Laulaja Anita Hirvonen kuuli Hermusen kuolemasta televisio-ohjelman kautta – muistelee nyt ystäväänsä MTV:n haastattelussa: ”Me pistettiin koulussa kyllä toimeksi”

23:45img
Julkaistu 16.05.2019 07:51

MTV UUTISET

Toimittaja Anna-Kaisa Hermusen lapsuusystävä, laulaja Anita Hirvonen suree maanantaina edesmennyttä luokkakaveriaan. Vajaat 20 vuotta sitten tehdyssä haastattelussa naiset puhuivat muun muassa siitä, minkälaisia vastoinkäymisiä kaksi vahvaa naista on kokenut elämässään.

Anita Hirvonen ja Anna-Kaisa Hermunen tutustuivat keskisuomalaisessa Laukaan yhteiskoulussa, jossa he olivat molemmat aikanaan näkyviä hahmoja.

–Me pistettiin siellä kyllä toimeksi. Järjestimme siellä kaikkea mahdollista, ja saimme opettajat muun muassa ostamaan kouluun äänentoistolaitteet, Hirvonen muistelee MTV Uutisten haastattelussa.

Hirvonen kertoo Hermusen olleen hänen itsensä tavoin jo nuorena voimakas hahmo.

1405-anna kaisa hermunen 2

–Enkä minä itse paljon jälkeen jäänyt, Hirvonen naurahtaa.

Kouluvuosien jälkeen Hirvosen ja Hermusen tiet erosivat. Vuosien varrella he ovat olleet toistensa kanssa tekemissä vain harvakseltaan.

–Jonkin yhteisen haastattelun teimme ja muutaman kerran kävin maalla Anna-Kaisaa moikkaamassa, Hirvonen kertoo.

”Egot eivät mahtunut samaan studioon”

Hirvonen luonnehtii aikuista Hermusta vahvaksi naiseksi.

–Hän oli voimakas persoona ja hieno ihminen, hyvä työssään ja yksi talk show -kulttuurin uranuurtajia Suomessa. Hermunen sai ihmiset paitsi puhumaan myös hämmästymään, häpeämään ja vaikka mitä muuta.

12. tammikuuta 2001 Hirvonen ja Hermunen kohtasivat Hermunen-show’n hauskassa ja välittömässä haastattelussa. Hermusen ihmetellessä, miksi he eivät olleet aiemmin tavanneet samoissa merkeissä, Hirvonen vitsaili, että heidän ”egonsa eivät vain olleet mahtuneet samaan studioon”.

Hirvonen kertoo Hermusen haastattelussa rankasta lapsuudestaan ja muun muassa koulukiusaamisesta, joka oli Hermuselle yhteisen koulutaustan vuosi tuttu asia. Lisäksi he puhuvat miehistä ja siitä, millaista oli elää sinkkuna.

Toisiaan he kiittivät rohkeudesta olla oma itsensä ja pohtivat sitä, mistä sellainen rohkeus kumpuaa.

”Toivotan Anna-Kaisalle hyvää matkaa”

Uutinen Hermusen kuolemasta tuli Hirvoselle täytenä yllätyksenä.

–En yleensä katso tv:tä aamulla, mutta satuin katsomaan Maikkarin Huomenta Suomea, kun uutinen kerrottiin. Kauhean surullinen ja paha mieli siitä tuli. En tiennyt edes sitä, että hän on sairaana. Kaikkihan me täältä lähdetään, mutta Hermunen lähti aika varhaisessa vaiheessa.

Hirvonen on itse viettänyt hiljaiseloa viime vuoden maaliskuusta, jolloin hän loukkasi polvensa keikkabussin portaissa.

–Polvivammaa on yritetty hoitaa eri tavoin, mutta syksyllä selviää, tarvitaanko vielä uusia operaatioita. Nyt sitä vain hoitaa itseään ja lepäilee. Ja minulla ovat hyvät tukiverkot ja kaverit, jotka ovat auttaneet, mistä olen kiitollinen. Hain onneksi jo 63 täytettyäni myös työeläkettä. Sen ansiosta olen pärjännyt taloudellisestikin ihan hyvin.

"Esiintymistä kaipaa ihan fyysisesti"

Keikkoja Hirvonen ei onnettomuuden jälkeen ole tehnyt.

–En halua mennä keikalle ottamaan säälipisteitä. Kuitenkin ihmiset tulevat sinne viihtymään. Toisaalta onhan Veskukin vetänyt keikkoja tuolin kanssa. Minun luonnekuvaani se ei kuitenkaan oikein sovi.

Palo esiintymään on yhä kova.

–Sitä kaipaa ihan fyysisesti. Ei täällä kotona kukaan minulle taputa. Olen esiintynyt yli 50 vuotta. Lauloin 5-vuotiaana Äänekosken kirkossa radionauhalle Mun kanteleeni kauneimmin. Taivaan isä oli ajatellut, että täytyy antaa tuolle tytölle jokin lahja, jolla hän pärjää elämässään ja jota kukaan ei voi häneltä viedä, Hirvonen pohtii.

Hermusta Hirvonen muistelee lämpimästi.

–Otan osaa omaisten suruun ja toivotan Anna-Kaisalle hyvää matkaa.

Tuoreimmat aiheesta

Anna-Kaisa Hermunen