Rikospaikka: Euroopan etsityimpiin rikollisiin kuulunut Jan Salminen avautuu yli neljän vuoden pakomatkastaan – "Kiinnijääminen oli helpotus"

0:41img
Näin Jan Salminen kertoo ottamistaan riskeistä pakomatkansa aikana. Koko haastattelu illalla Rikospaikka-ohjelmassa.
Julkaistu 06.03.2024 13:49
Toimittajan kuva

Pekka Lehtinen

pekka.lehtinen@mtv.fi

Talousrikoksista tuomittu Jan Salminen kertoo illan Rikospaikan haastattelussa neljä ja puoli vuotta kestäneestä pakoilustaan Espanjassa ja Portugalissa.

Euroopan etsityimpien rikollisten listalla ollut Salminen jäi lopulta kiinni Malagan maakunnassa Espanjassa elokuussa.

– Se oli helpotus. Sen jälkeen vain nukuin, Salminen sanoo.

Pitkä pakomatka ja jatkuva kiinnijäämisen pelko olivat tulleet painajaisina myös uniin ja aiheuttaneet vuosien aikana kovaa stressiä. Salminen myöntää, että hän oli pakoilun loppuvaiheessa alkanut jo ottaa tyhmiä riskejä.

– Kun olet etsintäkuulutettuna, tarvitset 10 000 elämää. Poliisi tarvitsee vain sen yhden. Yhden onnistumisen, että jäät kiinni, Salminen sanoo.

Lue myös: He ovat nyt Euroopan etsityimmät suomalaiset! Uudet kasvot ilmestyivät Europolin Most Wanted -listalle

Hän kertoo haastattelussa kiperistä tilanteista, joissa kiinnijääminen oli ollut jo lähellä ja paljastaa myös keskeisen syyn, joka alun perin vaikutti päätökseen pakoilla Suomen viranomaisia.

Salminen oli joutunut Europolin Most Wanted -listalle autokauppoihin liittyneistä talousrikosepäilyistä, joista hän kiinni jäätyään sai vuoden ehdollista vankeutta. 

38-vuotias Salminen istuu edelleen tutkintavankeudessa Vantaan vankilassa, koska häntä epäillään myös törkeästä rahanpesusta. Oikeudenkäynti jutussa alkanee kevään aikana.

Katso Jan Salmisen koko haastattelu keskiviikkona MTV Katsomossa ja Rikospaikassa MTV3-kanavalla.

Lue myös: Vuosia poliisia pakoilleen Jan Salmisen puoliso kertoo kiinniottohetkestä Espanjassa – avovaimo helpottui: "Nyt tämä piileskely on ohi"

Tuoreimmat aiheesta

Rikospaikka