Everstin ovela suunnitelma hämäsi vastustajan totaalisesti – USA:lle voitto ilmataistelussa Vietnamin sodassa vain 13 minuutissa

Loppuvuodesta 1966 Yhdysvaltain ilmavoimat kohtasi Vietnamin sodan taivaalla uuden, kasvavan uhan.

Aiemmin yhdysvaltalaisten ilmapommituksia oli uhannut lähinnä Pohjois-Vietnamin armeijan ilmatorjunta, kunnes USAF oli ottanut käyttöön uuden suojajärjestelmän. Ilmavoimien Republic F-105 Thunderchief -hävittäjäpommittajien kantama QRC-160-häirintäsäiliö oli osoittautunut tehokkaaksi keinoksi ilmatorjuntaohjuksia sekä tykkitulta ohjaavaa tutkaa vastaan.

MiGit hätiin

Ilmatorjunnan pettäessä Pohjois-Vietnamin armeija joutui kehittämään uuden taktiikan: se turvautui entistä enemmän lukumääräisesti pieniin ilmavoimiinsa. Erityisesti uudet neuvostoliittolaisvalmisteiset MiG-21-torjuntahävittäjät osoittautuivat kelpo työkaluiksi.

Maatutkan avulla tilannetta seuraavien taistelunjohtajien ohjauksessa MiG-21:t lähtivät torjuntatehtäviin vain tilanteissa, joissa sekä yhdysvaltalaisten konemuodostelmat että sää suosivat vietnamilaisten taktiikoita.

MiG-21:t lähestyivät F-105-osastoja takaapäin, laukaisivat lämpöhakuiset ohjuksensa ja katosivat nopeasti. Vietnamilaisille riitti, että Thunderchiefit joutuivat itsepuolustuksena pudottamaan pommilastinsa ennen kohdetta, mutta jos hyökkäys johti amerikkalaiskoneiden tuhoutumiseen, aina parempi.

Ilmasodan ykkösnyrkkinä käytetty McDonnell F-4 Phantom II -kalusto taas ei kantanut uusia häirintäsäiliöitä, joten ilmatorjunta keskittyi niihin. Niinpä Phantomit eivät kyenneet saattamaan Thunderchiefejä kohdealueelle.

Yhdysvallat olisi voinut pommittaa tutka-asemia ja johtokeskuksia, mutta se ei halunnut tehdä niin, koska rakennuksissa saattoi olla myös neuvostoliittolaista tai kiinalaista henkilöstöä.

Eversti Olds oli jo elävä legenda

Jotain oli kuitenkin tehtävä, ja USAF:n 8. taktisen lennoston uudella komentajalla oli ajatus siitä, mitä.

Hieman kulunutta sanontaa lainatakseni: Eversti Robin Olds oli sen luokan hävittäjälentäjä, että hänen pilottilaseillaankin oli pilottilasit.

Ensimmäisen maailmansodan hävittäjälentäjän poika Olds syntyi vuonna 1922, varttui isän palvellessa lentotukikohdissa ja valmistui itse West Pointin kadettikoulusta 1943. Olds ehti mukaan toisen maailmansodan loppuvaiheisiin Euroopassa, jossa hän 107 taistelulennolla pudotti 12 viholliskonetta ja tuhosi 11,5 maassa olevaa koneyksilöä. 22-vuotiaana hän oli ylennyt majuriksi ja toimi laivueenkomentajana.

Vietnamin sodan aikaan Olds oli jo elävä legenda: sääntöjenvastaiset lentäjänviikset kasvattanut, suorapuheisuutensa vuoksi esimiehissään ärtymystä herättänyt ammattisotilas, joka taisteli kovaa ja joi liikaa.

Olds nimitettiin Ubonin lentotukikohdassa Thaimaassa sijaitsevan 8. taktisen lennoston komentajaksi syyskuun 1966 lopussa. Esittäytyessään alaisilleen eversti kertoi aikovansa lentää aluksi tulokaslentäjän roolissa kunnes oppisi tehtävänsä. Sen jälkeen hän johtaisi joukkoaan taisteluun edestä.

Myöhemmin syksyllä Olds kehotti esimiehiään tekemään jotakin kasvavalle MiG-uhalle. Eversti sai luvan keksiä suunnitelman, tosin sillä rajoituksella, että ilmavoimat ei saisi hyökätä pohjoisvietnamilaisiin lentotukikohtiin.

Niinpä Olds ja hänen läheisimmät alaisensa kehittivät suunnitelman, jossa ilmavoimen Phantomit vain kiertelisivät tukikohtien päällä ja estäisivät vietnamilais-MiG:ien pakenemisen Kiinan puolelle. Sitten koneista joko loppuisi polttoaine tai Phantomit tuhoaisivat ne.

Phantom-hävittäjät teeskentelivät olevansa Thunderchiefejä

Seuraava oivallus oli suorastaan nerokas.

