Entiset työtoverit muistavat Anna-Kaisa Hermusen innostuvana ja ammattitaitoisena: "Hän oli äärimmäisen positiivisessa mielessä diiva ja tinkimätön journalisti"

24:34img
Anna-Kaisa Hermunen haastatteli Katri Helenaa vuonna 1992.
Julkaistu 14.05.2019 16:33
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Toimittaja Anna-Kaisa Hermunen kuoli eilen 71-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

MTV3:n entinen toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara oppi tuntemaan toimittaja Anna-Kaisa Hermusen, kun tämä työskenteli Maikkarilla.

– Hän oli äärimmäisen räiskyvä persoona ja hyvin tinkimätön journalisti viimeisen päälle. Hänelle oli ominaista se, että häntä ei lainkaan harmittanut se, että hän oli tähti, vaan hän oikeastaan nautti siitä tähteydestä. Lopulta hän kyllästyi siihen ja vetäytyi sitten julkisuudesta aikalailla totaalisesti.

– Hän oli äärimmäisen positiivisessa mielessä diiva ja hyvin ammattitaitoinen toimittaja.

Karhuvaaran mukaan Hermunen omistautui työlleen ja oli voimakkaasti yhtiön eli MTV3:n ihminen.

– Hänellä oli Yleisradio-tausta ja hän oli ollut Ylellä aluetoimittajana, mutta kun hän tuli MTV:lle, hän oli yltiöpäinen maikkarilainen. Hän omistautui totaalisesti työlleen ja teki erittäin pitkiä työpäiviä, entinen toimitusjohtaja kertoo.

Lue myös: Ex-aviomies: Anna-Kaisa Hermusen elämä päättyi vuosien syöpätaistelun jälkeen – "Tammikuussa todettiin, että kaikki voitava on tehty"

Elämässä kiinni oleva ihminen

Yleisradion toimittajana vuosikymmenien ajan työskennellut tunnettu toimittaja Mirja Pyykkö tutustui Anna-Kaisa Hermuseen 50 vuotta sitten.

– Minulla on ensimmäiset muistot Anna-Kaisasta vuodelta 1969, kun teimme yhdessä nuortenohjelma Laajakulmaa. Anna-Kaisa oli Lappeenrannassa töissä ja teki sieltä inserttejä. Välillä hän kävi Helsingissä työstämässä juttuja, Pyykkö kertoo.

Hermunen työskenteli Yleisradiossa vuosina 1972–1985 ja MTV3:ssa vuosina 1985–2001.

– Kun Anna-Kaisa siirtyi MTV:lle, meidän tiet erkanivat emmekä olleet enää tekemisissä. Meistä ei ehtinyt tulla sillä tavalla kavereita, että olisimme pitäneet yhteyttä vapaa-aikana.

Pyykkö muistaa Hermusen hyvänä toimittajana.

– Hän oli dynaaminen, aina innostunut ja nauravainen. Hän oli hyvin elämässä kiinni oleva tyyppi, Pyykkö muistelee.

Lue myös: Näin Hermunen kertoi elämästään MTV:n erikoishaastattelussa vuonna 2016: Asui erakkona, kertoi sairauksistaan eikä kaivannut enää julkisuutta

Tuoreimmat aiheesta

Anna-Kaisa Hermunen