Suomen työllisyys laski maaliskuussa vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus.
Keskiviikkona julkaistun työvoimatutkimuksen tietojen mukaan työllisiä 15–74-vuotiaita oli maaliskuussa 52 000 vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.
Työttömiä oli puolestaan maaliskuussa 60 000 enemmän vuoden takaiseen nähden. Maaliskuussa työttömyysasteen trendiluku oli 15–74-vuotiaissa 8,1 prosenttia. 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku laski maaliskuussa 77,4 prosenttiin.
Tilastokeskuksen mukaan sekä miesten että naisten työttömyys kasvoi maaliskuussa viime vuodesta.
Myös työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) keskiviikkona julkaisemien tietojen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi maaliskuussa vuodentakaisesta. TEM:n mukaan maaliskuussa työttömiä työnhakijoita oli 286 100, mikä oli 32 300 enemmän kuin vuosi sitten.
TEM ja Tilastokeskus määrittelevät työllisyyttä koskevat luvut eri tavoin, joten luvut eivät ole keskenään vertailukelpoiset.
Hypon Keskinen: Palkkasumma polkee paikallaan
Asuntokauppaan erikoistuneen Suomen Hypoteekkiyhdistyksen eli Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi, että maaliskuun laskeneista luvuista huolimatta työllisyys kannattelee Suomen taloutta.
– Vaikka ansiotaso kohoaakin tänä vuonna inflaatiota kovemmin, polkevat palkkasummat paikallaan, kun työttömyys kasvaa ja korkea työllisyysaste selittyy myös osittain osa-aikatyöllä, Keskinen sanoo Hypon tiedotteessa.
Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen puolestaan arvioi, että lyhyellä aikavälillä maaliskuussa käynnissä olleet lakot näkyivät lomautusten ja irtisanomisten määrässä.
– Tuoreimpien lukujen valossa talouden suunnan voi odottaa kääntyvän aikaisintaan vuoden lopulla, Malinen toteaa Suomen Yrittäjien tiedotteessa.
Uusimmat
-
11:38
Helsingin kaupungin verkkosivuilla käynnissä palvelunestohyökkäys
-
11:32
Kalle Rovanperältä lupaavaa herkuttelua – nyt apuna vielä valttikortti
-
11:15
Pikaratikka kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
11:08
Posti aloittaa jälleen muutosneuvottelut – jopa 250 voi saada potkut
-
10:58
13-vuotias poika pakotettiin maksumieheksi Espoossa – viidakkoveitsellä aseistautunut ryöstäjä sai saaliksi neljä energiajuomaa
-
10:48
Nuoret kokevat laajasti häirintää asiakaspalvelutyössä – nämä alat nousevat esiin
-
10:45
Poliisi: Nuoret pahoinpidelleet toisiaan Espoossa
-
10:28
Salkkarit-tähti Axel Milliam ja Yasmin-rakas: Kihlat!
-
10:27
Putinin armeija harjoittelee taktisten ydinaseiden käyttöä
-
10:12
FT: Suomi vahvistaa valmiuttaan sotaan – "Taso vertaansa vailla"
-
10:00
Tiesitkö tätä hapankorpusta? Leipäasiantuntijat muistuttavat tärkeästä seikasta
-
09:53
Olkiluoto 2:n vuosihuolto venyy
-
09:52
Ratkesiko snookerin MM-finaali tähän? Massiivinen hetki päätti pelipäivän – "Paljon jännitystä"
-
09:46
Paljastus Jari Saarion leikkauksen kulisseista: amputaatio keskeytettiin viime hetkellä
-
09:42
Sarjavaras iski – kohteena postilähetykset
-
09:42
Israelin armeija haluaa 100 000 Rafahin asukkaan siirtyvän – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
09:26
Putin valvoi viime yön Moskovan pormestarin kanssa
-
09:22
Toronton NHL-tähti Tre Kronoriin
-
09:18
Ponsse vähentää yli 20 työpaikkaa Suomessa
-
09:15
Donald Trump otti kunniaa F1-kuskin uran avausvoitosta – tallilta kylmä tiedote ex-presidentin vierailusta
-
Lataa lisää