F1-talli teki kammottavat tappiot

F1-talli Williamsin taustayhtiön tilinpäätös vuodelta 2023 tuli julkiseksi aiemmin tällä viikolla, ja tilinpäätöksestä käy ilmi, että yhtiö teki viime vuonna jättiläismäiset tappiot.

Williams teki noin 127 miljoonan punnan (152 miljoonaa euroa) liikevaihdolla noin 84 miljoonan punnan (101 miljoonaa euroa) tappiot. Vuonna 2022 liikevaihto oli noin 143 miljoonaa puntaa ja tappiot noin 18 miljoonaa puntaa.

Liikevaihto laski edellisestä vuodesta erityisesti siksi, että Williams jäi vuonna 2022 valmistajien MM-sarjassa viimeiseksi, ja talleille jaetaan sarjan kaupallisilla oikeuksilla tehtyä rahaa sitä enemmän, mitä paremmin talli menestyy.  Vuonna 2021 Williamsin sijoitus oli kaksi pykälää parempi.

Kuluvan vuoden tilinpäätös näyttänee jo huomattavasti paremmalta, sillä viime vuonna Williams sijoittui valmistajien MM-sarjassa peräti seitsemänneksi.

Nyt julkaistuja tappioita osattiin odottaa myös siksi, että tallissa on tehty viime vuosina merkittäviä taloudellisia satsauksia muun muassa tehtaan infrastruktuurin kehittämiseksi. Talliin on myös palkattu valtavasti uusia työntekijöitä: vuonna 2020 heitä oli 675, viime vuonna 845 – kasvua 25 prosenttia.

Tappioista huolimatta Williamsin nettovarallisuus on kuitenkin yhä lähes 70 miljoonaa puntaa (84 miljoonaa euroa). Williamsin omistaa yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö Dorilton Capital, joka hankki tallin omistukseensa sen perustaneelta Frank Williamsilta vuonna 2020.

Lue myös:

    Uusimmat