Huonoja uutisia Suomen työllisyydestä

1.03750412
Työttömyys kasvoi Suomessa toukokuussa, ilmenee Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisemista työllisyystiedoista.All Over Press
Julkaistu 26.06.2024 15:22

MTV UUTISET – STT

Työttömyys kasvoi Suomessa toukokuussa, ilmeni Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisemista työllisyystiedoista.

Työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli toukokuussa 15–74-vuotiaita työllisiä 35 000 vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten ja myös työttömien määrä kasvoi vuoden takaisesta 33 000 ihmisellä samassa ikäluokassa.

15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli toukokuussa 8,2 prosenttia.

20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku puolestaan laski toukokuussa 76,9 prosenttiin, kun vastaava luku oli huhtikuussa vielä 77,0 prosenttia ja vuosi sitten toukokuussa 78,3 prosenttia. Työvoimatutkimuksesta ilmenee, että työllisyysasteen trendiluku on tasaisesti hiljalleen laskenut vuoden 2022 marraskuusta, jolloin se oli 78,5 prosenttia.

Tilastokeskuksen työllisyysasteen trendiluku on kausitasoitettu lukema, jolla keskus pyrkii antamaan tasaisemman kuvan työllisyyden pitkän aikavälin kehityksestä.

Ekonomisti: Rakennusalan tilanne selittää

Työvoimatutkimuksen mukaan työllisten miesten ja naisten määrä kehittyi eri suuntiin: naisten työllisyys parani vuoden takaisesta, mutta miehillä kävi toisinpäin.

Suomen Yrittäjien ekonomisti Roope Ohlsbom arvioi keskiviikkona tiedotteessa, että sukupuolten välistä eroa työmarkkinoilla selittää osin miesvoittoisen rakennusalan vaikeudet.

– Varsinkin rakennusalan kriisi ja sen seurauksena lisääntyneet konkurssit näkyvät selvästi työttömien määrän kasvussa, Ohlsbom sanoo tiedotteessa.

Koska rakennusalalla ei ole näköpiirissä käännettä parempaan, arvioi hän työmarkkinan jatkavan heikkenemistä. Hän myös arvioi, että hallituksen syksylle ajoittama arvonlisäveron nosto voi hidastaa talouden palautumista.

Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi keskiviikkona omat työnhakijatilastonsa toukokuulta. TEM:n julkaisemien tietojen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä nousi toukokuussa 27 500 ihmisellä vuoden takaisesta yhteensä 266 400 ihmiseen. Luku sisältää työ- ja elinkeinotoimistojen sekä kuntakokeilujen asiakkaat sekä ihmiset, jotka ovat kokoaikaisesti lomautettuina.

TEM ja Tilastokeskus määrittelevät työllisyyttä koskevat luvut eri tavoin, joten luvut eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

Työpaikkoja oli TEM:n mukaan avoinna toukokuussa 93 700, mikä oli 56 800 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi tiedotteessa, että työllisyysluvut ovat osin odotettua parempia. Hänen mukaansa työllisyyttä on kuitenkin kannatellut julkisen sektorin työpaikkojen kasvu.

– Juuri nyt olen huolissani yksityisen sektorin työvoiman kysynnän hiipumisesta. Uusien avoimien työpaikkojen surkea määrä kertoo työvoimatarpeen rajusta jarrutuksesta, Appelqvist arvioi.

Tuoreimmat aiheesta

Työllisyys