllisyyslukunsa. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen trendi oli 74,1 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden kesäkuussa.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaiseman Työnvälitystilaston mukaan työttömien työnhakijoiden määrä nousi 4  900 ihmisellä viime vuoden kesäkuusta.

Lue myös: Yritysten luottamus tulevaan laski – korkeat korot, alhainen kysyntä ja työvoimapula laskevat odotuksia

Sekä työttömien että työllisten määrä kasvoi – alivaltiosihteeri selittää, mistä työmarkkinoiden paradoksi johtuu

Hallitus leikkaa ansiopäivärahaa jopa sadoilla euroilla – uudistuksen piirre voi osua tavoitteen kannalta omaan nilkkaan

Tuoreimmat aiheesta

Työllisyys