Lämmin alkukesä on ollut suotuisa koloradonkuoriaisen kehitykselle, varoittaa elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Vaikka kuoriaisesta ei ole toistaiseksi tullut havaintoja, Evira patistaa kaikkia perunanviljelijöitä tarkkailemaan kasvustoja omatoimisesti.
– Lämmin alkukesä on ollut suotuisa koloradonkuoriaisen kehitykselle, mutta ilmavirtaukset eivät pääsääntöisesti ole olleet kuoriaisten invaasiota suosivia. Viime kesä ei ollut suotuisa koloradonkuoriaisen kulkeutumiselle eikä kehitykselle Suomessa ja yhtään uutta koloradonkuoriaislöydöstä ei tullut, Eviran tiedotteessa todetaan.
Perunakasvustoissa sekä kuoriaisia että toukkia
Perunakasvustoissa voi tähän aikaan esiintyä sekä aikuisia kuoriaisia että toukkia. Ne syövät aluksi perunan lehdet reikäisiksi. Massoittain esiintyessään toukat syövät lehdet lähes kokonaan.
Toistaiseksi kaikki havaintoepäilyt ovat olleet kotelovaiheessa olevia leppäpirkkoja, jotka muistuttavat väritykseltään koloradonkuoriaisen toukkia.
Eviran mukaan Baltiassa ja Venäjällä talvehtineet yksilöt ovat jo nousseet perunakasvustoihin, joten kuoriaisia voi myös kulkeutua sopivien ilmavirtauksien mukana eteläiseen ja itäiseen Suomeen.