Lappeenrannasta Kaakkois-Suomesta on löytynyt uusi koloradonkuoriaisesiintymä, kertoo Ruokavirasto.
Myös Kouvolassa on tehty yksi varma havainto yhdestä kuoriaisesta.
Aiemmin heinäkuussa Ruokavirasto kertoi, että perunaa tuhoavia koloradonkuoriaisia oli löydetty Haminasta kahdelta eri viljelmältä.
Ruokavirasto kehottaa kaikkia Kaakkois-Suomen viljelijöitä tarkkailemaan perunakasvustojaan kuoriaisten varalta. Havainnoista on ilmoitettava Ruokavirastolle.
Koloradonkuoriaisen tunnistaa keltaisesta väristä ja mustista raidoista.
Ruokavirasto kertoo, että kuoriainen syö perunan lehdet reikäisiksi. Syödyt perunavarsistot muodostavat kasvustoon helposti havaittavia pesäkkeitä.
Koloradonkuoriainen ei ole Suomessa pysyvästi esiintyvä laji. Ruokaviraston mukaan kuoriaisia kulkeutuu Suomeen ajoittain ilmavirtausten mukana Venäjältä tai Baltiasta. Tavoitteena on, että se ei pääse asettumaan Suomeen.