Vanhoja suomalaisia kuusistoja uhkaa kirjanpainajakuoriainen. Kaarnakuoriaisiin kuuluva puoli senttimetriä pitkä oleva hyönteinen voi suurissa laumoissa saada aikaan laajoja metsätuhoja.
Samuli Junttila, tutkijatohtori Helsingin yliopistosta, näyttää irronnutta kaarnapalaa, johon on kuin veitsellä kaiverrettu useita samanlaisia kuvioita. Kyseessä on kirjanpainajakuoriaisten tekemät syömäkuviot, jotka ovat lopulta aiheuttaneet kuusen kuoleman.
– Haltialan metsäalueella on kuollut kahden viimeisen vuoden aikana jopa sata kuusta pelkästään kirjanpainajakuoriaisten takia, Helsingin kaupungin metsävastaavana työskentelevä Vesa Koskikallio kertoo.
Lue myös: Suomessakin lentävät lepakot kantavat koronavirusta – tutkijat kertovat, miksei siitä tarvitse huolestua
Vaikka kirjanpainajakuoriainen kuuluu Suomen luontoon, Helsingin Keskuspuistossa kartoitetaan nyt ilmakuvauksen avulla, miten suuria tuhoja ne ovat ehtineet jo aiheuttaa.
Samalla pohditaan ennaltaehkäiseviä keinoja, jotta kuoriaisten määrä ei pääse kasvamaan.
– Puut, joissa on useita kirjanpainajakuoriaisia, pitäisi poistaa ennen kuin uusi kuoriaissukupolvi ehtii lähteä liikkeelle, Samuli Junttila Helsingin yliopistosta esittää.
Ilmastonmuutos vaikuttaa Suomen metsiin
Kirjanpainajakuoriaiset lähtevät liikkeelle, kun lämpötila nousee 18–20 asteeseen. Kuoriaiset pystyvät lentämään muutamia satoja metriä ja siirtyvät kuusesta toiseen ravinnon perässä.
– Jos on oikein lämmin kevät ja kesä, niin kuoriaisten määrä kasvaa rajusti, Koskikallio selittää.
Helsingissä huomattiin pari vuotta sitten lämpimän toukokuun myötä jopa kaksi kuoriaissukupolvea yhden kesän aikana. Tutkijoita huolettaakin ilmaston lämpeneminen, joka voi kasvattaa kirjanpainajakuoriaispopulaatiota entisestään.
– Vanhat kuusikot eivät kestäisi sellaista kirjanpainajien määrää, Koskikallio toteaa.
Lue myös: Keskelle Helsinkiä pesiytyneelle merikotkaparille perheenlisäystä – ”tänään varmistui, että on nähty poikanen”
Ilmaston lämpenemisen myötä Suomessa saattaa tulevaisuudessa kasvaa Koskikallion mukaan enemmän erilaisia puulajeja. Jalot lehtipuut pystyisivät kasvamaan entistä ylempänä Suomessa.
– Lämpötilan noustessa tänne saapuu myös uusia kasvitauteja ja sellaisia tuholaisia, jotka ovat aiemmin olleet pelkästään Keski-Euroopassa.