Yhdysvaltain käyttämät taktiikat olivat muodostuneet jokseenkin rutiininomaisiksi, joten pohjoisvietnamilaiset tiesivät hyvin, miten vastustaja toimii. Lisäksi vietnamilaisten signaalitiedustelukyky oli hyvällä tasolla, joten he pystyivät kuuntelemaan USAF:n radiokeskusteluja ja tunsivat F-105-kaluston häirintäsäiliöiden lähettämät signaalit.

Oldsin suunnitelmassa Phantom-hävittäjät teeskentelivät olevansa Thunderchiefejä. F-4:t lentäisivät samanlaisessa muodostelmassa, samoilla nopeuksilla ja reiteillä kuin F-105:t tavallisesti. Phantom-lentäjät käyttäisivät Thunderchiefien radiokutsuja, ja pisteenä i:n päälle Phantomeihin saatiin asennettua aiemmin vain Thunderchiefien käyttämät häirintäsäiliöt.

Operaation nimeksi annettiin "Bolo" ulkoisesti harmittoman näköisen filippiiniläisen machete-veitsen mukaan. Tammikuun 2. päivänä 1967 nähtäisiin, tarttuisiko Pohjois-Vietnamin ilmavoimat syöttiin.

Koko taistelu kesti 13 minuuttia

Itse operaatio tukitoimintoineen oli massiivinen: 56 F-4C:tä, 24 F-105:tä, 16 F-104:ää plus ilmatankkauskoneet, elso-erikoiskoneet, tutkakoneet sekä pelastusjoukot.

Taistelu käytiin Phúc Yênin lentotukikohdan päällä iltapäivällä 2. tammikuuta, jonne Oldsin johtama neljän Phantomin parvi saapui ensimmäisenä. Taivas oli pilvien peittämä, ja tyhjä. Olds pohdiskeli, tulisiko operaatio keskeyttää.

Kun seuraava Phantom-parvi saapui paikalle, niitä tervehti joukko pilvikaton läpi nousevia MiG-21-koneita. Vietnamilaiset taistelunjohtajat olivat viivyttäneet lähtöä olosuhteiden vuoksi, mutta nyt puolustajat olivat ilmassa metsästämässä F-105-koneita.

Pommilastissa olevien Thunderchiefien sijaan taivas olikin täynnä ilmataisteluohjuksilla varustettuja Phantomeita.

Taistelu oli ohi kolmessatoista minuutissa, ja sen aikana yhdysvaltalaiskoneet pudottivat seitsemän konetta, mikä oli lähes puolet Pohjois-Vietnamin tuolloisesta MiG-21-arsenaalista. Yhtään amerikkalaiskonetta ei tuhoutunut.

Olds ja hänen tutkaoperaattorinsa luutnantti Charles Clifton saavuttivat yhden ilmavoiton, asiaankuuluvasti taistelun ensimmäisen.

Neljä päivää myöhemmin kaksi F-4C:tä lensi tiedustelukonetta jäljitellen tiukassa muodostelmassa niin, että ne näyttivät tutkassa vain yhdeltä kaiulta. Tämä houkutteli ilmaan neljä MiG-21:tä, joista Phantomit pudottivat kaksi.

Pohjois-Vietnamin ilmavoimat oli menettänyt yhdeksän kuudestatoista MiG-21:stään, minkä jälkeen loput koneet määrättiin operatiiviseen lentokieltoon. Taktiikoiden uudelleenarvioinnin aiheuttama tauko kesti kolme kuukautta, joskin tiedämme hyvin, kumpi osapuoli lopulta voitti Vietnamin sodan.

Loistava, mutta ei täydellinen

Vaikka suunnitelma oli loistava, operaatio Bolo ei ollut täydellinen. Myöhemmässä analyysissa on todettu, että Oldsin suunnitelmat perustuivat hyvin tarkkoihin ajoituksiin siinä, missä minkäkin koneparven tuli kulloinkin olla. Jos vastustaja olisi reagoinut syöttiin toisin, olisi lopputuloskin voinut olla täysin erilainen. Toisaalta sankareillakin pitää olla matkassaan myös hieman tuuria.

Robin Olds lensi yhteensä 105 taistelulentoa Pohjois-Vietnamin yllä. Esikuntatehtävissä hän yleni vielä prikaatikenraaliksi, mutta miehen suorasuinen ja konflikteja pelkäämätön tyyli esti kohoamisen ilmavoimien merkittävimpiin virkoihin. Hän jäi eläkkeelle 1973 ja kuoli 84-vuotiaana 2007.

Perjantaina 1. lokakuuta 2021 Coloradossa sijaitseva ilmavoimien akatemia kunnioitti entisen komentajansa muistoa paljastamalla Oldsia esittävän patsaan.

Amerikkalaiset rakastavat sotasankareitaan, joten evp-kenraalista tuli eläkepäivinään suosittu puhuja.

Hänellä oli tapana aloittaa esityksensä seisomalla yleisön edessä muutaman sekunnin ajan täysin hiljaa. Ja kun Robin Olds viimein avasi suunsa, hän huusi.

"MINÄ OLEN SOTURI!"