Euroopan pörssit avasivat sukeltaen

Osakekurssit ovat pudonneet Aasiassakin markkinoiden pelätessä Kreikan eroa eurosta.
Osakekurssit ovat pudonneet Aasiassakin markkinoiden pelätessä Kreikan eroa eurosta.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 29.06.2015 11:30

MTV UUTISET - STT

Euroopan pörsseissä viikko on avautunut selvään laskuun Kreikka-huolten painaessa.

Helsingissä yleisindeksi putosi avauksessa 3,6 prosenttia. Kello yhdentoista aikaan lasku tasaantui pariin prosenttiin.

Frankfurtissa, Pariisissa ja Amsterdamissa tultiin avauksessa alas yli 4 prosentin vauhdilla.

Ateenan pörssi tiedotti pysyvänsä kiinni ensi viikkoon asti. Rahoitusmarkkinat avautuvat tällä tietoa tiistaina eli päivä paikallisten pankkien avautumisen jälkeen.

Kreikan tilanne on heijastunut myös valtionlainakorkoihin. Heikompien eurotalouksien Italian ja Espanjan koroissa on näkynyt nousua, kun taas turvalliseksi koettujen Saksan valtionlainojen korot ovat olleet laskussa.

Espanjan ja Saksan välinen korkoero on venähtänyt korkeimmalle tasolleen liki vuoteen.

Tuoreimmat aiheesta

Kreikka