Jesse Markinin UMK-finaalikappale sai hyvän vastaanoton julkaisunsa jälkeen.
Neljäs euroviisuedustajan paikkaa tavoitteleva kappale julkaistiin tiistaina 16. tammikuuta. Vuorossa oli Uuden Musiikin Kilpailu -finalisti Jesse Markinin kappale Glow, joka julkaistiin puolenyön aikaan Youtubessa musiikkivideonsa kera.
Viisukansalaiset ovat jälleen rientäneet kommentoimaan kisakappaletta. Kommenteissa toistuu useiden toteamus siitä, että kappale on hyvin tanssittava.
– Tätä musiikkia kuuntelisin myös ilman UMK:ta ja Euroviisuja. Kiva positiivinen fiilis näinä synkkinä aikoina. Tekee mieli tanssia. Ja minusta on todella rohkeaa Jesseltä ottaa kantaa yksittäisenä artistina euroviisuihin osallistumiseen. On myös epäreilua Yleltä, että hänen oli pakko ottaa yksittäinen kanta.
– Rakastan sitä, kuinka ajankohtaisia ja moderneja UMK-kappaleet ovat tänä vuonna.
– Tämä on yksi niistä kappaleista, jotka, jos ne valittaisiin, alisuoriutuisivat kilpailussa mutta räjähtäisivät radiosoitossa sen jälkeen. UMK julkaisee tänä vuonna hyvää tuotetta.
Markin ilmoitti edellisviikolla, että mikäli hänet valitaan Suomen euroviisuedustajaksi ja Israel on mukana kilpailussa, ei hän aio osallistua Malmön Euroviisuihin.
– En aio osallistua Euroviisuihin, jos Israel osallistuu. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi osallistua, mutta koen, että tässä vaiheessa on tärkeämpää tehdä näkyväksi ihmisoikeusasiat, Markin kertoi Instagramissa julkaisemassaan päivityksessä.
– Samalla olen sitä mieltä, että kuka tahansa sitten Suomea Euroviisuihin lähtee edustamaan, kuuntelee suomalaisten ääntä. Koen, että moni suomalainen on tästä kyseisestä asiasta samaa mieltä kuin minäkin. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Toivotaan, että EBU tekee jonkinlaisen päätöksen tämän Israelin suhteen ja Suomen kanssa päästään Mälmöön kattelemaan meininkejä, Markin lisäsi.
EBU on vahvistanut, että Israel saa osallistua vuoden 2024 Euroviisuihin. Useat maat ovat vaatineet Israelin sulkemista Euroviisujen ulkopuolelle Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisen sodan vuoksi. Myös Yleä on vaadittu vetäytymään Euroviisuista, mikäli Israel on mukana kilpailussa.
Jesse Markinin Glow-kappaleen kuulet ja näet alla olevalta videolta.