Euroopan etsityimpiin rikollisiin kuulunutta miestä syytetään hämärästä urheiluautokaupasta – tapaus oikeudessa Turussa
Varsinais-Suomen käräjäoikeus aloitti tänään oikeudenkäynnin, jossa pääsyytettynä on viime kesänä kiinni jäänyt, pitkään poliisia pakoillut rikollinen.
Syyttäjä vaatii Jan Johannes Salmiselle vähintään kuuden vuoden vankeustuomiota rikossarjasta, jossa hän välitti Suomeen varastettuja tai muutoin rikollisin keinoin hankittuja autoja. Syyttäjän mukaan rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2018–2019.
MTV kertoo Salmisen nimen jo nyt, sillä hän ollut rikostensa tiimoilta laajasti esillä ja antanut aiheesta haastatteluja. Hän on ollut tapauksen tiimoilta vangittuna viime syyskuusta asti.
Salmista syytetään myös muun muassa törkeistä petoksista ja törkeästä rahanpesusta. Nämä liittyvät esimerkiksi siihen, että Salminen on syyttäjän mukaan ottanut varausmaksun urheiluautosta, jota hänelle ei ole ollut aikomustakaan toimittaa ostajalle.
Syyttäjän haastehakemuksesta käy ilmi, että Salmisen välittämät autot ovat olleet peräisin muun muassa Italiasta, Sveitsistä ja Espanjasta. Ainakin osa autoista on ollut arvokkaita ja näyttäviä urheiluautoja, kuten Porsche 911 Cabriolet, josta Salminen otti haasteen mukaan vastaan 35 000 euron varausmaksun. Mercedes S500 Cabriolet -urheiluautosta hän taas otti vastaan 77 500 euron kauppahinnan.
Syyttäjä luonnehtii toimintaa laajamittaiseksi ja ammattimaiseksi.
– Rikoksen kautta saatu omaisuus on ollut erittäin arvokas, kyse on ollut kansainvälisestä rajat ylittävästä rikollisuudesta, haastehakemuksessa sanotaan.
Jutussa on Salmisen myös kuusi muuta syytettyä, jotka ovat auttaneet Salmista.
Kaikki syytetyt kiistävät syytteet. Salminen perustelee kiistoaan sillä, ettei hän ole ollut tietoinen siitä, että autot ovat olleet rikoksella hankittuja.
Pakoili poliisia yli 1600 päivää
Salminen oli pitkään yksi Euroopan etsityimmistä rikollisista ja pakoili poliisi yli 1600 päivää.
Neljä ja puoli vuotta kestäneen pakoilun Salminen vietti Espanjassa ja Portugalissa. Hän jäi lopulta kiinni Malagan maakunnassa Espanjassa viime elokuussa.
– Kun olin Italiassa vuonna 2019, sain viestin, että älä matkusta ainakaan omilla henkilöpapereilla. Tuntui vähän epäreilulta ja ylilyönniltä, kun näin omat kasvoni etsityimpien listalla, Salminen kertoi MTV:lle maaliskuussa.
– En ole kuitenkaan tappanut ketään enkä tehnyt mielestäni niin vakavia rikoksia, että minut sinne kuului laittaa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Salmisen viime lokakuussa ehdolliuseen vankeuteen törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Salminen kertoi Rikospaikan haastattelussa, että kiinnijäänti oli lopulta hänelle helpotus.
– Pakoreissu venähti vähän pitkäksi, mutta tehty mikä tehty.
Salmisen viimeisimmän asian käsittely päättyy Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 25. huhtikuuta.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää