Euroviisujen selostaja Mikko Silvennoinen ja asiantuntija Anna Muurinen arvioivat syitä sille, miksi Suomi on nykyään niin lupaava ja korkeita odotuksia asettava viisumaa.
Suomen euroviisuedustaja valittiin Uuden Musiikin Kilpailun finaalin myötä lauantaina 8. helmikuuta, ja Erika Vikman lähtee toukokuussa Sveitsin Euroviisuihin kappaleellaan Ich komme.
Euroviisujen Suomen kommentaattori Mikko Silvennoinen ja viisuasiantuntija Anna Muurinen vierailivat Huomenta Suomessa UMK-finaalia seuraavana aamuna sunnuntaina 9. helmikuuta.
Tunnetusti Suomen viisuhistoria on monivaiheinen: olemme saaneet Euroviisut kerran kotimaahamme Lordin voiton myötä vuonna 2006, mutta menestys ennen sitä ja sen jälkeenkin on ollut vaihteleva. Viime vuosina Suomesta on tullut kuitenkin hyvin vakavasti otettava viisumaa, jonka tekemisiä seurataan kansainvälisissäkin viisupiireissä tarkasti.
Lue myös: Käärijä on edelleen hieman hämillään Euroviisuista: "Vie vielä aikaa miettiä sitä"
Muurisen mukaan selkeä virstanpylväs tässä suhteessa oli Käärijän menestys vuoden 2023 Euroviisuissa, jolloin artisti hävisi karvaasti viisut Loreenille, vaikka sai ruotsalaisartistia reilusti enemmän yleisöpisteitä.
– Meillä tuli tämmöiset supersankarihahmot viisuedustajiksi. Mielestäni Windows95man oli myös sitä, ja nyt meillä on tällainen power woman.
Eurooppalaiset ovat Muurisen arvion mukaan syttyneet viime vuosina nähtyihin suomalaisiin viisuesityksiin, joissa on tarjottu hieman erilaista mielenmaisemaa ja maailmaa kolmen minuutin ajaksi. Muurisen mielestä tänä vuonna ei tulla niin sanotusti "vitsillä sisään" vaan "mielettömällä itsevarmuudella".
Silvennoinen kertoi myös olevansa tyytyväinen siihen, että tänä vuonna Euroviisuihin lähtee Suomesta jokseenkin erityylinen kappale kuin parina aiempana vuonna.
– Ihan fresh, ettei me nyt tulla vitsillä sisään, se oli ihan kivaa kaksi vuotta, mutta nyt me tullaan naisenergialla sisään ja se viesti on todella tärkeä. Mielestäni on tärkeää, että meillä on jotain sanottavaa Euroviisuissa. Erikalla on jotain sanottavaa niissä haastatteluissa. Odotan todella hänen esiintymistään siellä.
Lue myös: Erika Vikman paljastaa kokeneensa karun yllätyksen kesken ratkaisevan esityksen: "Iski kauhu"
Muurinen on pistänyt merkille tänä vuonna kansallisia viisukarsintoja seuratessaan, että etnomusiikki sekä kansalliset kielet ovat selkeästi tehneet suurta nousua viisupiireissä. Suomesta kisoihin lähtee jälleen suomenkielinen kappale, ja sen lisäksi Euroviisuissa tullaan kuulemaan myös ainakin latviaa, espanjaa, albaniaa sekä montenegroa.
– Se on ihan mahtavaa. Ei ole enää standardimusiikkia, nyt mennään sellaisella omalaatuisuudella, Muurinen analysoi.
Vikman kappaleineen on Muurisen ja Silvennoisen mukaan erittäin kova haastaja Euroviisuihin ja hän erottuu selkeästi joukosta.
Edellisvuonna Euroviisut järjestettiin Ruotsin Malmössa, jossa tapahtuman yllä oli synkkä poliittinen varjo. Tilanne Euroviisujen aikaan oli hyvin tulenarka tapahtuman saatua äärimmäisen ankaraa kritiikkiä osakseen siitä, ettei Israelia suljettu ulos kilpailusta siitä. Syynä vaatimuksille sulkea Israel ulos Euroviisuista oli maan käymä sota Gazan kaistalla terroristijärjestö Hamasia vastaan, joka on vaatinut kymmeniä tuhansia kuolinuhreja, joista suurin osa on siviilejä.
Tilanne koettiin kaksoismoralistikseksi, sillä esimerkiksi vuonna 2022 Venäjä suljettiin Euroviisuista ulos samantien sen aloitettua laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.
Muurinen kertoi toivovansa, ettei tänä vuonna se, että maailmassa eletään monin tavoin raskaita aikoja, tulisi vaikuttamaan Euroviisuihin. Viime vuonna Muurinen oli jopa miettinyt, mikä tulee olemaan Euroviisujen tulevaisuus.
– Toivotaan, että kaikki menee hyvin, mutta tämänkaltainen show'han juuri vie meidät pois niistä raskaista ajoista. Täytyy sanoa, että en miettinyt elämän tuskaa näiden kolmen minuutin aikana kertaakaan.
Silvennoinen uskoo, että boikotteja tullaan näkemään tänäkin vuonna, sillä Israel kisaa Euroviisuissa tänäkin vuonna. Viisuselostaja toivoisi, että boikotit kohdistuisivat Suomessa esimerkiksi kauppasuhteisiin Israelin kanssa.
Israelin ja Hamasin välille solmittiin tammikuun lopussa ainakin kuusi viikkoa kestävä tulitauko, mutta tilanne on yhä äärimmäisen herkkä ja epävarma. Konflikti alkoi lokakuussa 2023.
– Mikä lämmitti sydäntäni eilen (UMK-finaalissa), oli se, että yleisössä oli Palestiinan lippuja ihan eturivissä ja niitä näkyi Erikankin esityksen aikana, eli Yleisradiolle tämä ei ole ongelma.