Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen menehtyi eilen, 71-vuotiaana, pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Hermusen entinen aviomies Pertti Hermunen kertoo, että Anna-Kaisa Hermunen sairasti syöpää ja vietti viimeiset kuukautensa palvelutalossa.
Anna-Kaisa Hermusen poismeno oli ollut jo pitkään odotettavissa, sanoo edesmenneen toimittajan entinen aviomies Pertti Hermunen. Sairaus oli ollut pitkä.
– Siitä on jo pari vuotta, kun häneltä todettiin syöpä ja oli iso leikkauskin. Tammikuussa sitten todettiin Jyväskylän keskussairaalassa, että kaikki voitava on tehty, Hermunen sanoo.
Viimeiset kuukautensa Anna-Kaisa Hermunen vietti Pertti Hermusen mukaan Laukaan palvelutalossa.
– Hän oli viimeiseen asti iloinen eikä valittanut mistään. Helmikuussa hän ei enää halunnut nähdä, hän oli sen verran huonossa kunnossa.
Lue myös: Näin Hermunen kertoi elämästään MTV:n erikoishaastattelussa vuonna 2016: Asui erakkona, kertoi sairauksistaan eikä kaivannut enää julkisuutta
"Hän oli aina loistava sisustaja – kalliilla maulla toki"
Pertti Hermunen oli läheinen Anna-Kaisa Hermusen kanssa siitä huolimatta, että erosta on jo kauan.
– Anna-Kaisa asui Laukaalla ja meillä oli siellä lähellä iso talo voimalaitoksen pihalla. Se oli yhteinen Anna-Kaisan veljen ja siskonpojan kanssa. Olen käynyt siellä vuodesta 1973. Se oli kuin toinen koti, Hermunen kertoo.
– Ehdimme rakentaa monta yhteistä kotia. Hän oli aina loistava sisustaja – kalliilla maulla toki. Opettanut minulle paljon tyylistä.
Hermusen hautajaisia vietetään perhepiirissä ensi viikolla.
Hermunen tunnetaan parhaiten työstään toimittajana. Hän oli MTV3-kanavalla 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa nimikko-ohjelma Hermunen sekä Hermunen yönälkään.
Niitä ennen hän työskenteli MTV3:n uutisissa taloustoimittajana ja Yleisradiossa ajankohtaistoimituksessa.
Hermunen syntyi Laukaassa vuonna 1948.