Euroviisujen ympärillä kuohuu – Yle: Windows95man keskusteli tilanteesta toisen viisuedustajan kanssa

9:43img
Windows95man paljastaa, miten Euroviisujen virallinen sivusto reagoi heidän nimeensä: "Olemme varautuneet kaikkeen"
Julkaistu 23.02.2024 19:52
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Euroviisujen ympärillä kuohuu paljon, sillä moni maa on vaatinut Israelin sulkemista ulkopuolelle.

Windows95man, oikealta nimeltään Teemu Keisteri sekä Henri Piispanen edustavat Suomea tämän vuoden Euroviisuissa Ruotsin Malmössä. Suomen viisuedustajakaksikko oli Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa kertomassa ajatuksistaan Uuden Musiikin Kilpailun -voiton jälkeen. 

Voittohuuma oli ylimmillään, kun kohu Euroviisujen ympärillä kasvoi. Useat maat ovat vaatineet Israelin sulkemista viisujen ulkopuolelle Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisen sodan vuoksi. Windows95man mietti osallistumista viisuihin muutamien päivien ajan.

– Uskon, että olemme molemmat todella optimistisia ja iloisia ihmisiä, niin kolme päivää olivat aika rajua. Tuli aika rajua viestiä. Harkitsemme ja päätimme, että se on parempi lähteä, Windows95man sanoo.

Lue myös: Israelilaismedia: Israelin viisukappale saatetaan hylätä – EBU tarkistaa sanoitukset

Ohjelman juontaja tiedusteli Suomen viisuedustajilta, aikovatko he puhua Israel-boikotista Euroviisuissa. 

– Me teimme lehdistötiedotteen, missä kerroimme kaikki, mitä haluamme sanoa ja nyt me haluamme keskittyä showhun ja siihen musiikkiin. 

Lue myös: Windows95man lähtee edustamaan Suomea Euroviisuihin

Windows95man kertoo kuitenkin keskustelleensa Skypessä tilanteesta toisen viisuedustajan kanssa.

Me kaikki esiintyjät olemme tavallaan samassa jamassa. Se tuntuu kaikista eniten luontevalta olla niiden kanssa yhdessä ja yhdessä koittaa saada Ebu tekemään oikeita ratkaisuja - ja saamaan Israel pois kisoista.

Lue myös: Yle: Kolme hallintoneuvoston jäsentä vaatii Israel-boikottia Euroviisuihin

Israelin viisukappale October Rain saatetaan hylätä poliittisen sanoman vuoksi, uutisoi israelilaismedia Ynet. Lehden mukaan EBU tutkii parhaillaan huolellisesti kappaleen sanoituksia ja prosessi on lehden mukaan hyvin luottamuksellinen.  

Israelin viisuedustaja Eden Golanin kappale piti julkaista jo viime viikolla. Lehden mukaan kappaleen julkaisua siirrettiin siksi, että EBU pyysi saada tarkistaa kappaleen sanoitukset, ettei se sisällä poliittisia kannanottoja.  

Lähteet ovat kertoneet Ynetille, että EBU aikoo hylätä kappaleen. Israelin yleisradioyhtiö Kan ilmoittaa verkkosivuillaan maan jäävän kokonaan pois tämän vuoden Euroviisuista, jos EBU ei hyväksy October Rain -kappaleen sanoituksia.

Tuoreimmat aiheesta

Windows95man